Ultrakevyt dyneemateltta soveltuu myös Pohjolan oloihin.
Koenukuimme amerikkalaisen Tarptentin lippulaivan, StratoSpire Li -dyneemateltan. Kahden hengen kaksikerrosteltta on suunnattu keveyttä hakeville retkeilijöille, jotka kulkevat vaativissa oloissa.
Malliltaan StratoSpire Li on kekseliäs. Perusratkaisu muistuttaa vaellussauvojen varaan pystytettävää harjatelttaa. Pääliteltta on kuitenkin muotoiltu kuusikulmaiseksi niin, että yhtenäistä tuulipintaa on mahdollisimman vähän. Kahdeksan kiinnityspistettä varmistaa tukevan kiinnittämisen.
Ulkoteltan materiaaleissa on haettu ennen kaikkea keveyttä, mutta kestävyydestäkään ei ole haluttu tinkiä. Päälikangas ja pohja ovat vetolujaa dyneemakomposiittia (DFC). Sisäteltaksi voi ostaessa valita joko nailonkankaisen tai hyttysverkollisen version. Nailonkangas antaa enemmän suojaa tuulta ja kylmyyttä vastaan, mikä Suomen oloissa on tarpeen kylmempinä vuodenaikoina. Monesta kevytteltasta tämä vaihtoehto puuttuu. Sisä- ja ulkoteltta voidaan pystyttää yhtä aikaa, mutta niitä voidaan käyttää myös erikseen.
Pystyttäminen onnistuu helposti, kun malttaa noudattaa valmistajan ohjeita, eli kiinnittää ensin pohjan kulmat ja nostaa sitten kankaan sauvojen varaan. Teltta ottaa muotonsa hyvin ilman suurempaa virittämistä. Koska kaaria ei ole, riippuu tukevuus täysin siitä, kuinka hyvin kiilat pysyvät maassa. Mukava tulevat kuusi pyöreää, kevyttä kiilaa toimivat kovaksi pakkautuneessa maassa hyvin, mutta vaativiin olosuhteisiin on syytä varata mukaan pidemmät y-kiilat. Kalliolle, kivien varaan, tai puihin kiinnitykseen tarvitaan lisänaruja.
Ensituntumalta teltta vaikuttaa laadukkaalta. Ompelutyö on huoliteltua ja yksityiskohdat hyvin suunniteltuja. Hankauskestävyydeltään dyneemateltat eivät vedä vertoja nailon- tai polyesteriteltoille, joten terävät kivet ja kepit kannattaa poistaa telttapaikalta. Korjausmateriaalia toimitetaan teltan mukana ja sitä saa veloituksetta lisää.
Nailonkaisella sisäteltalla varustettu malli tuulettuu koenukuttaessa hyvin, sillä sisäteltan yläosissa on laajat tuuletusaukot. Tuuletusta saa säädeltyä muuttamalla sauvojen pituutta, eli helman korkeutta. Lisäksi ulkoteltan kahdessa alakulmassa on aukot, joiden kokoa voi säätää.
Monet dyneemateltat ovat niin läpinäkyviä, että yksityisyys kärsii. Vihreässä StratoSpire Lin sisäteltallisessa mallissa tuota ongelmaa ei juuri ole. Valoa dyneemateltta läpäisee hyvin, joten keskikesällä silmälaput saattavat herkkäunisella olla tarpeen. StratoSpire Lin kangas ei juuri kahise, mikä usein ajatellaan olevan dyneeman haittapuoli.
Tilaa StratoSpire Li tarjoaa ruhtinaallisesti yhdelle nukkujalle ja riittävästi kahdelle keskikokoiselle nukkujalle. Teltassa mahtuu mukavasti myös istumaan. Kaksi uloskäyntiä ja absidia helpottavat leirielämää. Absidin alle mahtuu rinkka ja siinä pääsee juuri vielä keittämään. Koko etuseinä ei avaudu, mikä hankaloittaa hieman toimintaa.
Kaikkiaan kevyt, mutta silti jämerä ja suojaava -Tarptent StratoSpire Li on mukava löytö Pohjolan oloihin. Alle kilon painoisena se kulkee mukavasti rinkassa yhden hengen majoitteena ja toimii tarvittaessa myös kahdelle. Paino pysyy vakiona koko matkan ajan, sillä dyneema ei ime itseensä vettä.
TARPTENT STRATOSPIRE LI
Paino: 827 grammaa
Sisämitat: korkeus 115 cm, leveys 114 cm, pituus 218 cm
Ulkoteltta: 0,51 unssin dyneema, vesipilariarvo 8 000 mm
Pohja: 1 unssin dyneema, vesipilariarvo 10 000 mm
Sisäteltta: 10D ripstop nailon
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Hintaluokka: 690 € + tulli- ja ALV-maksut, yhteensä noin 1000 €
Juttu on ilmestynyt Retken numerossa 5–6/2023