Talvikaasujen voodoo – Näin käytät kaasukeitintä talvella
Kaasukeittimien talvikäytöstä liikkuu paljon mysteerejä ja epätietoisuutta. Talvikaasujen voodoon hallitseva voi kuitenkin valita kaasukeittimen myös talviretkelle.
Kaasukeittimien käyttö talvella on eräänlaista retkeilijän rajatietoa. Kaasua loitsutaan patruunasta kuin henkiolentoja tuonpuoleisesta, ja pakkassäällä kaasukeittimen käyttäminen on koettu riskialttiiksi mustaksi magiaksi. Usein bensiinikeitin on koettu ainoaksi turvalliseksi vaihtoehdoksi talvipakkasille.
Vaikka bensiinikeitin on edelleen yleisin ja suositeltavin vaihtoehto koville pakkasille, voi kaasukeitin olla hyvä vaihtoehto ilman poppamiehen taitojakin.
Kaasukeittimen talvikäytössä on hyvä ymmärtää muutama luonnonlaki, jotta ymmärtää millä konsteilla kaasun saa ulos patruunasta.
Bensiinikeittimet ja talvikaasujen mystiikka
Suomalaiseen talvivaelluskulttuuriin kuuluu olennaisena osana monipolttoaine- eli bensiinikeittimen käyttö. Bensiinikeittimet ovat toimintavarmoja ja tehokkaita, ja paljon käytettyjä kylmiin paikkoihin suuntautuvilla vaelluksilla.
Bensiinikeittimien miinuspuolena ovat esilämmitys, joka aiheuttaa välillä leimahduksenomaisia tulipalloja, sekä niiden paino. Näiden keittimien bensiinipullojen pumput ovat monesti muovia, ja useimmat talvivaeltajan pitävät mukanaan varapumppua ja korjaussarjaa lisäten painoa. Bensiinin kanssa lotraaminen talvella on ikävää ja bensiiniltä haisevat kädet tavallinen talvivaeltajan riesa.
Kaasukeittimet on perinteisesti nähty ongelmallisiksi kylmässä kelissä. Tämä johtuu siitä, että n-butaanin (niin sanottu kesäkaasu) kiehumispiste on –0,5 °C ja isobutaanin (niin sanottu talvikaasu) –12 °C.
Näitä alemmassa lämpötilassa kaasu on nestemäisessä olomuodossa, eikä suostu tulemaan ulos tavallisesta päälleruuvattavasta kaasukeittimestä. Vesikään ei hyppää itsestään kattilasta pöydälle, mutta kiehuttamalla vesi kyllä saadaan kattilasta poistumaan.
Monissa kaasupatruunoissa on mukana myös jonkin verran propaania, jonka kiehumispiste on –42 °C. Tavallinen talvikaasu on isobutaania ja propaania usein 80/20-suhteessa. Puhdasta propaania ei voi laittaa tavallisiin retkikaasupatruunoihin, sillä se vaatisi paksumpiseinäisen teräspullon.
Näistä patruunoista ulos tulevan kaasun suhde riippuu lämpötilasta ja seoksen tislauskäyrästä. Toisin sanoen se, kuinka paljon butaania tulee ulos, riippuu lämpötilasta ja patruunan sisällä olevasta paineesta.
Eräs sangen katala asia tislauskäyrästä kannattaa sisäistää: matalissa lämpötiloissa patruunasta tulee ulos lähes pelkkää propaania. Tämä saattaa aiheuttaa sen, että pahaa-aavistamaton talviretkeilijä ehtii kulkea esimerkiksi päivämatkan erämaahan keittämällä pelkällä propaanilla.
Seuraavana aamuna hän manaa, sillä keittimestä ei tule enää pihahdustakaan. Kaikki propaani on käytetty, ja patruunassa on jäljellä enää kylmänkankeaa nestemäistä butaania. Retki on keskeytettävä, ellei talvikaasujen voodoo ole hallussa.
Rajan taakse talvikaasujen maailmaan
Kaasun käyttämiseen talvella on kuitenkin useampia ratkaisuja. Nämä voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: patruunan lämmittäminen, paineenrajoitusventtiilillä varustetut keittimet ja nestesyöttöiset kaasukeittimet.
Patruunan lämmittäminen on yksinkertaisimmin ymmärrettävissä. Helpoimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että käytettävä patruuna pidetään lämpimässä, kuten taskussa, makuupussissa tai kuuman vesipullon vieressä. Näin keittimen käynnistäminen helpottuu.
Patruuna pitäisi pitää lämpimänä myös käytön ajan. Patruunan paineen pienentyessä keittelyn aikana se kylmenee käsinkosketeltavasti. Nesteen olomuodon muutos kaasuksi vaatii energiaa, jonka käyttäjä tuntee patruunan jäähtymisenä. Tämän takia patruunan eristäminen vaikkapa solumuovilla on karhunpalvelus.
Parempia strategioita patruunan pitämiseksi lämpimänä ovat vesihaude, tuulisuojan tai lämmönheijastajan käyttö sekä lämmön johtaminen patruunalle. Näissä kaikissa on omat riskinsä, mutta vesihauteen käyttö on turvallisin, ja usein paras.
Siinä patruuna laitetaan kuppiin, johon kaadetaan lämmintä vettä. Niin kauan kuin vesi on nestemäisessä olomuodossa, on patruunan lämpötila suurin piirtein nollassa. Kuppiin kannattaa kaataa vain kädenlämmintä vettä, sillä liian kuuma vesi lisää painetta äkillisesti ja saattaa hulmauttaa keittimen liekkiä. Älä häiritse pullon henkeä, vaan pidä patruunan lämpötila tasaisena!
Mustaa magiaa
Kuten voodoossa, on myös patruunan lämmittämisessä riskinsä. Jos toimit ajattelemattomasti kuin zombi, on patruunaa mahdollista lämmittää liikaa. Käytä siis seuraavia mustan magian konsteja erityistä varovaisuutta noudattaen.
Patruunaa voi lämmittää myös keittimen liekistä tulevaa lämpöä käyttäen. Tällöin voi hyödyntää esimerkiksi foliota, joka heijastaa liekistä säteilevää lämpöä patruunaan.
Myös ympäröimällä keitin ja patruuna tuulisuojalla tai esimerkiksi retkipatjalla on mahdollista saada patruunan lämpö kohoamaan. Tiiviin tuulisuojan käyttö keittimen ja patruunan ympärillä on myös oiva keino saada patruuna ylikuumenemaan, sillä patruunan lämpötilaa on hankala valvoa.
Sen pitäisi aina pysyä sen verran viileänä, että sitä voi helposti koskettaa. Älä ikinä ympäröi kaasupatruunaa tuulisuojalla kesäaikaan.
Toinen vastaava konsti on lumikuopan käyttäminen. Kaiva keittimelle niin syvä lumikuoppa, että kattilan yläreunakin on lumen pinnan alapuolella. Kaiva kuopan seinustalle lisäksi sivukanava kädelle, jotta voit operoida keittimen venttiiliä helposti.
Laita keittimen alle vaneripala tai solumuovin pala pitämään se pystyssä. Lumi heijastaa keittimen lämpöä patruunaan, ja pitää sen toimintalämmössä. Vahdi tiheästi patruunan ylikuumenemista kädellä koskemalla.
Eräs keino lämmittää patruunaa on niin sanotun Moulder Stripin käyttö. Tässä patruunan kylkeen kiinnitetään esimerkiksi silikonirannekkeella kupariliuska, joka johtaa lämpöä liekistä patruunaan.
Vaikka keinoa käytetään jonkin verran, on siinä ymmärrettävästi riskinsä. Mikään keitinvalmistaja ei ota vastuuta omista virityksistä. Usein käytetty kupariliuska on 2 millimetriä paksu ja 25 millimetriä leveä. Pituus riippuu keittimen korkeudesta.
Patruunan lämpötilan pitää säilyä jatkuvasti niin viileänä, että sitä voi helposti koskettaa kädellä eikä se tunnu kuumalta. Kaasupatruunastandardin mukaan patruunan tulee kestää vähintään 50 °C lämpötila. Moulder strip toimii parhaiten mahdollisimman lyhyillä keittimillä, ja alla mainitusta paineenrajoitusventtiilistä on myös hyötyä.
Paineenrajoitin ei pysty taikoihin
Toinen käytetty keino on paineenrajoitusventtiili. Mitä hyötyä on paineen rajoittamisesta, kun alhainen paine on nimenomaan kylmien patruunoiden ongelma?
Paradoksin ratkaisuna on miettiä saman keittimen käyttöä hyvin kuumassa ilmassa. Valmistajan pitää huolehtia, ettei käyttäjä pysty lämpimässä ilmassa kääntämään keitintä niin auki, että kaasua tulisi ulos vaarallisen holtittomasti. Tämä voidaan tehdä tavallisen neulaventtiilin aukkoa pienentämällä, mutta sitten ongelmaksi nousee olematon paine kylmissä lämpötiloissa.
Paineenrajoitusventtiili estää liian korkean kaasuvirran kuumassa, mutta mahdollistaa isomman virran kylmässä ilmassa. Paineenrajoitusventtiilillä varustetut kaasukeittimet toimivat hieman paremmin kylmässä, mutta nekään eivät kumoa luonnonlakeihin perustuvia kiehumispisteitä.
Tämä tarkoittaa sitä, että myös tällaisten keittimien patruunoita tulee lämmittää kylmemmässä ilmassa. Paineenrajoittimella varustetulla keittimellä voi kuitenkin tiristää muutaman lisäasteen talvikaasupatruunasta.
Helppokäyttöisyyttä ilman loitsuja
Kolmas vaihtoehto ovat nestesyöttöiset kaasukeittimet. Ne ovatkin usein paras vaihtoehto, sillä niiden käytössä tarvitaan vähiten noitatohtorin taitoja.
Nestesyöttöisissä kaasukeittimissä on aina letku keittimeltä patruunaan. Patruuna käännetään ylösalaisin, jolloin neste valuu patruunasta letkua pitkin keittimeen. Neste kulkee esilämmityskierukan läpi, jossa se höyrystyy kaasuksi.
Tällainen keitin toimii vastaavalla periaatteella kuin bensiinikeitin, mutta bensiinipullon tilalla on kaasupatruuna. Nestesyöttöiset kaasukeittimet voivat myös olla yllättävän tehokkaita. Esimerkiksi Optimus Vega (178 g, 3 700 W) sulattaa lunta nopeammin kuin perinteisesti tehokkaana pidetty MSR XGK -bensiinikeitin (384 g, 3 077 W).
Nestesyöttöisten keittimien hyvänä puolena on varmatoimisuus kylmässä ja mahdollisuus käyttää täysin umpinaista tuulisuojaa turvallisesti. Keittimen hankeen vajoamisen voi estää esimerkiksi foliovuoalla, jonka pohjaan on liimattu solumuovia.
Patruunasta tulee nestettä niin kauan kuin sen sisällä oleva paine on ilmanpainetta suurempi. Tämä raja on noin –20 ja –24 °C välissä, riippuen siitä paljonko patruunassa on tavaraa jäljellä. Patruuna on kuitenkin helppo pitää tätä lämpimämpänä paukkupakkasillakin, kunhan vain aloittaa taskulämpimällä patruunalla ja kastaa patruunan aika ajoin veteen. Taipuisan letkun ansiosta patruunan voi myös siirtää lähemmäs liekin lämpöä, ja myös lumikuoppakikkaa voi hyödyntää paukkupakkasilla, jotta viimeisetkin kaasut saa loihdittua ulos patruunasta.
On hyvä huomata, että kaasukeittimessä voi olla letku, mutta sitä ei voi käyttää nestesyöttöisesti. Kannattaa siis valita tähän tarkoitukseen kaasukeitin, jonka tuotekuvissa näkyy ylösalaisin käännetty patruuna, ja jossa mainitaan neljän vuodenajan toimivuus.
Jos ei ole varma omasta keittimestään, voi asian todeta kurkkaamalla keitinpäähän: keitin on talvikelpoinen, jos liekin vieressä kulkee esilämmityskierukka.
Yhdistelmillä paras
Oman kokemukseni perusteella paras konsti on yhdistellä eri tapoja. Usein fiksuin tapa aloittaa talvikaasukeittäminen on kastaa patruuna siemenveteen.
Siemenvesi pitää olla joka tapauksessa kattilan pohjalla ensimmäisenä lunta sulatettaessa, jotta kattila ei pala karrelle. Pienikin vesikaste nostaa patruunan lämpötilaa jo hyvin, ja keittimen saa järkevän kokoiselle liekille heti kättelyssä.
Hyvän alun jälkeen letkullisella keittimellä patruunan voi nostaa höyrysaunaan kattilan huulille tai kannelle, jolloin se lämpenee nopeasti. Myös Moulder stripin lämmitysmekanismi lähtee toimimaan nopeammin, kun ensiliekki on kunnollinen.
Heti kun patruunan saa kastettua kokonaan sulaan veteen, on peli voiton puolella. Vesi on käytännössä tehokkain patruunan lämmittäjä. Veden ei tarvitse olla lämmintä, vaan jääkylmäkin vesi virkistää patruunaa ilmiselvästi.
Patruunan voi jättää pysyvään vesihauteeseen, tai dipata sitä aika ajoin veteen. Vesihauteen vesi on silloin tällöin lämmitettävä, sillä se voi muuten jäätyä patruunan ympärille. Muista sammuttaa keitin, kun kastat sitä lämpimään veteen, jotta keitin ei hulmahda.
Kun talvikaasujen taikatemput ymmärtää, osaa niiden kanssa myös toimia paremmin. Jos ei patruunaa saa muuten lämpimäksi, voi tehdä kuten eräs kekseliäs vuorikiipeilijä. Sisältämme löytyy puolisen litraa lämmintä nestettä, ja rakon tyhjennyksen jälkeen keitin palaa varmasti iloisesti!
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Retki 2/2024 -lehdessä.
