10 vinkkiä retkisuunnistukseen
Suunnistaminen on retkeilijän tärkeimpiä taitoja. Sitä kannattaa harjoitella, kun liikkuu luonnossa. Eksyminen ei ole sitä, ettei tiedä missä on, vaan sitä ettei tiedä, minne pitäisi mennä.
Kari Ennolan retkeilyura alkoi partiosta ja luontokuvauksen parista. Nykyisin seikkailukasvattajana tunnettu Ennola kouluttaa eräoppaita ammattiopisto Liviassa Kaarinassa. Omia lempilajeja ovat melonta, talviretkeily ja kiipeily. Retkiöitä tulee vuosittain noin yhdeksänkymmentä. Suunnistusta Ennola harrastaa sekä radalla että retkillä.
Kari Ennolan 10 vinkkiä retkisuunnistukseen
Retkisuunnistajan ei tarvitse aina tarkalleen tietää sijaintiaan. Tärkeintä on sujuva liikkuminen maastossa ja kyky paikantaa itsensä tarvittaessa.
- Hanki hyvä kartta
Retkeilyyn sopivia karttoja on monenlaisia. Ennola on suunnistanut niin ilmakuvalla kuin vanhalla historiallisella kartallakin, kun muuta ei ollut saatavana. Tärkeää on, että kartasta löytyvät korkeuskäyrät ja sen mittakaava on tarkoitukseen sopiva.
Ennola tulostaa retkikarttansa useimmiten itse 1:50 000-mittakaavasssa. Pohjoisen tunturialueella 1:100 000 kartallakin pärjää, etelän metsissä 1:25 000 saattaa olla tarpeen. Hän lisää karttaan valmiiksi neulapohjoiseen osoittavat viivat, jottei erantoa tarvitse maastossa laskea.
Kartan tärkeimmät merkit ovat korkeuskäyrät ja vesistöt. Ne eivät ajan saatossa juuri muutu. Kotona voi tutkia alueen ilmakuvia ja yrittää hahmottaa, millainen retkimaasto on kyseessä ja verrata sitä karttaan.
- Suunnittele reitti
Kartan perusteella voit tehdä alustavan reittisuunnitelman. Suomessa isoimpia kulkuesteitä ovat vesistöt: joet, järvet ja meren lahdet sekä pohjoisen isot suot. Etelässä suot ovat yleensä ylitettävissä, joskin hidaskulkuisia.
Paikallisia haasteita voivat aiheuttaa jyrkänteet ja rakkakivikot, mutta ne ovat yleensä kierrettävissä. Vesistöön päättyvä jyrkänne tai kanjoni voi olla läpipääsemätön. Missä korkeuskäyrä tekee kartassa kiharaa, on maasto yleensä vaikeakulkuista. Helppokulkuista maastoa löytyy usein harjanteilta tai tunturien kupeilta sekä harvasta metsästä.
- Tutustu päivän etappiin etukäteen
Tutustu päivän tai vaikka aamupäivän etappiin etukäteen. Mieti, mitä voit käyttää ”kahvana” eli sellaisena maastomuotona, josta voit ”pitää kiinni”. Se voi olla näköetäisyydellä pysyttelevä mäen harjanne, joki, järvijono tai poroaita. Mieti, mikä pysäyttää sinut, jos olet mennyt liian pitkälle. Tee etapista mieleesi kertomus, jonka avulla etenet. ”Ensin puoli tuntia joen vartta, sitten sillan yli oikealle, tunti laakson pohjaa, kunnes kivutaan tunturin kuvetta ylös…” Tällöin karttaa ja kompassia ei tarvitse vilkuilla jatkuvasti ja kulku on sujuvaa.
Myös auringon suunnan mukaan voi kulkea, kunhan muistaa, että sekin siirtyy päivän mittaan.
- Suunnista taloudellisesti
Suorin reitti ei aina ole taloudellisin. Usein kompassisuunnasta 15 asteen kierto ei juurikaan lisää matkaa, joten se kannattaa tehdä aina, jos se vähänkään helpottaa kulkua tai suunnistusta, esimerkiksi tarjoaa selkeän kiintopisteen. Jopa 30 asteen poikkeama suunnasta kannattaa tehdä, jos siten pääsee etenemään helppokulkuisempaa maastoa, tai saa kierrettyä raskaamman mäen. Varsinkin rinkan ja ahkion kanssa kannattaa ”pysyä käyrällä” eli välttää ylös-alas-kulkemista. Kerran ylös tunturin kupeelle kavuttuasi pysy siis samalla korkeudella ja kierrä tunturin sivusta toiselle – älä jokaisen laakson ja huipun kautta, ellet sitten halua kuntoilla ja huiputtaa.
- Arvioi kulkemaasi matkaa
Tarkista aika ajoin ja laita mieleen ainakin taukojen kellonaika. Näin opit hahmottamaan, kuinka pitkän matkan olet juuri tässä maastossa ja tällä kuormalla kulkenut tietyssä ajassa. Mittaa tekemäsi päivämatkat kartalta jälkikäteen. Tämä auttaa tulevien retkien suunnittelussa ja matkojen arvioinnissa. Voit opetella myös askelparisi pituuden erilaisissa maastoissa, mutta käytännössä niiden laskeminen soveltuu vain lyhyille matkoille.
- Kompassi apuun huonolla näkyvyydellä
Kartta on kompassia tärkeämpi suunnistuksessa silloin kun näkyvyys on hyvä. Huonolla säällä maaston muotoja ei näy, joten kartan ja maaston muotoja ei voi verrata toisiinsa. Silloin on suunnistettava kompassin avulla. Kompassisuunnalla kuljettaessa on otettava huomioon myös eranto (maantieteellisen ja neulapohjoisen ero), sillä muutoin suunta on virheellinen. Kompassisuuntaa ei kannata ottaa suoraan kohteeseen, vaan sen jommallekummalle puolelle. Näin esimerkiksi tupa joen varrella on helpompi löytää, kun tietää, kumpaan suuntaan joen vartta tulee lähteä kulkemaan sillä päästyään. Kompassisuunnalla kuljettaessa on erityisen tärkeää tarkkailla kelloa kuljetun matkan määrittämiseksi.
Pelkällä kompassisuunnalla voi joutua kulkemaan myös silloin, kun maastossa ei ole tai kiintopisteitä (kuljet esimerkiksi useiden kilometrien pituisen alavan metsän halki, jossa ei ole korkeuseroja eikä vesistöjä). Kulje silloin kompassisuunnalla ja mieti etukäteen mikä on merkki siitä, että olet tullut perille (tai suunnastasi sivuun). Jokin laaja maastonmuoto, kuten joki, tie tai tunturin kuve on varmempi kuin yksittäinen piste, josta kävelee helposti ohi.
Jos suorin reitti tuntuu liian hankalalta suunnistaa, voit valita myös pidemmän reitin, jossa on enemmän kiintopisteitä – seurata metsän laitaa tai kulkea lammelta toiselle. Vaikka matkaa tulee enemmän, perillepääsy saattaa olla nopeampaa.
- Aina ei tarvitse olla tarkasti kartalla
Retkisuunnistajan ei tarvitse kaiken aikaa tietää tarkalleen, missä hän on, sillä se vie aikaa ja energiaa. Pitää vain tietää minnepäin pitää mennä. Esimerkiksi ”kuljen puron vartta, kunnes tulen tielle” riittää. Ei ole välttämätöntä tietää, missä kohtaa puroa juuri nyt on. Eksyminen ei ole sitä, ettei tiedä missä on, vaan sitä ettei tiedä, minne pitäisi mennä.
Paikanna itsesi aika ajoin vertaamalla maaston muotoja karttaan. Niiden tulee olla yhtenevät, jos olet siellä missä luulet. Älä uskottele itsellesi maastoa oikean näköiseksi. Älä siis ”näe” kohteita, joita ei ole tai ajattele, että järvi nyt vaan on hieman eri muotoinen. Rakennelmat ja polut saattavat toki muuttua, mutta maastomuodot eivät. Ole aina valmis myöntämään, että saatat olla muuallakin kuin kuvittelet. Joskus voit tunnistaa maaston kulkemalla jokea tai aitaa pitkin, kunnes löydät varmasti tunnistettavan kohdan. Kun olet paikantanut itsesi, laita merkille kellonaika ja lähde jälleen kulkemaan suunnittelemaasi reittiä ympäristöä havainnoiden. Tarkkaile myös auringon suuntaa.
- Jos eksyt, määrittele alue, jolla voit olla
Siirry paikkaan, josta näet hyvin ympärillesi. Mieti, milloin tiesit viimeksi varmasti missä olit. Kuinka kauas siitä pisteestä olet voinut edetä? Piirrä kartalle ympyrä, jonka keskipiste on viimeinen varma sijaintisi ja säde matka, jonka olet voinut kulkea. Olet sen sisällä. Rajaa pois alueet, joissa et voi olla – esimerkiksi vesistöt, ellet ole sellaista ylittänyt. Vertaa jäljelle jääviä alueita siihen, mitä näet luonnossa. Mikä alue kartan ympyrässä täsmää näkemääsi?
- Käytä tarvittaessa apuvälineitä
Paikannusapuvälineiden, kuten gps-laiteiden tai puhelimen karttaohjelmien käyttäminen ei ole synti eikä häpeä. Moni onnettomuustilanne voidaan niiden avulla välttää. Suunnistustaitoja kartan ja kompassin avulla on syytä kuitenkin harjoitella, sillä tekniset apuvälineet saattavat olla poissa käytöstä, jos akku loppuu tai laite ei kestä kylmää. Yritä siis aina ensin paikantaa itsesi kartan ja kompassin avulla, tarkista sitten gps:n avulla, jos olet epävarma asiasta.
- Älä turhaan arastele suunnistamista
Aloita suunnistaminen omien taitojesi mukaan. Lähde pois poluilta itselle tutuissa maastoissa. Seuraa karttaa merkityillä reiteillä kulkiessasi tai toisen suunnistaessa, jotta tiedät missä olet. Eksyminen ei ole häpeällistä, eikä vaarallistakaan, kun se tapahtuu oikeissa olosuhteissa.
