Kuvat ja teksti: Arctic Photos/ Tarja A. Länsman
Eräänä helmikuisena iltana 2016 facebookkia Utsjoen kotona selatessani silmiini sattui uusi ryhmä nimeltään Help bicycling worldtouring Japanese Satoru – san!! Japanilainen 19- vuotias nuorimies Satoru Shanti Yamada oli tulossa polkupyörällä kohti pohjoista. Koska itse asun Utsjoella, halusin auttaa Satorun matkaa järjestämällä ainakin pariksi yöksi yöpaikan Utsjoelle. Olihan täällä pakkanen paukkunut -30 tietämillä jo viikkotolkulla, enkä halunnut että polkupyöräilevä maailmanmatkaaja joutuu nukkumaan taivasalla pakkasessa. Liityin siis ryhmään ja tarjouduin auttamaan Satorua matkan aikana.
Olin itse suunnitellut meneväni tammikuun lopussa alkuperäiskansojen Skábmagovat- elokuvafestivaaleille Inariin. Festivaaleilla tapaisin Satorun, joka aikoi myös osallistua samoille festivaaleille. Koska Inarista on matkaa Utsjoelle 120 km, eikä välillä ole minkäänlaista talviasutusta, otin pyörätelineen mukaan lähtiessäni Inariin ja tarjouduin kuljettamaan pyörän ja matkamiehen Utsjoelle.
Perjantai-iltana ulkoilmateatterissa sitten bongasin Satorun. Hän tervehti heti lämpimän halauksen ja aurinkoisen naurun kanssa minua, vaikka pakkanen paukkui ja ilma oli jäätävän kylmä. Heti ensi hetkestä asti Satorun tapaaminen tuntui kuin olisi tavannut vanhan tutun, ja juttu alkoi luistamaan helposti englanniksi, vaikka en omaakkaan hyvää englanninkielen taitoa. Saturon äiti on lastentarhan englanninkielen opettajana Tokyossa, joten Saturon englanti oli japanilaiseksi yllättävän hyvää. Satorun isä työskentelee ilmastonmuutoksen parissa.
Nuoruuden haave toteutuu
Saturo siis päätti 17- vuotiaana lukion jälkeen tehdä jotain muuta kun samanikäiset japanilaiset nuoret tekevät. Hän alkoi haaveilemaan haasteesta maailmalla liftaamalla ympäriinsä, sekä tutustumalla eri kulttuureihin ja ihmisiin. Hän tienasi matkaa varten rahaa työskentelemällä vuoden asfalttityöntekijänä ja sushibaarin tarjoilijana. 10.10.2013 hän pakkasi mukaan vaan yhden pienen repun sekä makuupussin, ja liftasi Tokyosta Japanin eteläosassa sijaitsevaan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Osakaan. Läheiset pitivät Satorua hulluna, mutta eivät olleet yllättyneet hänen tempauksesta. Hän haluaa elää elämänsä täysillä, eikä välitä ihmisten sanomisista.
Osakasta hän lensi Kiinaan. Kiinasta hän liftasi seuraavien maiden kautta; Vietnam, Laos, Thaimaa, Kambodza, Malesia, Singapore, Indonesia, Intia, Nepal, Kazakstan, Kirkistan, Uzbegistan, Turkmenistan Iraniin. Iranissa hän löysi ystävän joka halusi lahjoittaa hänelle polkupyörän. ”Miksipä ei jatkaa matkaa eteenpäin pyörällä” Satoru tuumasi ystävälleen. Iranista Satoru ajoi Irakin, Armenian, Vuoristo-Karabahin, Georgian ja Venäjän kautta Lappeenrantaan Suomeen. Suomessa matkareittinä oli Jyväskylä, Pihtipudas, Kemi, Rovaniemi, Sodankylä, Inari ja Utsjoki.
Nyt reissussa on kulunut aikaa vuosi ja viisi kuukautta. Tavaroita on kerääntynyt päivä päivältä enemmän. Mitään hän ei ole matkalta ostanut, mutta silti matkamuistoja hänelle on annettu monesta maasta kuten Intiasta, Himalajalta hän sai perinteisen hatun, Kazakstanista ystävä lahjoitti hänelle perinteisen puvun, Suomessa hän sai uuden puukon ja paljon villasukkia. Kuitenkin hän on aina paljain jaloin sisätiloissa. Sanoo itse olevansa oikea kuumakalle ja nauraa päälle.
Makujen maailma
Matkan aikana Satoru on syönyt paljon paikallisia ruokia. Intiassa hän vietti kuukauden hierojana, ja söi pelkästään kasvisruokia. Elimistö voi silloin erityisen hyvin. Leipää ja vettä on kulunut matkan aikana paljon. Vaikka Satoru ei halua syödä maailmanmatkalla japanilaisia ruokia, on hän saanut kunnian valmistaa sushia Utsjokisuun koulun seitsemännen luokan kotitaloustunnilla yhdessä oppilaiden kanssa. Sushin kanssa keitettiin perinteisesti soija-etikka-sokerikastiketta ja tuoretta inkivääriä. Utsjoella hän sai maistaa juuri pyydetyn riekon raakaa sydäntä ja se oli erityisen mielenkiintoinen ja herkullinen makuelämys. Riekon Satoru opetteli itse nylkemään saamelaisella tavalla. Saamelainen perinneruoka keitetyt poron selkälihat ja kumpukset eli verimakkarat myös maistuivat herkulliselle japanilaisen suussa.
Yöpymispaikat
Matkan aikana Satoru on yöpynyt mitä erikoisimmissa paikoissa, jollaisista ei olisi ikinä uskonut Japanissa vielä asuessaan. Jouluyö 2014 kului erään sataman siivouskomerossa koska ei löytänyt muuta yöpaikkaa. Silloin hänellä ei ollut vielä telttaa. Bussiasemmilla ja pysäkeillä on tullut myös yövyttyä telttailun lisäksi. Etelä- Suomessa Satoru nukkui -30 pakkasella makuupussissaan joka on tarkoitettu korkeintaan -10 lämpötilalle. Se oli ollut yksi kauheimmista öistä koko matkan aikana. Hautausmailla on tullut yövyttyä paljon, koska ne ovat öisin rauhallisia ja pimeitä paikkoja.Satoru kertoo.
Ystävälliset ihmiset ovat kutsuneet Satorun myös yöpymään koteihinsa, ja se on ollut kaikista mukavain tapa yöpyä. Utsjoella Satoru lainasi paikallisen talvitelttaa sekä makuupussia ja nukkui parin viikon ajan ulkona pakkasen paukkuessa jopa kolmessakymmenessä asteessa. Tunturissakin Satoru kävi yöpymässä muutamia öitä, matkalla Skálluvaaran poroerotuspaikalle ja toisella reissulla kohti Nuorgamia. Nuorgamiin hiihto tyssäsi puoleenväliin matkaa sään huonotessa niin paljon, että näkyväisyys oli nollassa. Silloin piti kutsua moottorikelkka hakemaan eksynyt vaeltaja takaisin laaksoon.
Ilmasto ja sää
Kysyessäni matkan varrella olleista ilmastoista Satoru mainitsee Intian ja Iranin kuumuuden. Kirkistan ja Kazakstan ovat Siperian läheisyydestä johtuen talvella tosi kylmiä ja kesällä tosi kuumia maita. Kesäaikaan Satoru oli ratsastanut aasilla Kazakstanissa ja vilvoitellut järvissä lämpötilan noustessa sietämättömäksi. Suomessa taas on niiiin kylmä, sanoo Satoru nauraen, mutta jatkaa heti, että koska olen alkumatkan ollut tosi kuumissa maissa, haluan nyt olla vaihteeksi tosi kylmissä arktisissa maissa maissa ja viilentää kehoani. Arktisten kansojen luontoyhteys ja taito selviytyä luonnossa kiehtovat Satorua. Hänen sukupolvelleen perinteiset taidot ja luonnon tuntemus ovat erittäin tärkeitä oppia. Tietoja kerätessään ja jakaessaan omalle sukupolvelleen, Satoru tuntee tekevänsä tärkeää työtä matkansa varrella sekä itsensä, oman sukupolven että maapallon vuoksi. Luontosuhde on tärkein asia jota pitää vaalia, ei uudet koneet ja laitteet, älykännykät ja ipadit.
Matkan dokumointi
Kaikki tiedot ja taidot hän kirjoittaa päiväkirjaansa pienenpienillä japanilaisilla merkeillä. Koska Satorulla ei ole kameraa, hän usein piirtää eteen tulevan hienon maiseman kirjaansa. Hän haluaa olla luova. Nyt on jo neljäs kirja menossa. Matkan alussa Satorua oli huolestuttanut päiväkirjojen tallessa pysyminen ja tietojen unohtaminen, mutta nyt hän kokee että kaikki oppi ja tieto on kuitenkin hänen muistissaan, eikä enää ole niin huolissaan päiväkirjoistaan. Hän jättikin osan tavaroistaan ja päiväkirjoistaan Utsjoelle, johon aikoo palata hakemaan tavarat takaisin pohjoisnavalla käynnin jälkeen.
Inarin Skábmagovat- elokuvafestivaaleilla Satoru tapasi useita elokuvantekijöitä eri puolilta maailmaa. ”Jos minä joskus lopetan kiertelyn, haluaisin kääntää päiväkirjani englanniksi. Sitten voisin lähettää englanninkielisen version joka maahan jossa olen ollut, ja kirjani käännettäisiin kaikille niille kielille, joissa olen ollut. Mutta se ei nyt ole minun unelma, vaan matkan aikana päähän pähkähtänyt ajatus”, naurahtaa Satoru. Nautin kuitenkin haastatteluista ja siitä että ihmiset ovat kiinnostuneita matkastani ja elämänfilosofiastani, ja toivon että joku ottaa vaarin ajatuksesta ja lentää vaikka sinne Pohjoisnavalle minua haastattelemaan, nauraa Satoru leveästi.
Hiljennä Utsjoella -matkailumainos puri
Utsjoella Satoru viihtyi kuukauden, koska hän halusi oppia paikallisilta ihmisiltä luonnossaselviytymisen taitoja mm. miten pyydetään ja valmistetaan riekkoja. Poroerotukset sattuivat sopivasti matkan varre, ja siellä Satoru veti kirnussa poroja heti ensimmäisenä iltana kuin vanha tekijä. Skallovaaran poroerotuspaikalla hän sai yöpyä perinteisessä poromiehen mökissä ihan yksin. Nautin siitä hiljaisuudesta ja rauhasta joka tunturissa luonnon keskellä oli. Sai ihan rauhassa kirjoitella illalla päiväkirjaan kokemuksiani kynttilän valossa. Se oli hyvin terapeuttista, huokaisee Satoru. Utsjoella Satoru myös oppi hiihtämään.
Yhteys kotiin
Perheeseensä Satoru on ollut yhteydessä vuoden tauon jälkeen Skypen kautta. Postikortteja ja sähköposteja kyllä on tullut läheteltyä useammin, mutta kun Satorulla ei ole minkäänlaista tietokonetta tai älypuhelinta, yhteyden kotiin ottaminen on ollut välillä haastavaa. Suomessa netin kautta yhteyttä on saanut pidettyä hyvin. Satoru lähettää mieluiten kirjeen tai postikortin hänestä matkalla huolehtineille ihmisille, koska se on enemmän kunnioitettavampi tapa huolehtia suhteista kuin sähköpostin tai kännykkäviestin lähettäminen. ”Kirje on kuin henki jonka lähetät läheiselle ihmiselle” Satoru kiteyttää.
Matkan aikana kehittyi uusi unelma
Satorun unelmana on siis päästä matkustamaan tähän saakka nuorimpana henkilönä yksin pohjoisnavalle. ”Suomi on ihan paras maa ihmiselle. Täällä on kaunis luonto, hyväntahtoisia ihmisiä ja täällä ollessani unelmani pohjoisnavalle pääsemisestä syntyi. Miksi siis lähteä täältä etelään ja jättää Pohjoisnapa väliin, jos se ei ole mahdotonta saavuttaa. En pelkää pohjoisnavalle menoa vaikka tiedän sen vaarat. Enemmän pelkään kuollutta elämää, jossa ei tehdä eikä koeta mitään. Se on kuolemaa minulle ja hyvin pelottavaa. Eläessä pitää olla tavoitteita ja haaveita, sekä panostaa kaikki energia sen toteuttamiseen.”
Olen lopultakin löytänyt oman tavoitteeni ja haaveeni; mennä pohjoisnavalle. Minulla ei ole mitään menetettävää mutta vaan saaatavaa, niin siksi menen sinne ja tietysti toivon, että tulen sieltä vielä hengissä takaisinkin. Kun nyt olen reissannut puolitoista vuotta puoli maapalloa, ja olen huomannut että normaali reppureissailu on niin tavallista, haluan itse tehdä jotain erilaista. Alunperin ajattelin pyöräillä Nord Kappiin, mutta Utsjoella tajusin että se on vaan yksi turistipaikoista johon kaikki aasialaiset menevät, joten päätin jättää sen väliin tällä kertaa ja tavoitella Pohjoisnapaa sen sijaan. Haluan todella kokea ja tuntea olevani maapallon katolla seisoessani Pohjoisnavalla. Se on minun elämäni unelma nyt.
Jotta voin saavuttaa unelmani, minun on mentävä Kanadaan inuittien luokse oppimaan pohjoisnavalla selviytymisen taitoja. Luulen että vuoden valmistautumisen jälkeen olen oppinut tarpeeksi jotta voin yksin matkustaa Pohjoisnavalle. Tietysti tarvitsen sponsoreita kunnollisten välineiden hankkimiseen. Kunnollinen teltta, makuupussi, sukset ja ahkio ym. elintärkeää olisi tarkoitus saada esim. retkeily- tai seikkailufirmojen sponsoroimina Pohjoisnavan reissulle. Myöskin helikopteri ja lentokuljetukset lähtöpaikkaan ja paluumatkalle ovat vielä ihan auki. Minulla on vuosi aikaa järjestellä asioita unelmani saavuttamiseksi. Satoru laskeskelee. Hän haluaa omalla unelmien tavoittelemisella luoda uskoa muillekkin nuorille siitä, että jos unelmien eteen tekee töitä, ne voivat lopulta toteutua.
Satoru sai Hilleberg Staika-merkkisen teltan nyt matkaansa itse Hillebergiltä sponsoroituna, ja he lupasivat sponsoroida vielä kovempilaatuisen Black Label- malliston teltan sitten, kun Satoru lähtee vaellukselleen pohjoisnavalle. Lisäsponsoreita Satoru kuitenkin tarvitsee vielä monelta taholta, ennen unelmansa toteutumista. Voit seurata Satorun seikkailua facebookista, sekä mahdolliset sponsorit voivat ottaa yhteyttä suoraan Satoruun saman sivuston kautta.
Kolme tärkeää oppia matkan varrella
Satoru sanoo oppineensa tältä matkalta kolme tärkeää asiaa; tärkein niistä on hymyileminen, koska se on kansainvälinen kommunikaation kieli ja ihmisen välinen yhteys syntyy helpommin kun hymyilee ihmisille. Toinen tärkeä asia on ihmisten ymmärtäminen. Satoru ei halua tuomita ihmisiä ulkonäön, ihonvärin, asuinpaikan tai minkään muun asian vuoksi, vaan kaikki ihmiset ovat keskenään siskoja ja veljiä tällä pienellä planeetalla maailmankaikkeudessa. Hänen mielestään rajat ja kalliit viisumit eivät ole hyvä asia ja vaikeuttavat ihmisten kanssakäymistä. Satoru on äärimmäisen kiinnostunut ihmisten erilaisista elintavoista ympäri maapalloa, ja haluaakin tutustua mahdollisimman monipuolisesti erilaisiin kulttuureinin ja tapoihin. Kolmas asia mitä Satoru pitää tärkeänä on ajatus siitä, että ei ole tärkeää osaako ihminen tahdä asioita vai eikö osaa. Tärkeintä on unelmoida ja tehdä sitä mitä haluaa sekä oppia sen kautta saavuttamaan unelmansa. Alussa onnistuminen ei ole aina varmaa, mutta kun sinnikkäästi jatkaa kohti unelman toteutumista, ja tekee kovasti töitä sen eteen, niin lopulta unelma luultavasti joskus toteutuu.
Unelman täyttymisen jälkeen
2020 Satoru aikoo palata kotikaupunkiinsa Tokyoon, koska haluaa kokea Olympialaiset. Sen jälkeen hänellä ei ole vielä muita suunnitelmia, kuin että hän haluaa matkustella koko elämänsä.
Satoru ei halua koskaan asettua paikoilleen, vaan jatkaa aina matkaa silloin kun siltä tuntuu.
Pohjoisnavan jälkeen Satoru sanoo hiljakseen matkaavansa Etelä-Amerikkaan ja siellä taas valmistautua matkustamaan Etelänavalle. Maailmassa on myös paljon maita ja maanosia joissa Satoru aikoo käydä kuten Afrikka, Länsi- Eurooppa ja Austraalia. Hän ymmärtää tavallista turistia, mutta ei itse halua matkustaa kuin turisti lentokoneilla ja asua hotelleissa, vaan matkustaa ekologisesti ja tutustuen paikallisiin ihmisiin ja asuen joko heidän kodeissaan tai luonnon helmassa.
Utsjoelta Satorun matka jatkui Haaparannalle autokyydillä ja sieltä Ruotsin halki pyöräillen Norjaan Bergeniin ja Osloon. Oslosta Satoru lentää 2.4 Bostoniin Amerikkaan, koska hänen Shengenin alueen viisumi päättyy, ja alueelta on pakko poistua ainakin kuukaudeksi. Bostonista Satoru liftaa Kanadaan ja sieltä Pohjoisnavalle.
Uskomaton nuorimies tämä Satoru. Puhdassydämminen ja niin viaton Samuraisuvun jatkaja. Kuukauden tutustumisen aikana opin häneltä monta asiaa elämästä ja ihmisistä, jopa itsestäni ja läheisistäni hänen kauttaan. Aurinko nousi Utsjoelle tänä vuonna kahden kuukauden kaamoksen jälkeen samoihin aikoihin kun Satoru saapui Utsjoelle, ja hänen aurinkoinen naurunsa jää raikumaan meidän kaikkien häneen tutustuneen muistoihin ainiaaksi. Kun kysyn tuleeko hän takaisin Utsjoelle niin Satoru vastaa selvällä suomen kielellä rempseästi nauraen ”TOTTAKAI”!
