Elokuun pimenevät illat aloittavat parhaan vuodenajan yötaivaan katseluun. Upean auringonlaskun jälkeen taivaalla viuhuu meteoriparven tuottamia tähdenlentoja tai tanssii vihreinä loimuavia revontulia.
Makasimme aloillamme. Meren tyyntynyt allokko piti enää vähän ääntä. Elokuun alkuyön lempeä lämpö ympäröi meidät.
Pilvistä kirkastuneelle taivaalle oli syttynyt jo monen monta tähteä. Pari tuntia aikaisemmin olimme katselleet upeaa auringonlaskua, joka värjäsi koko läntisen taivaan oranssin, keltaisen ja purppuran sävyihin.
Tämän jälkeen lähes kullanhohtoinen täysikuu oli noussut hiljalleen idästä, ikään kuin aurinkoa takaa-ajaen. Taivainen näytelmä oli ollut varsin huumaava jo tähän asti.
”Oi! Näittekö?”
Salamannopea viiru piirtyi taivaalle ja katosi yhtä nopeasti, kuin oli sinne ilmestynytkin.
”Toi oli varmaan jo kolmas. Ne taitaa alkaa tiheentyä”, sanoin ystävilleni.
Tovin tähdenlentoja katseltuamme, joku meistä kiinnitti huomiota läheisen luotsiaseman ylle piirtyvään vihreän sävyyn. Otin puhelimellani kuvan kohti luotsiasemaa ja katsoin hämilläni puhelintani.
”Revontulia. Voiko ne olla?”
Kyllä ne olivat. Pian Porkkalan luotsiaseman yllä erottui selvästi vihreä juova. Edes luotsiaseman valot eivät riittäneet häikäisemään revontulia näkymättömiin. Elokuinen taivas oli antanut kaikkensa.
Loppukesä ja alkusyksy ovat erinomainen aika tarkkailla yötaivasta. Taivaalla tapahtuu paljon, eikä pakkanen kylmetä paikallaan makaavaa tai istuvaa yhtä nopeasti kuin loppusyksystä tai talvella.
Ajankohta tarjoilee usein hienoja auringonlaskuja. Sää on otollinen sopivien pilvien syntymiseen. Päivien lämpö riittää synnyttämään poutapäivinäkin sopivia pilviä, jotka auringonvalo auringon laskiessa värjää upeisiin väreihinsä.
Myöhemmin vuodesta pakkassäällä taivas tuppaa olemaan kirkas tai suojan puolella pilvistä kokonaan ummessa näin karkeasti yleistäen.
Pimenevät illat saavat täysikuun usein suorastaan hohtamaan sen noustessa idästä. Runsaalla kädellä pyöristäen voidaan sanoa, että täysikuu nousee auringon laskiessa ja sitä vastoin laskee auringon vuorostaan noustessa.
Loppukesän taivaalla tapahtuu myös muuta erityistä. Useampia meteoriparvia pyrähtää ilmakehään elokuun aikana.
Näin ollen loppukesä on parasta aikaa nähdä niin sanottuja tähdenlentoja. Kuuluisin vuotuisista meteoriparvista lienee perseidit, joiden kirkkaat hännät piirtävät jälkiään yötaivaalle.
Tilastollisesti paras vuodenaika revontulien tarkkailuun ajoittuu syys- ja kevätpäiväntasausten tienoille. Tällöin Maan kulma on otollisimmillaan aurinkotuulen siirtymiseksi tehokkasti Maan magneettikenttään.
Tämän seurauksena magneettisia myrskyjä esiintyy eniten alkusyksystä ja loppukeväästä. Lapissa yötaivas on tässä vaiheessa vielä turhan valoisa, mutta etelämpänä asuvien kannattaa tähyillä tuolloin pohjoiselle taivaalle.
Paras kellonaika revontulien näkymiseen asettuu yleensä tunnin sisään keskiyön molemmin puolin.
Lapissa revontulet loimottavat talven läpi yötaivaan ollessa riittävän pimeä. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan pohjoisimmassa Lapissa revontulet räiskävätkin kolmena yönä neljästä.
Tärkeä elementti yötaivaan onnistuneessa tarkkailussa on oikean paikan ja ajankohdan valitseminen. Yötaivas on kirkkaimmillaan paikoissa, jossa on mahdollisimman vähän valosaastetta.
Loppukesän kohdalla ”valosaastetta” on myös horisonttia valaiseva aurinko. Tästä syystä esimerkiksi perseidien meteoriparvi on nähtävissä vain Oulun eteläpuolella.
Esimerkiksi etelärannikon pimeähköt, Suomenlahdelle kurottavat niemenkärjet ovatkin parhaita paikkoja katsella yötaivasta.
Meteoriparvien ja täysikuiden ajankohdat voi tarkistaa esimerkiksi Ursan nettisivuilta ja toivoa kirkasta säätä. Revontuliennusteita voi seurata muun muassa Ilmatieteen laitoksen avaruussäästä.
Jutussa on käytetty lähteinä Ilmatieteen laitoksen ja Tähtitieteellinen yhdistys Ursan verkkosivuja.