Uutiset

Vuoden retkikohde 2020 yleisöäänestys on käynnissä

Vuoden retkikohde 2020 -kilpailun finaali on käynnissä, ja 5000 euron palkinnosta kilpailee yhteensä kuusi kohdetta. Kilpailun voittaja valitaan yleisöäänestyksellä osoitteessa www.goexpo.fi. Tänä vuonna kilpailun teemana on ympäristömyönteisyys.

 Kilpailussa on esillä ympärivuotisia luontoretkikohteita, jotka ovat viime vuosina kiinnittäneet erityistä huomiota ympäristömyönteisyyteen. Tämä voi näkyä esimerkiksi jätehuollon ja lajittelun kehittämisenä, julkisten liikenneyhteyksien parantamisena, energian ja raaka-aineiden valintana ja säästämisenä, luonnon kulumisen vähentämisenä tai retkeilijöiden ohjeistamisena ympäristömyönteisiksi. Kilpailun raati on valinnut finaalin kuusikon, joista yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan.

Vuoden retkikohde 2020 -finalistit:

  • Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualue
  • Kotkan kansallinen kaupunkipuisto
  • Kurjenrahkan kansallispuisto
  • Lähimetsä
  • Vallisaari
  • Ärjänsaari

Vaikka retkeily mielletään luontoystävälliseksi harrastukseksi, halusi raati nostaa esiin luonnossa liikkujien vastuun siitä, että retkeilykohteet säilyvät hyvinä myös tulevaisuudessa.

Jokamiehen oikeuksien rinnalla haluamme kiinnittää ihmisten huomion myös velvollisuuksiin, eli siihen, miten luonnossa käyttäydytään. Luonnossa ei esimerkiksi ole jäteastioita, ja jokaisen retkeilijän velvollisuus on tuoda omat roskansa pois. Retkeilyn suurimmat ympäristörasitukset tulevat matkustamisesta kohteeseen, ja siksi lähimetsä on tänä vuonna mukana finaalissa, kertoo kilpailun raadin puheenjohtaja Mikko Lamminpää.

Äänestys avoinna netissä

 Nettisivuilta www.goexpo.fi löytyy jokaisen finaaliin päässeen luontokohteen esittelyt sekä linkki äänestyslomakkeelle. Omaa suosikkiaan voi äänestää sunnuntaihin 2.2.2020 asti. Vuoden retkikohde 2020 julkistetaan GoExpo-messujen avajaispäivänä 28.2.2020. Yleisöäänestyksen voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön 5000 euron stipendillä. Palkinto annetaan retkikohdetta hallinnoivalle organisaatiolle, jonka tehtävänä alueen retkeily- ja virkistyskäytön kehittäminen. Voittaja palkitaan lisäksi omalla osastopaikalla kevään GoExpossa Messukeskuksessa 28.2.-1.3.2020.

Äänestäjillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten palkintostipendi käytetään voittajakohteessa. Omia kehitysehdotuksiaan voi kirjata äänestyslomakkeelle. Lisäksi he voivat ehdottaa, mikä valtakunnallinen toimija, hanke tai sovellus tai muu retkeilyä edistävä taho olisi sopiva taho palkinnon saajaksi, jos lähimetsä voittaa kilpailun.

Kilpailun raadin muodostavat puheenjohtajana retkeilytoimittaja Mikko Lamminpää sekä muina jäseninä viestintä- ja markkinointipäällikkö Panu Könönen (Suomen Latu ry), erikoissuunnittelija Tapani Mikkola (Metsähallitus, Luontopalvelut), vapaaehtoistyön koordinaattori Päivi Anttonen (Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry) ja päätoimittaja Petri Laine (Retki-lehti).

Kilpailu kannustaa retkeilemään ja liikkumaan luonnossa

Vuoden Retkikohde -kilpailu järjestetään nyt kuudennentoista kerran. Kilpailulla pyritään edistämään retkeilyn ja retkeilykohteiden tunnettuutta sekä löytämään uusia, kiinnostavia kohteita. Lisäksi tänä vuonna haluttiin tuoda esiin ympäristömyönteisyyden tärkeyttä myös luonnossa liikkumisen yhteydessä.

Lue myös

Autiotupia suljetaan

Petri Laine

Retkikohteiden varaus- ja vuokratuvat suljetaan

Petri Laine

Retki numero 3 reppulauttailee

Petri Laine