fbpx

Uutiset

Ylitä joki turvallisesti

kahluu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joen ylittäminen on haaste, joka tulee vastaan vaelluksella ennemmin tai myöhemmin. Vain suosituimmilla, merkityillä reiteillä jokien yli on rakennettu sillat, tuotu venelossit tai lautat. Kylmän, virtaavan veden voimaa ei tule aliarvioida. Joen turvallinen ylittäminen kuuluukin siksi vaeltajan perustaitoihin.

Hae sopiva ylityspaikka

Sopivan ylityspaikan löytämiseen kannattaa panostaa ja käyttää tarvittaessa aikaakin. Kartan avulla voi löytää joesta kahlaamon, jossa ylitys on mahdollinen. Toisinaan se on merkitty karttaan tai sitten sen voi päätellä korkeuskäyristä. Mikäli sopivaa ylityspaikkaa ei tunnu löytyvän, kannattaa seurata jokea ylävirtaan, jossa purot pienenevät.

Koskipaikatkin soveltuvat ylitykseen, sillä niissä on kova pohja. Veden virtaus on tosin suurta, joten vettä ei tule olla polvia korkeammalle.

Rauhallisissa suvantopaikoissa voi kahlata vielä lonkan syvyisessä vedessäkin. Silloin on vaan varmistettava pohjan pitävyys esimerkiksi sauvalla.

Paras ylityskohta on joen levein kohta, sillä siinä vesi on matalampaa. Usein sellaisissa kohdissa on myös saaria. Matalikko ei välttämättä mene suoraan yli, vaan joessa voi joutua tekemään siksakkia parhaan ylityskohdan löytämiseksi.

Käytä kahluujalkineita

Jokea ei koskaan tulisi ylittää paljain jaloin, sillä pohjassa voi olla teräviä kiviä. Kun jalat kylmettyvät, särmiä ei juuri tunne, mutta rannalla jalat voivat vuotaa verta. Ylitykseen voi käyttää leirikenkiä, vaelluskenkien päälle vedettäviä suojia, eli ns. moose bootseja tai vähintään villasukkia.

Mikäli kylmä vesi kauhistuttaa tai kahlattava matka on pitkä, voi vaatteiden päälle teipata jätesäkeistä lahkeet, joiden päälle puetaan jalkineet, jotteivät säkit rikkoudu jalanpohjista. Säkkien tulee silloin olla ehjät ja rinkassa mukana varalta kuivat housut.

Turvaa kulkusi sauvoin

Ylitykseen on hyvä ottaa mukaan ainakin yksi sauva. Vaellussauvat ovat riittävät, mikäli vettä on korkeintaan polveen saakka. Syvemmässä vedessä tulisi mukaan ottaa tukevampi, pidempi sauva, johon voi tukeutua koko painolla. Tukisauvaa käytetään ylävirran puolella. Pohjassa kiinni tulee olla aina vähintään kaksi tukipistettä: siirrä siis joko sauvaa tai jalkaa, muttei molempia yhtä aikaa.

Turvaa köyteen

Mikäli virtaus on voimakas, kannattaa hyödyntää köyttä. Köysi sidotaan rannan puuhun kiinni ja toinen vie sen joen yli ja sitoo siellä kiinni. Jälkimmäinen irrottaa alkupään ja kahlaa yli. Mikäli köyttä ei ole, mutta kahlaajia on monta, voidaan muodostaa myös ihmisköysistö pitämällä toisiaan käsistä kiinni.

Varaudu vesivahinkoon

Vuolaassa koskessa vahinko voi aina tapahtua ja siihen tulee olla varautunut. Rinkassa vaatteet ja makuupussi tulee olla pakattuina niin, etteivät ne kastu, vaikka saisivat kylmän kyydin. Mikäli vaatteet kastuvat ja rinkassa ei ole kuivaa päälle pantavaa, on hypotermian vaara todellinen.

Mikäli vahinko sattuu, riisu märät vaatteet, hakeudu viileällä kelillä suojaan makuupussiin ja tarvittaessa telttaan. Keitä kuumaa juomaa tai ruokaa. Sen jälkeen on hyvä liikkua itsensä lämpimäksi.

Rinkan lantiovyön auki tai kiinni pitämisessä on kahta koulukuntaa. Mikäli vyö on auki, saadaan rinkka helposti selästä pois, mikäli tasapaino horjuu tai liukastuu kylmään veteen. Toisaalta tasapaino pysyy paremmin, jos rinkka on tukevasti selässä, eikä heilahtele puolelta toiselle.

TEKSTI Maija Arosuo KUVA Tiina Pettersson

Lisää retkeilyvinkkejä: lehtiluukku.fi