Kebnekaisen varjossa
Vähän kuljettu Jojoleden tarjoaa haasteellisen reittivaihtoehdon Ruotsin suosituimpien vaellusreittien kupeessa. Kebnekaisen takana avautuva reitti kulkee kolmen korkean solan yli.
Kebnekaisen ympäristön karttoja tutkiessa mielenkiintoni oli jo vuosien ajan kohdistunut Kebnekaisen pohjoispuolella oleviin syrjäisiin laaksoihin: Guobirvággiin, Gaskkasvággiin ja Unna Reaiddávággiin.
Laaksosta toiseen kulkevan ja korkeat solat ylittävän reitin nimeksi paljastui omia reittisuunnitelmia tehdessä myös ihan oikea ja kuvaava nimi – Jojoleden. Tarfalasta Unna Räitan sääsuojalle kulkeva vaativa reittiosuus tunnetaan myös Trepassledenina.
Jojoledenistä löytyi hakemisenkin jälkeen varsin vähän tietoa, sillä vuosittain reitin kulkee läpi vain pieni määrä vaeltajia.
Omaa rauhaa avarassa maisemassa riittää siitäkin huolimatta, että lähistöllä kulkevat Ruotsin tallatuimmat tunturipolut Abiskon, Kebnekaisen tunturiaseman ja Nikkaluoktan välillä.
Kukkaloistoa tunturissa
Heinäkuun lopun vaellus alkoi illan suussa Nikkaluoktasta. Auton olimme jättäneet Kiirunaan. Luvallinen parkkipaikka löytyi matkatoimistosta kyselemällä paikallisen urheiluhallin lähistöltä.
Kiirunasta lähtöpaikkaamme Nikkaluoktaan matkustimme täydessä bussissa. Odottavissa tunnelmissa Kebnekaiselle suuntaavia vaeltajia oli liikkeellä runsain määrin.
Suunnitelmien mukaan kävelimme leveällä laakson pohjan Kebnekaiselle kulkevalla pääreitillä vain kolme kilometriä. Suuntasimme tunturiin heti Čievrrajohkan sillan ylitettyämme.
Tunturikoivikot jäivät nopeasti taakse ja seuraavan kerran koivuntuoksuisiin metsiin sukelsimme vasta vaelluksen viimeisenä päivänä Abiskon kansallispuiston rajoilla.
Poluton tunturiylänköjen reitti oli aikoinaan laakson pohjalla kulkevaa hankalakulkuista, soista ja lukuisia purojen ylityksiä sisältävää alareittiä tavallisempi tapa suunnata Tarfalaan tai Kebnekaiselle.
Nykyisin tuhansien vaeltajien suosimalla Dag Hammarskjöldledeniksi nimetyllä alareitillä on leveä polku ja useita siltoja. Láddjun järvellä voi hypätä myös veneen kyytiin.
Tunturiin noustessa kävi nopeasti selväksi, että olimme liikkeellä juuri oikeaan aikaan. Tunturit kukkivat valtoimenaan ja pysähtelimme vähän väliä ihmettelemään puronvarsien kukkaloistoa.
Leiriin päästyämme olimme bonganneet jo kolmisenkymmentä kukassa olevaa eri lajia. Eniten ihastusta herättivät pikkuruiset vaivaispajut, siniyökönlehdet, sammal- ja liekovarpiot sekä heleänkeltaisina loistavat kullerot.
Matkantekoa piristi myös kivikossa vastaan tullut ja jo kesäpukuun vaihtanut utelias kärppä. Äänimaisemasta vastasivat kivitaskut omalla kalkatuksellaan. Matkantekoamme kävi tarkkailemassa myös piekanapariskunta.
Taianomainen Tarfala
Toinen vaelluspäivä eteni upeissa maisemissa Dárfálláhkun tunturiylängöllä: Kirkkaassa säässä edessä siinsivät Kebnekaisen paritonniset lumiset huiput. Alhaalla mutkitteli Láddjujávriin laskeva samanniminen joki.
Laaksossa kulkevasta vilkkaasta liikenteestä muistuttivat vähän väliä edestakaisin lentävät helikopterit ja Láddjun joella mutkitteli vaeltajia kuljettanut vene.
Tarfalaa vuoristoisempaa maisemaa on Ruotsista vaikea löytää. Kebnekaisen massiivin ja Kaskastjåkkan terävät huiput, kaunis Tarfalan jääjärvi sekä kolme laaksoon saakka laskevaa jäätikköä tekevät maisemasta ikimuistoisen.
Edellisestä vierailustani Tarfalassa oli kulunut aikaa jo lähes kaksi vuosikymmentä. Kebnekaiselta laskevat jäätiköt olivat ilmastonmuutoksen seurauksena jo tässäkin ajassa hiukan pienentyneet ja paikalle oli rakennettu entistä suurempi tunturitupa. Tarfalassa sijaitsevaa tutkimusasemaakin oltiin laajentamassa.
Hulppeista maisemista ja hyvistä palveluvarustuksista huolimatta oli yöpyjiä paikalla vain kourallinen. Itse pystytimme telttamme valmiiseen kivistä ladottuun tuulisuojaan, joka toimi leirinämme Jojoledenille valmistautuessamme seuraavat kaksi yötä.
Erinomaisia telttapaikkoja valmiiksi ladottuine tuulisuojineen on myös syvemmällä laakson perällä. Itse tupaa hyödynsimme ruokaa laittaessamme. Ennen lähtöämme Jojoledenille saimme pieneltä kiipeilijäseurueelta kuulla, että hiljaiseen Tarfalaan oli matkalla parikymmentä partiolaista. Lähtöämme seuranneina päivinä oli Tarfalassa varmasti vilkasta.
Vaativa Jojoleden
Ruotsin tunturiturvallisuuskomitea varoitti Jojoledenin muuttuneista oloista edellisenä vuonna. Ensimmäiselle solalle johtava Kebnepakten jäätikköä sivuava nousu oli muuttunut jäätikön sulamisen myötä railoiseksi ja vaikeakulkuiseksi.
Samana vuonna Tarfalajärveen laskevat sivupurot olivat tehneet laakson pohjan yhtenäiseksi jääkentäksi, jonka ylittäminen ilman jäärautoja olisi ollut lähes mahdotonta. Nyt nämä jääkentät olivat sulaneet, mutta halusimme tarkastaa Kebnepakten kulkukelpoisuuden etukäteen ennen Jojoledenille suuntaamistamme.
Nousimme iltalenkillämme Kebnepakten reunamoreenia pitkin aina jäätikön reunalle saakka. Reitti oli onneksemme nyt kuljettavissa.
Seuraavalle päivälle oli luvattu kelvollista säätä, eikä varasuunnitelmiin tarvinnut ainakaan toistaiseksi turvautua. ”Lepopäivänä” jäi aikaa myös laakson toiselle puolelle, Kekkonentoppenille ja Darfálčorrulle kiipeämiseen.
Kaksitoista kilometriä – kaksitoista tuntia
Aamu aukeni aurinkoisessa säässä. Kiersimme vielä jäässä olevaa Tarfalajärveä kohti Kebnepakten jäätikön jyrkkää reunamoreenia, joka oli tullut tutuksi jo edellisenä iltana.
Tarfalajärven heikoilla jäillä juoksenteli pieni porotokka, joka jäi taaksemme sitä mukaa kun nousu edistyi moreenin päällä kulkevalla heikolla polulla. Vaikka nousu olikin jyrkkä, ei jääraudoille ollut vielä tässä vaiheessa käyttöä. Kebnepakten jäätikön reunamilla oli kuljettava pehmeässä lumessa vain satakunta metriä.
Solassa tapahtui traaginen helikopterionnettomuus elokuussa vuonna 2000. Kahta huonossa säässä loukkuun jäänyttä vuorikiipeilijää pelastamaan lähtenyt helikopteri törmäsi Gaskkasbáktin vuorenseinämään ja syttyi palamaan. Kaikki kyydissä olleet kolme pelastajaa menehtyivät. Tästä kertoi myös solaan pystytetty muistolaatta.
Käytännöllisesti katsoen lähes koko Jojoleden on kivikkoa, minkä vuoksi matkanteko on erittäin hidasta. Olimme jo etukäteen sopineet, että leikki olisi syytä jättää kesken, mikäli sade kastelisi kivikot vaarallisen liukkaiksi.
Sää oli kuitenkin suotuisa ja onneksemme osa kivikoista oli peittynyt vielä helposti kuljettavissa olevaan ja sopivan pehmeään lumeen.
Hankalakulkuisesta reitistä huolimatta meno maistui. Mielenkiintoiseksi reitin teki laaksosta toiseen vaihtuvat maisemat. Näkymät solista laaksoihin ja Kebnekaisen massiiville sen pohjoispuolelta olivat huikeat.
Sää pysyi keskipäivällä taivaalle kertyneistä pilvistä huolimatta poutaisena. Huonon sään varalta pystyy reitillä kulun keskeyttämään helposti. Tällöin on laskeuduttava alas Kungsledenille länteen laaksonpohjia seuraillen.
Reitin ankaruudesta selvisi hyvällä huumorilla ja meno oli hitaasta matkan edistymisestä huolimatta aika ajoin hyvinkin hilpeää. Kivikkovitsit tulivat tutuksi.
Etukäteen hankalimmaksi osuudeksi oli ounasteltu viimeisestä solasta, Pyramidpassenilta laskeutumista. Jääraudat oli otettu mukaan nimenomaisesti tätä rinnettä ajatellen.
Jyrkkä lasku tapahtui lumenviipymää pitkin, joka oli onneksemme lämpimässä säässä pehmentynyt päivän mittaan varsin helppokulkuiseksi. Jääraudat toivat riittävästi turvallisuudentunnetta alaspäin mennessä.
Joinain vuosina kovaksi jäätynyt jyrkkä rinne on tehnyt laskeutumisen erittäin hankalaksi. Riittävän hidas ja voimia säästävä matkanteko piti huolen siitä, ettei askellus muuttunut pitkän päivän päätteeksikään hapuilevaksi.
Takaisin ihmisten ilmoille
Olimme nähneet matkan varrella laaksojen pohjilla etäältä vain kaksi yhden hengen mentävää telttaa. Ainoa vastaantulija oli aamuvarhaisella Unna Räitan huonokuntoiselle sääsuojalle ilmaantunut nuori ruotsalainen.
Hätääntynyt nuorukainen oli joutunut ongelmiin jokia ylittäessään, eikä malttanut jäädä aamukahville pyynnöistä huolimatta. Sää olikin lämpenemässä ja lumet sulivat vauhdilla. Jokien virtaamat olivat voimakkaassa kasvussa.
Ennen jatkamistamme kohti Nallon tupaa kävimme aamulenkillä Unna Reaiddávaggin laakson pohjalla olevan kahden järven välisellä korkealla vesiputouksella. Täällä oli hyvä nautiskella lämpimästä aamuauringosta ja kahvista ennen päivän varsinaista patikointia.
Iltapäivää kohden taivaalle alkoi kerääntyä ukkospilviä. Onneksemme pahin ukkonen kiersi meidät kaukaa ja haimme suojaa Vaktpostin jäätikön reunamoreeneilta.
Tuuli kävi takaa, joten säästyimme kastumiselta ja pahimmalta vihmovalta sateelta. Matka jatkui kohti Reaiddán järveä ja sen luusuassa olevaa joenylityspaikkaa. Nallon tuvalla kuulimme, että osa vaeltajista oli joutunut kohtaaman ukkosen huomattavasti meitä avoimemmassa maastossa.
Olimme saapuneet kovin toisenlaiseen maisemaan. Vehreä laakso pohjalla kuohuvine koskineen tuntui kivierämaan jälkeen suorastaan paratiisilta. Ilma oli lämmin ja kohtasimme pitkästä aikaa polulla kulkiessamme muutaman vastaantulijan.
Päiväretki Nállun ympäri
Nallon tuvalla meidät otti vastaan ystävällinen ja innokas tupavahti Margareta. Tungosta ei ollut ja itse tupa oli yöpyjistä lähes tyhjillään. Pystytimme telttamme pihamaalle kuvankauniiseen maisemaan seuraaviksi kahdeksi yöksi. Tuvan lähistöllä oli vain pari muuta telttaa.
Kaipuu karuille tunturiylängöille oli vielä sen verran kova, että kiersimme päiväretkellämme Nállun vuorimassiivin. Liikkuminen kivikoissa ilman kantamuksia oli helppoa – suorastaan meditatiivista.
Kivikoiden keskellä menestyivät lukuisten rupijäkälien ohella vain jääleinikit. Reitin antoisimmaksi osuudeksi muodostui paluu Nallon laaksoon leinikkejä valtoimenaan kukkivien alppiniittyjen ja töppövillaa kasvavien puronvarren soistumien läpi.
Sää oli pilvinen ja korkeimmat vuorten huiput peittyivät harsoisiin pilviin. Kiipeäminen Nállun huipulle olisi ollut turhaa, vaikka ehdimme sitä jo hetken harkita.
Kohti Abiskoa
Olimme suunnitelleet päättävämme reilun viikon mittaisen vaelluksemme Abiskoon. Niinpä saimme maistella matkallamme myös Kungsledenin tunnelmia. Tätä ennen oli vielä ylitettävä viimeinen louhikko, pitkä Šielmmávággin sola. Vaeltajien tasainen virta Kungsledenin poluilla näkyi jo kaukaa ennen laskeutumistamme pääreitille.
Piipahdimme lounaalla Tjäktjan tuvilla, jonne oli illan suussa asettumassa suuri määrä nuoria vaeltajia. Rauhallisen ja näköaloiltaan hienon yöpaikan löysimme reitiltä hiukan syrjässä olevan Bossosvárášin laella olevalta lampareelta.
Loppumatkan suurimmasta yllätyksestä vastasi helteiseksi yltynyt sää ja Abiskojauren suomea hyvin taitanut tupavahti. Tupavahti sai jopa houkuteltua meidät pulahtamaan Abiskojärven hyiseen veteen. Abiskoon päästyämme hyppäsimme junaan kohti Kiirunaa.
Tiedä ja mene: Jojoleden
Jojoledenille on syytä varustautua sekä jääraudoin ja vaellussauvoin. Sauvasta on hyötyä etenkin louhikkoisia rinteitä pitkin laskeutuessa.
Jääraudat lisäävät turvallisuutta lumisilla ja jyrkillä rinteillä. Reitillä ei ole lainkaan vaativia vesistöjen ylityksiä, mutta loppukesällä nopeasti sulava lumi voi vaikeuttaa harvoja ylityksiä jonkin verran. Mahdollisia jääsiltoja on syytä välttää viimeiseen asti.
Turvallinen Jojoledenin kulkeminen edellyttää hyviä sääolosuhteita. Nyt olosuhteet olivat ihanteelliset – kivikot olivat kuivia, lumi kantavaa ja sadetta saimme niskaamme koko vaelluksella vain ripauksittain.
Kantava lumi nopeuttaa muutoin kivikkoisella reitillä kulkemista. Loppukesällä on kuitenkin varauduttava myös siihen, että louhikoiden päällä lepäävä upottava lumi tekee reitillä liikkumisen lumella paitsi turvattomaksi myös lähes mahdottomaksi.
Tarvittaessa reitin keskeyttäminen on turvallisinta tehdä laskeutumalla Kungsledenille laaksojen pohjia, Guobir- tai Gaskkasvággia pitkin.
Mikäli haluaa tehdä rengasreitin, on Nikkaluoktaan helpointa palata Visttasvággin laaksoa seuraten. Visttasvággiin voi laskeutua esimerkiksi Nallon tunturituvalta tai Unna Räitan sääsuojalta.
Kauniissa Nallon laaksossa ja tuvalla käymistä voi suositella lämpimästi myös ilman Jojoledeniäkin. Mikäli vaellus päättyy Abiskoon, on Abiskon ja Kiirunan välillä useita juna- ja bussivuoroja päivittäin.
Ruotsin tupien kattaviin palveluihin ja hintoihin voi tutustua Svenska Turistföreningenin sivuilla. Mikäli aikoo käyttää tunturitupien palveluja hyväkseen, kannattaa alennetun hinnan saadakseen liittyä joko Suomen Ladun tai Suomen hostellijärjestön jäseneksi.
