Kalastusvaellus Roston aluelle
Roston alue Käsivarren eteläpuolella on vähän tunnettu mutta mainio vaelluskohde.
Monet suuntaavat syysvaellukselle Kilpisjärveltä pohjoiseen, Haltin ja Käsivarren maisemiin. Mutta entä jos lähdetään toiseen suuntaan, etelään Ruotsin puolelle, suuren Rostojärven tunturimaisemiin? Käsivarteen verrattuna Kiirunan pohjoisosiin sijoittuvalla Rostolla on huomattavasti vähemmän ruuhkaa sesonkinakin, ja maisemat ovat vähintään yhtä hyvät. Lähdimme selvittämään Roston salaisuutta elokuun lopulla.
Roston alue on houkutteleva kalastuskohde, joten pakkasimme mukaan myös perho- ja tenkaravavan sekä virvelin. Kalastajia on vähemmän kuin Käsivarressa, joten kalansaanti voi olla helpompaa.
Keinovuopion erikoinen kylä
Lähdimme liikkeelle ystäväni Valtterin kanssa Keinovuopiosta, Ruotsin toiseksi pohjoisimmasta asutusta kylästä. Erikoiseen kylään ei ole tietä Ruotsin puolelta, vaan tie kulkee ainoastaan Suomesta. Lisäksi on ylitettävä kävellen riippusilta joen yli Ruotsin puolelle. Monilla asukkailla onkin auto Suomessa, ja sillan toisella puolella rämäauto kylällä liikkumiseen. Koronan aikaan asukkaat olivat todellisessa eristyksessä, sillä Suomeen ei päässyt, ja toisella puolella oli tietön erämaa.
Lähdimme parkkipaikalta sateessa, joka pian loppui. Nousimme iltaa kohden tunturiylängölle, jossa puut hiljalleen katosivat ja muuttuivat aukeaksi avotunturiksi. Leiriydyimme Vutnosjärven (Vutnošjávri) rantaan ja heitimme muutaman kerran virvelillä. Uistin jäi pohjaan lähelle rantaa, ja kävin uimassa sen kylmässä kelissä irti. Sama toistui aamulla kahdesti, joten vahvaa alkua kalastelu ei saanut.
Jätimme leirin pystyyn ja lähdimme kalastelemaan järvestä lähtevää jokea. Ajoittaiset pienet kalat jättivät toivomisen varaa. Puolen päivän jälkeen päädyimme aikamoiseen pajupusikkoon, josta ei enää tuntunut pääsevän eteenpäin syvän uoman katkaistessa kulkumme. Päätimme kalastaa miettiessämme miten pääsisimme jatkamaan etenemistä.
Onnenkantamoisena pusikko osoittautui mainioksi kalapaikaksi. Harjuksia tuli lähes joka heitolla, ja otimme kolme mittapituista ruoaksi. Aurinko porotti joen pinnasta raa’asti heijastuen, ja pidimme huppua päässä ohimoiden palamista estääksemme. Päätimme lähteä takaisin, sillä päivän tavoitteet oli saavutettu.
Graavihauta rantahietikossa
Kävelimme pitkän matkan takaisin leiriin, jossa paistoimme kaksi kaloista ja graavasimme yhden. Hautasimme folioon pakatun graavikalan kylmään kosteaan rantahiekkaan. Nautimme auringonlaskusta ja mainiosta vuodenajasta täysin hyttysettömässä ilta-auringossa. Kokeilimme testimielessä tehdä pienen nuotion maasta löytyvästä vaivaiskoivun risusilpusta, joka onnistuikin yllättävän hyvin. Ainakin pienet tulet on mahdollista tehdä myös kuivasta vaivaiskoivusilpusta, vaikka avotunturista ei muuta löytäisikään.
Seuraavana aamuna keitimme kahvia ja maistoimme varovaisesti graavikalaa. Se osoittautui erinomaiseksi, ja söimme leivän päällä molemmat graavatut fileet. Olimme heränneet tiheään sumuun, joka hälveni auringonpaisteeksi hitaasti aamupalan aikana. Pakkasimme sumusta läpimäräksi kastuneen teltan ja jatkoimme syvemmälle erämaahan kohti Rostojokea.
Pajuviidakon läpi
Kulku harjanteina poimuuntuvassa maastossa alkoi tuntua jaloissa. Aurinko paistoi. Hörppäsimme hiekkaseinämän sisältä pulppuavasta lähteestä vettä. Reittimme kulki korkeaa muurimaista harjannetta, kunnes se laskeutui ja uusi harjanne nousi Biggosjohkan laaksoon. Kuljimme harjanteita toiveikkaina, mutta laakson lopussa edessä oli masentava yllätys. Edessä olisi rintaan asti ylettävää pajukkoa parin kilometrin verran.
Lähdimme rämpimään pajukossa hitaasti eteenpäin. Upottava suokin olisi ollut helpompi kulkea, ja korkea pajukko oli sitä kaikkein pahinta. Pidimme lyhyitä taukoja, ja reisissä tuntui jalkojen nostelu oksien yli. Pusikko ei tuntunut loppuvan koskaan, ja sitä riitti edessä, takana ja sivuilla silmänkantamattomiin.
Tuntien kuluttua pääsimme Rostojokea reunustavalle poroaidalle, jonka yli kiipesimme. Aidan ylitettyämme huomasimme kalastusporukan, jota päätimme käydä tervehtimässä. Pöydät ja tuolit osoittivat jo kaukaa, että liikkeellä ei oltu jalkapatikassa. Ruotsalaisporukka olikin tullut paikalle kahdessakymmenessä minuutissa helikopterilla, siinä missä meiltä oli kulunut kaksi päivää.
Viikon joella kalastaneet ruotsalaiset olivat ystävällisiä ja kertoivat kalastuksestaan joella. Ihastelimme vuolaina koskina virtaavaa jokea, ja pystytimme teltan mainiolle paikalle kauemmas joen varrelle. Pahin kalastushimo olisi saatava nopeasti pois alta, ja nopean ruokailun jälkeen olimmekin jo matkalla heittelemään.
Kauemmas alavirtaan
Edellispäivän mansikkapaikkaan verrattuna kalaa tuli vähemmän, ja ne olivat pienempiä. Puitteet olivat kuitenkin kohdallaan. Valtteri päästi kalat menemään, mutta itse otin muutaman täpärästi mittapituisen harjuksen, jotka paistoimme nuotiolla foliossa timjamilla ja suolalla maustettuina.
Suuntasimme seuraavana päivänä kauemmas alavirtaan, jossa alkoikin tapahtua. Kalaa löytyi mainiosti, ja Valtteri sai reissun isoimman harjuksen, ja pääsin itsekin taivuttamaan tenkaravapaa kunnon kokoisen harjuksen kanssa.
Päästimme kalat menemään, sillä jatkaisimme paluumatkalle iltapäivällä. Pakkasimme kuivumaan jätetyn teltan, ja suuntasimme pohjoiseen.
Löysimme tällä kertaa onneksi paremman reitin pajukon läpi. Korkeaa varvikkoa kuitenkin jatkui korkealle tunturiin, eikä se oikein tuntunut loppuvan. Vasta korkealla ylängöllä pusikot kaikkosivat tasaisen paljakan tieltä. Joimme keskellä aukeaa paljakkaa solisevasta vesiputouksesta, jonka yläpuolella porot kurkkivat uteliaina touhuamme.
Gillarjohkan kanjonialue
Laskeuduimme alas Gillarjohkan kanjoniin, jonka maisemat vetivät vertoja Kevolle. Kanjonin pohjalla ollut poronraato loi epämiellyttävän tunnelman, joten kipusimme toiselle laidalle reippaasti. Pystytimme leirin hyvin aukealle paikalle, josta oli kilometrien näkyvyys jokaiseen suuntaan. Aurinko laski pastaillallisen valmistuessa.
Viimeinen aamu toi mukanaan taas voimakkaan kasteen, ja varusteet olivat märkiä. Päätimme syödä aamupalan alhaalla laaksossa, sillä kova tuuli ei houkutellut jäämään ruokailemaan leiriin. Kahlasimme kasteesta märkien pajujen läpi laakson pohjalle, jossa nautimme myslin. Otimme suunnan Saanaa kohti, ja kävelimme takaisin Keinovuopioon ja sillan yli takaisin Suomen puolelle. Retki oli onnistuneesti ohi, ja muistojen lisäksi mukaan oli jäänyt vatsa täynnä kalaa ja kevyt rusketus.
Roston alue yllätti positiivisesti, vaikka kumpuileva maasto on hieman haastavampaa ja pajukkoa tuntui olevan enemmän kuin Käsivarren erämaa-alueella. Kalastusmahdollisuudet ovat Rostolla houkuttelevat, eivätkä maisemat häviä Käsivarrelle. Elokuun viimeinen viikko oli myös mainio ikkuna täysin itikattomaan mutta kesäisen lämpimään Lappiin. Helikopterilla saapunutta porukkaa lukuun ottamatta muita retkeilijöitä ei tavattu, vaikka sesonki oli parhaimmillaan ja olosuhteet hyvät. Rostolle siis!
