Naturehike Vik - edullinen yksikerrosteltta, jossa yksi katto ja kaksi lattiaa - Retki-lehti

Uutiset

Naturehike Vik – edullinen yksikerrosteltta, jossa yksi katto ja kaksi lattiaa

Edullinen yksikerrosteltta pääsi ankaraan kenttätestiin, jossa yhden hengen majoitetta koeteltiin sekä helteessä että rankkasateessa myrskytuulia unohtamatta.

Naturehike on kiinalainen retkimajoittumiseen erikoistunut tuotemerkki, jonka mallistossa on telttojen lisäksi esimerkiksi makuualustoja ja -pusseja. Brändi kertoo tavoittavansa 72 maata, joihin myös Suomi kuuluu.

Hankimme viime keväänä yhden hengen telttojen testiin Naturehike Vik -teltan. Sitä mainostettiin ultrakevyenä telttana, eikä majoitteen yksikerrosrakenne ilmennyt selvästi tuotekuvista. Hyväksyimme soolotelttojen testiin (Retki 5-6/2021) vain kaksikerrosteltat, joten Vik-malli karsiutui mittelöstä. Otimme sen pitkäkestoiseen kenttäkokeeseen, johon saimme varsinaisista testiteltoista hyvän vertailupohjan ominaisuuksien arvioimiseen.

Vik pystytetään kupoliksi kuusisakaraisen kaaren alle. Kaaren kulmat on värikoodattu, sillä kupolin toinen pääty kohoaa hieman vastapäätä korkeammalle. Makuutila on erotettu sivujen lattiattomista tiloista hyttysverkkoseinillä. Takaseinän helmatilaan pääsee teltasta 50 senttimetrin pituisen vetoketjuluukun kautta. Teltan mukana on erillinen maavaate, joka pujotetaan telttakaarien päihin kupolin alle. Majoitteessa on kaksi päällekkäistä vedenpitävää lattiaa, mutta vain yksi kattokangas!

Ultrakevyen teltan painon saa puristettua alle kiloon, mutta tällöin matkasta pitää jättää pakkauspussit, maavaate ja osa kiiloista. Teltan saa pingotettua täysin muotoonsa kahdella kiilalla. Lopuilla seitsemällä kiilalla majoite ankkuroidaan tuulen varalta.

Vaalea kangas tekee teltasta valoisan. Kireälle pingotettu ainoa kattokangas saa makuutilan tuntumaan todella tilavalta. Onhan 85 senttimetrin leveys ja 90 sentin korkeus luksusta ahtaiden soolotelttojen kategoriassa. Telttaa ei voi suositella yli 185-senttiselle vaeltajalle, sillä makuutilan pituus on vain kaksi metriä eli kymmenen senttiä valmistajan ilmoittamaa mittaa lyhyempi.

Sisälle on sijoitettu yksi tasku pikkutavaroille, mutta katossa ei ole ripustuspaikkoja.

Kestävyys koetuksella

Soolotelttojen testissä majoitteiden tuuliominaisuuksia tutkittiin simuloimalla myrskytuulta hiihtokeskuksen lumitykin ilmavirralla. Samaan, puuskissa yli 20 metriä sekunnissa riuhtoneeseen myräkkään pystytettiin myös yksikerroksinen Naturehike Vik. Edullisuudesta huolimatta sen rakenne kesti eriomaisesti puhurin, eikä saumoissa tai kiinnikkeissä havaittu mitään ongelmia.

Tuulitesti toteutettiin lumitykillä.

Tuotteen edullinen hinta näkyy joissakin materiaalivalinnoissa. Esimerkiksi vetoketju on valmistettu katkaisemalla pätkä metritavaraa oikeaan mittaan valmistetun vetoketjun valitsemisen sijaan. Kaksisuuntaisen vetoketjun kelkka onnistuttiin kiskaisemaan pois paikoiltaan ensimmäisellä käyttökerralla.

Vetoketju korjattiin maasto-oloissa avaamalla vetimen kelkkaa monitoimityökalun taltalla ja pujotuksen jälkeen puristamalla hahlot alkuperäiseen kapeuteen. Lopuksi vetoketjun päähän ommeltiin lankapallo, joka estää vetimen poistamisen jatkossa.

Kosteuden kurimus

Yksikerrostelttojen yleisin vitsaus on kankaan sisäpintaan yön aikana tiivistyvä kosteus, kondenssivesi. Ilmiö syntyy, kun ilman kosteus on esimerkiksi loppukesällä ja syksyllä yöllä lähellä sataa prosenttia. Tällöin ilman kosteus eli vesihöyry tiivistyy vedeksi pintoihin, jotka ovat vain hieman ilman lämpötilaa viileämpiä. Selkeimmin tiivistyminen näkyy aamukasteena nurmikossa ja muussa aluskasvillisuudessa.

Teltan sisällä on aina hieman ulkoilmaa lämpimämpää yöpyjästä karkaavan lämmön ja hengitysilman vuoksi. Tällöin teltan lämmennyt sisäilma kohtaa ensimmäisen viileän pinnan teltan katossa ja seinissä. Kaksikerroksisessa teltassa kondenssivesi tiivistyy ulkoteltan sisäpintaan, jolloin sisäteltatta estää yöpyjän makuupussia kostumasta osuessaan seinään. Yksikerroksisesta teltasta puuttuu sisäteltan tarjoama suoja, joten makuupussin kostuminen kondenssivedestä luo vakavan ongelman.

Naturehike Vik kerää yllättävän vähän kondenssivettä. Sisäpuolelle kertyvää kosteutta on onnistettu vähentämään poikkeuksellisen suurilla, kupolin yläosaan sijoitetuilla tuuletusaukoilla. Sivujen korotetut helmat ja verkolliset sivuseinät parantavat tuuletusta, jolla sisälämpötila saadaan jäähdytettyä tehokkaasti.

Telttaa käytettiin vaelluksella voimakkaan tuulen saatteleman kaatosateen aikana. Kaikki saumat kestivät useiden kymmenien millimetrien vesikuorman, mutta sisään tippui vettä tuultusaukkoa auki pitävän tapin juuresta. Tappi painaa kankaan kuopalle, johon kertyy sadevettä. Tapin aiheuttama paine on niin suuri, että se ylittää kankaalle asetetun vesipilariarvon. Ongelman voi välttää huolellisemmalla pystytyksellä: tapin pään pitää olla tarkasti Velcro-tarran päällä.

Vaalea kangas ja hyvä tuuletus tekevät Vik-teltasta mukavan kevät- ja kesäretkien kaverin. Teltta antaa oivan suojan sateelta, mutta syksyn kosteimpina öinä makuupussia on suojattava seinäkosketuksi

NATUREHIKE VIK

Yhden hengen yksikerrosteltta

Hintaluokka: 150 euroa

Kokonaispaino: 1 260 grammaa (alusta 140 grammaa)

Kate: 15D silikonipäällysteinen nylon (vesipilari 2 000 mm)

Pohja: 20D silikonipäällysteinen nylon (vesipilari 4 000 mm)

Alusta: 150D Oxford-kangas (vesipilari 3 000 mm)