Nuotioruokaa laavulla Teijon kansallispuistossa
Alkutalven laavuretkellä Etelä-Suomessa ei ole juuri muuta tekemistä kuin nuotiolla istuskeleminen ja syöminen,
ja juuri se on parasta.
Itsenäisyyspäivän jälkeisellä viikolla Teijon kansallispuistossa on hiljaista. Lunta ei vielä näy missään, mutta maa on kaikkialta kuurassa kirkkaan yön jäljiltä. Teijon kansallispuiston eteläosassa sijaitsevan Matildajärven rantaan on syntynyt hentoinen jääkerros.
En muista milloin rinkkani olisi painanut viimeksi näin paljoa. Selässä keinuu reilut 20 kiloa, vaikka reissun on tarkoitus kestää vain yksi yö. Suurin lisäpaino tulee mukanani olevasta valurautakattilasta. Petromaxin reilu puolentoista litran pata painaa reilut viisi kiloa.
Tällä reissulla ei kuitenkaan ole tarkoitus keittää vain vettä kuivapakasteruoan sekaan. Mukana on tuhti pala kotimaista naudan entrecôtea, kotona valmiiksi tehty chipotle-kastike, reilu köntti cheddaria ja tacolättyjä. Näiden lisäksi aamulle on tiedossa englantilainen aamupala herkkusienineen ja papuineen. Nuotiokokkailusta saa hyvää ajanvietettä pitkään pimeään iltaan.
Lähdemme taapertamaan kohti Teerisaaren laavulle. Kuuran liukastamat kalliot ja pitkospuut tekevät matkasta kahta hitaamman. Pakkanen on jäädyttänyt pitkosten viereisten lätäkköjen pinnat kristallisiksi taideteoksiksi. Vastaantulijoita ei juuri yhtä eläkeläispariskuntaa lukuunottamatta näy.
Teerisaaren laavu nököttää yksinäisenä Puolakkajärven ja ympäröivän suon keskellä. Laavulla ei näy ristinsielua, joten jätämme rinkkamme sinne ja käymme tutkimassa ympäristöä.
Joulukuinen metsä on hiljainen. Askeleemme tuntuvat olevan ainoat äänet lähimaillakaan. Aivan kuin luonto makaisi sängyssä, odottaen talviunen päästä kiinni saamista. Talvi on nurkan takana, mutta antaa odottaa itseään. Päivän lämpötilat nousevat monena päivänä vielä plussan puolelle. Yöllä käydään pakkasella. Loppusyksy ja alkutalvi käyvät kauppaansa kuuralla ja jäätyneillä lammikoilla.
Iltapäivä hämärtää
Palaamme Teerisaareen laavulle ja alamme tehdä polttopuita. Niiden kanssa on helpointa yllättäen olla säästeliäs näin pimeänä vuodenaikana. Puita joutuu tekemään enemmän, mutta niitä ei syötä nuotioon kovinkaan innokkaasti. Se tietää lisää sahailua ja kirveen heiluttelua.
Neljän aikaan iltapäivästä alkaa olla varsin hämärää. Nuotion syttyessä pikkuhiljaa taustalla, laitamme valurautapataan menevät ainekset valmiiksi. Kannoin ainekset retkellemme rinkkaan pakkaamassani isossa muovirasiassa. Arvelin kotona niiden olevan paremmin turvassa nälkäisiltä siimahänniltä. Etelän kansallispuistoissa jyrsijöitä on ongelmaksi asti.
Istumme laavun reunalla ja odottelemme nuotion hiipumista hiillokseksi. Päivän aurinko on mennyttä ja hämärtynyt taivas peittyy palvimassan taakse. Taivaalle syttyviä tähtiä emme pääse ihastelemaan.
Viimein nuotio alkaa olla ruuanlaittokunnossa ja nostan Petromax-kattilan hiillokseen. Pimeässä ilmoille kohoava kipinäpilvi luo hetkessä ohi olevan valo-show’n. Siinä meille jouluvaloja.
Kattilaa ei auta seisottaa pitkään tyhjänä, joten kaadan sinne öljyä kuumenmaan. Nakkaan perään sipuliveneet ja naudan palaset. Rasvan tirinä halkoo Teijon hiljaisuutta. Paistan lihoihin pinnan ja lisään mukaan kotona valmistelemani chipotle-kastikkeen. Asioita joita en yleensä vaelluksella tekisi, mutta alkutalven pitkään pimeään ne tuntuvat juuri oikeilta. Lisään mukaan vielä vähän vettä, sillä hiillos käy kuumana, enkä halua polttaa suunnitelmiani monen tunnin haudutuksesta pohjaan heti kättelyssä.
Talvi, eikä mitään tekemistä
Lisäilemme puita tasaisen rauhalliseen tahtiin, ruokkien pääasiallisena valonamme toimivaa nuotiota. Talvinen ilta on pitkä, kun sen ulkona viettää. Autiotuvan laverilla kelpaa makoilla kerrastossa kamiinan lämmittäessä ja vaikkapa lueskella kirjaa. Ulkona laavulla ei välttämättä tule luettua, saati makoiltua pelkässä kerrastossa.
Nollan tietämillä pyörivä kolea keli pitää meidät lähellä nuotiota. Juttelemme niitä näitä. Muistelemme vanhoja reissuja, suunnittelemme uusia. Välillä toinen ojentaa käsiään kohti nuotiota lämmittääkseen sormiaan.
”Jaa-a, no pitäisköhän sit vaan tehdä lettuja?” kysyn jossain vaiheessa.
Varsinaisen pääruuan valmistumiseen menee vielä tunteja, joten lettujen kaltainen raskas ”välipala” saa hyväksynnän. Kaivan rinkastani nuotiopannun ja -shakerin, jolla yleensä sekoitetaan esimerkiksi proteiinijuomajauhetta. Olen täyttänyt purtilon lettujauhoseoksella. Lisää vain vesi. Ravistan shakeria ja sekoitan lettutaikinan.
Kun letut on paistettu ja syöty, alkaa lamaantunut tuleen tuijottelu. Koleassa talvi-illassa on aikaa vain olla ja ihmetellä. Se on taito, jonka ainakin itse tässä jatkuvien ärsykkeiden maailmassa unohdan. Tylsistyminen tekee aika ajoin hyvää. Se jotenkin puhdistaa aivoja. Olla vain.
Tuntien hauduttelun jälkeen, valurautakattila on tehnyt tehtävänsä. Kattilan kannen alta tulvii uskomaton tuoksu, kun kurkistan sen alle nostettuani sen nuotiolta. Valelemme kastikkella tortillalätyt, täymme ne lihalla, juustolla ja nyt jo hieman nuhjuiseksi käyneellä pakastekorianterilla. Koko komeus pannun kautta lautaselle ja syömään.
Pari-kolme syötyämme olemme molemmat totaalisesti tyrmättyjä. Ripustamme kattilan kansineen korkealle roikkumaan ja siivoilemme jälkemme. Teemme nopeat iltatoimet ja vetäydymme tyytyväisinä makuupusseihimme.
Yövieraat
Herään yhtäkkiä johonkin. En tiedä mitä olen unen läpi kuullut, mutta tiedän olevani hereillä. Makaan hiljaa ja kuuntelen.
Kaverini nukkuu tasaisesta hengityksestä päätellen. Silmäni eivät näe juuri mitään pilvin yön pimeässä. Suljen ne.
Kuulen uudelleen äänen, joka herätti minut äsken. Tai niin ainakin oletan. Outoa ritinää. Kaivan unenhuuruista pääkoppaani. Onko tuo jäätyvän järven ääni? Mielessäni näen kuinka ohut jääkerros levittäytyy pitkin järvenpintaa kuin nopeutetussa elokuvassa. Ääni kuuluu taas.
Kaivan otsalamppuni makuupussistani ja kuuntelen. Taas sama ääni. Napsautan lampun päälle. Mitään ei näy. Tähyilen kohti järveä, josko näkisin onko jäässä tapahtunut muutoksia. Käännyn lampun myös nuotiopesään. Sitten saa selityksen äänille. Nuotipesän alla kiiluu kaksi pientä silmää. Hiiri! Tuijotamme toisiamme. Asetelma on toki hieman epäreilu, koska minulla on valo kädessäni. Hetken arvottuaan siimahäntä ampaisee juoksuun ja pujahtaa kohti laavuamme.
Tarkkailen tilannetta vielä hetken ja huomaan, että hiiriä onkin kaksi. Ne ovat käyneet rouskuttamassa alapohjaan valuneiden kekäleiden pintaan roiskuneita rasvan jälkiä tai jotain muuta vastaavaa. Ruuantähteitä ei ole hyvä yrittää hävittää polttamalla saati jättää nuotiopaikoille, koska se lisää jyrsijöiden määrä niiden läheisyydessä.
Talvi tulee
Päivämme alkaa hennon aamunkajastuksen herätellessä meidät. Tiivis muovilaatikko on suojannut aamiaistarpeemme yövierailta. Syömme aamiaista pitkän kaavan mukaan. Ilma on eilistä kylmempi.
Rinkkani tuntuu aamullakin painavalta, vaikka lähes kaikki ruuat on syöty. Valurautakattila ei kuitenkaan ole yön aikana keventynyt. Lähdemme pikkuhiljaa vaappumaan tulosuuntaamme ja kohti kotia. Kaikkialla on taas kuuraa. Ehkä tästä talvi saadaan eteläänkin.
Juttu on julkaistu Retki 10/2021 -lehdessä
