fbpx

KotimaaUutiset

Retkikartta-palvelun suosio huimassa kasvussa

Retkikartta
Metsähallituksen ylläpitämän karttapalvelu Retkikartan suosio kasvoi voimakkaasti vuoden 2015 aikana. Käyttömäärä kasvoi noin 70 prosenttia varsinkin mobiiliversion ansiosta.
Valtion luontokohteista tietoa antavaan Retkikarttaan tehtiin vuonna 2015 yhteensä 3,2 miljoonaa käyntiä, mikä on peräti 70 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014. Samaan aikaan karttapalvelun käyttäjien määrä kasvoi lähes yhtä voimakkaasti. Retkikarttaa käytti 1,4 miljoonaa eri käyttäjää, missä on kasvua noin 850 000 käyttäjää edellisestä vuodesta.

Suosion kasvua siivitti ennen kaikkea vuoden 2014 lopulla avattu mobiiliversio. Retkikartan mobiiliversioon tehtiin vuoden 2015 aikana 800 000 käyntiä. Mobiilikäytön rinnalla myös Retkikartan perinteinen desktop-versio kasvatti suosiotaan noin 36 prosentilla.

Suosion kasvua selittää myös Retkikartan entistä vahvempi linkittyminen Metsähallituksen muihin verkkopalveluihin, kuten kansallispuistojen ja retkikohteiden palveluista kertovaan Luontoon.fi-sivustoon sekä kalastus- ja pyyntilupia myyvään Eräluvat.fi-palveluun. Metsähallitus on kehittänyt Retkikarttaa myös kumppaneidensa kanssa. Kartasta löytyy Geologian tutkimuskeskuksen kanssa tehdyn yhteistyön ansiosta geologisesti arvokkaita kohteita. Kuntien ylläpitämät luontoliikuntapaikat tuodaan Retkikarttaan Jyväskylän yliopiston Lipas-liikuntatietopankista.

Retkikartta on Metsähallituksen ylläpitämä maksuton karttapalvelu, josta saa tietoa valtion retkeily-, metsästys- ja kalastuskohteista. Retkikartta on saatavilla suomen lisäksi englannin ja ruotsin kielillä. Palvelu toimii myös kaikilla älypuhelimilla ja mobiililaitteilla.