Vuorikiipeilijä Anni Penttilän oppitunnit vuorilta
Anni Penttilä päätti teini-iässä kiivetä Mount Everestille. Alkuperäinen tavoite oli vuorenhuippu, mutta matkalla sinne vuorikiipeilystä tuli elämäntapa.
Odottelu oli alkanut käymään jo pitkäksi. Syksyn 2022 sääolot olivat olleet varsin huonot maailman kahdeksaksi korkeimmalle vuorelle, Manaslulle, kiipeämiseksi.
Perusleirissä Anni Penttilä ei voinut kuin odottaa sopivaa sääikkunaa. Ylempiin leireihin oli tehty useampia nousua. Huiputusta oli yritetty jo kahdesti.
Toisella yrittämällä Penttilä todisti evakuointeihin johtanutta lumivyöryä kolmosleirissä. Matka oli jatkunut siitä vielä nelosleiriin, mutta myrskylukemissa puhaltanut tuuli oli käännyttänyt kiipeilijät takaisin 7 400 metrissä sijaitsevasta leiristä.
Penttilä palasi perusleiriin odottamaan. Yhden päivän jälkeen useat sääennusteet lupasivat taukoa lumisateisiin. Penttilä päätti lähteä kolmanteen huiputusyritykseen, vaikka väsymys painoi tässä vaiheessa jo aika lailla.
Yö kakkosleirissä sujui rauhallisesti. Seuraavana päivänä sääennusteet pettivät pahemman kerran, kun lounasaikaan taivas alkoi ripotella lunta alas. Penttilä oli nyt 6 800 metrin korkeudessa kolmosleirissä.
Lunta satoi seuraavan 17 tunnin aikana lähes metri. Penttilä makasi teltassaan. Hän päätti, ettei lähtisi yrittämään ylöspäin. Ei samaan maastoon, jossa hän oli muutamaa päivää aikaisemmin todistanut kohtalokasta lumivyöryä. Samaan päätökseen tulivat muutkin kiipeilijät.
Matkasta alaspäin ei tullut helppo. Lumisade oli haudannut polun ja köydet. Pieni osa Penttilän tiimistä lähti avaamaan muille polkua kakkosleiristä ykkösleiriin.
Matkanteko pysähtyi erään jyrkän seinämän jälkeen, kun köysiä jouduttiin taas etsimään lumen seasta. Tässä kohtaa kolmen alaspäin suuntaavan sherpan joukko ohitti Penttilän ryhmän.
Parin minuutin kuluttua suuri laattalumivyöry lähti liikkeelle Penttilän retkikunnan vierestä. Vyöry iski alempana kulkeneiden niskaan. Kaikki köydessä kiinni olleet kiipeilijät säilyivät ehjinä.
Yksi sherpoista ei kuitenkaan ollut kiinni köydessä ja hän katosi vyöryn mukana. Ennen perusleiriin pääsemistä yksi miehistä tippui vielä tikkailta railoon, mutta selvisi onneksi säikähdyksellä. Helpotus oli valtava, kun ryhmä saapui lopulta perusleiriin.
Valtavan panostuksen vaatineen reissun päätavoite jäi saavuttamatta, mutta kokemus opetti jälleen paljon kasitonnisten kiipeämisestä ja siitä, kuinka sääennusteet voivat pettää täysin. Oppitunteja vuorilta on ehtinyt matkan varrella kertyä monia.
Vuorenvarma suunnitelma
Penttilän kiinnostus vuoria kohtaan syttyi teini-iässä. Hän oli 16-vuotias, kun luki kotonaan olleesta National Geographic -lehdestä jutun Annapurna Circuit -vaellusreitistä.
Lehtijutun Himalaja jäi elämään mielikuviin. Muutaman vuoden kuluttua Penttilä kävi Matkamessuilla. Siellä hän sai käteensä Mandala Travelin esitteen Annapurna Circuitin vaelluksesta.
Yliopiston pääsykokeeseen lukenut Penttilä päätti palkita itsensä luku-urakastaan, mikäli pääsisi sisään. Kova työ palkittiin ja yliopiston ovet aukesivat. Se tarkoitti myös, että Penttilän Himalaja-haave toteutuisi.
Annapurna Circuitin vaellus vei Penttilän ensi kertaa elämässään vuoristoon. Reitin korkein kohta kulkee kahden vuoren välisen Thorang La -solan yli. Lumihuiput saivat Penttilän haaveilemaan kuitenkin korkeuksista.
”Annapurna Circuitilla katsoin lumihuippuja ja mietin, että olisi hienoa kiivetä huipulle”, Penttilä sanoo.
”Olin 19-vuotias, kun asetin itselleni tavoitteeksi kiivetä Everestille ennen kuin täytän 30”, Penttilä kertoo.
Maailman korkeimmalle vuorelle kiipeämiseksi täytyi laatia suunnitelma. Kiirettä Penttilä ei aikoisi pitää, olisi parempi valmistautua hyvin. Syntyi Vuorenvarma suunnitelma, kuten hän sen nimesi. Suunnitelmaan kuului kiipeäminen yhdelle vuorelle joka vuosi ennen Everestiä.
Annapurnan jälkeen Penttilä päätti, että seuraava matka olisi kiipeilyreissu. Seuraavana vuonna hän vaelsi Everestin perusleiriin. Siellä Penttilä katseli ensimmäistä kertaa silmästä silmään suunnitelmansa huipentumaa.
Tuolla reissulla hän kiipesi Island Peakille reilun 6 000 metrin korkeuteen. Tästä alkoi toden teolla useamman vuoden kestänyt valmistautuminen.
”Toivoin, että joka reissulta kertyisi uusia taitoja. Treenasin jäätikkötaitoja ja kävin kiipeilykursseja. Sporttikiipeilytaitoja ei tarvita Everestillä, mutta uskon, että kaikki edesauttaa. Olen koko ajan halunnut oppia lisää kiipeilystä”, Penttilä selittää.
Treenaaminen vei Penttilää Himalajan lisäksi niin Etelä- kuin Pohjois-Amerikan korkeimmille vuorille. Kiipeilykokemuksen karttuessa hän kävi myös tekemässä reissuja matkanjohtajana muun muassa Afrikan mantereen korkeimmalle huipulle, Kilimanjarolle.
Lopulta toukokuun 24. päivänä 2021, kello 1.09 unelma kävi toteen, kun Penttilä seisoi maailman korkeimman vuoren huipulla yön pimeydessä.
”Alun perin Everestin tavoite oli huippu. Vaikka projekti lähti liikkeelle siitä, vuorikiipeilystä on tullut elämäntapa”, Penttilä selittää.
Vuorenvarma suunnitelma oli toteutunut, mutta vuorikiipeily maailman korkeimmilla vuorilla eli kasitonnisilla oli vasta alkanut.
Huippukohtia ja pohjahetkiä
Vuosikymmenen vuorikiipeilyuralle mahtuu monenlaisia tunteita. Jokaisen onnistumisen takaa löytyy turhautumista, pitkästymistä ja ikävää. Pitkät sopivan sääikkunan odottelut perusleirissä syövät hermoja ja kysyvät kärsivällisyyttä.
”Odottaminen ei ole mieluisin osa retkikuntia. Olen pitänyt itseäni kärsimättömänä, mutta reissuissa olen yllättävän kärsivällinen. Korkea motivaatio tavoitetta kohtaan lisää kärsivällisyyttä, ja toisaalta sää ja olosuhteet liittyvät turvalliseen kiipeämiseen”, Penttilä sanoo.
Penttilä on joutunut myös kääntymään monella vuorella takaisin. Takana on kaksi epäonnistunutta kasitonnista.
”Jokainen kääntyminen on tuntunut yllättävän helpolta. Haluan tulla ehjänä kotiin. Sitä en voi sanoa, etteivätkö ne olisi harmittaneet”, Penttilä sanoo.
”Epäonnistumisia voi tulla, mutta on tärkeää, että oppii jotain.”
Penttilä kertoo rakastavansa vuorilla oloa, vaikka välillä yksinäisyys ja koti-ikävä hiipivät vieraiksi.
”Olen joskus kokenut reissuilla tosi kovaa yksinäisyyttä, ja olo on ollut sen takia kurja. Usein mietin, miksi haluan tehdä tätä. Niin kauan, kun löydän hyvän syyn, nautin kiipeilystä.”
Myös vuoriston olosuhteet tuovat oman haasteensa. Viime kevään reissu Makalulle alkoi epäonnisesti, kun retkikunnan varusteet saapuivat perusleiriin useamman päivän myöhässä.
Kun Penttilä pääsi viimein kiipeämään ensimmäistä rotaatiota ykkösleiriin, hän tunsi olonsa sairaaksi. Perille päästyään hänen olonsa heikkeni entisestään. Kuumeisen yön jälkeen hän laskeutui sherpansa kanssa alas kohti ylempää perusleiriä.
Siellä sormeen laitettu happisaturaatiomittari pysäytti Penttilän pahemman kerran. Oireet viittasit keuhkoödeemaan. Penttilä odotteli evakuointia ylemmässä perusleirissä lopulta yli 48 tuntia.
Katmandulaisessa sairaalassa diagnoosi oli keuhkokuume ja keuhkoödeema. Reissu loppui ennen kuin ehdi todella edes alkaa. Penttilä palasi kotiin kuukausi alkuperäistä suunnitelmaa aiemmin.
Toipuminen kesti aikansa. Penttilä palasi Himalajalle viime syksynä ja onnistui kiipeämään Manaslulle, jossa huiputus oli jäänyt vuotta aikaisemmin lumivyöryistä ja epäonnisista säistä johtuen haaveeksi. Vuodet eivät ole veljeksiä, varsinkaan vuoristossa.
Onnistumisia varten nähty vaiva tekee niistä kahta hienompia. Everestillä Penttilästä tuntui jo huiputukseen päättyneen nousun alussa, että hän menisi huipulle asti.
Tunne siitä, että kahdeksan vuoden työ palkittaisiin, valtasi Penttilän juuri ennen huipulle lähtöä viimeisessä yläleirissä 8 000 metrin korkeudessa.
Yksi Penttilän hienoimmista kokemuksista sijoittuu jo Everestiä kolme vuotta aikaisemmalle reissulle vuonna 2018. Penttilä kiipesi tuolloin 7 129 metriin kohoavalle Baruntselle.
”Olimme ainut retkikunta vuorella tuolloin. Olimme muistaakseni neljä päivää kakkosleirissä jumissa huonon sään takia yli 6 000 metrissä. Lopulta ennuste näytti hyvää sääikkunaa ja olin ainoa retkikunnan jäsenistä, joka kävi huipulla asti”, Penttilä muistelee.
”En tiedä tulenko koskaan enää kokemaan sitä tunnetta, joka minulla oli Everestillä, kun laskeuduin nelosleiristä kakkosleiriin yksin. Noiden leirien välillä on jyrkkiä kohtia ja se on pitkä väli tulla alas. Siinä hetkessä minulle tuli sellainen olo, että en kuole tällä vuorella.”
Elämäntapa
Vuorikiipeilystä on tullut osa Penttilän DNA:ta. Hän haaveilee siitä, että kaikki hänen työnsä liittyisi tulevaisuudessa kiipeilyyn. Ajankäytöllisesti Penttilä nauraa olevansa jo lähellä tätä.
Vuorikiipeily vaatii Penttilältä myös suuria ajallisia ja rahallisia panostuksia. The North Face, Thermos ja Nordisk kuuluvat Penttilän sponsoreihin, mutta suurin taloudellinen vetovastuu jää hänelle itselleen.
”Omaa rahaa menee useita kymmeniätuhansia euroja, eikä laji ole muuttumassa ainakaan edullisemmaksi”, Penttilä sanoo.
Esimerkiksi Nepal on nostanut lupien hintoja, mikä tarkoittaa, että Penttilä säästää kaikki rahat kiipeilyyn tai siihen tähtäävään toimintaan.
”Vuorikiipeily ei ole sivuharrastus, vaan elämäntapa, jossa arki ja kaikki pyörii tämän ympärillä.”
Penttilän lähipiiri tietää tähän mennessä, ettei kyse ole ohimenevästä vaiheesta.
”En pystyisi kiipeilemään, ellei olisi kotiasiat kunnossa. Olen saanut täyden tuen myös vaikeilla hetkillä, mikä on auttanut niissä”, tammikuun lopussa naimisiin mennyt Penttilä sanoo.
Kotijoukoille ja sponsoreille ei ole väliä, pääseekö Penttilä huipulle asti vai ei. Tärkeintä on tulla ehjänä kotiin.
”Äiti sanoo aina, että ole varovainen ja tee järkeviä päätöksiä.”
Anni Penttilä lähtee huhtikuun alussa ensin matkatoimisto Aventuran matkanjohtajana Lobuche East -vuorelle (6 119 m). Tämän jälkeen kohteena ovat kasitonniset Lhotse (8 516 m) ja Makalu (8 481 m).
Anni Penttilä
- syntynyt Mikkelissä
- 30-vuotias
- asuu Helsingissä, mutta viettää paljon aikaa Ylläksellä
- 4–6 kuukautta vuodesta reissun päällä
- työskentelee yrittäjänä digimarkkinoinnin parissa sekä matkanjohtajana
Artikkeli on julkaistu alun perin Retki 3/2024 -lehdessä.
