Petojen jäljillä
Kuva: Suden jälki. Kuvaaja Antti Härkälä/Luke
Erotatko esimerkiksi suden jäljet koirasta? Ja tiedätkö, minne suurpetohavainnot tulee ilmoittaa?
Suurpetoihin kuuluvat karhu, susi, ilves ja ahma. Niitä näkee luonnossa vain harvoin, mutta eläimet jättävät jälkeensä merkkejä liikkeistään: tassunpainaumia, ulosteita, saalisruhoja sekä rikottuja muurahaispesiä ja kantoja. Suurpetoja saattaa myös kuulla: ilvekset mouruavat keväällä ja sudet ulvovat etenkin syksyisin.
Metsässä liikkujan voi olla vaikea tunnistaa suurpetojen jälkiä, sillä esimerkiksi suden tassun painauma muistuttaa ison koiran jättämiä jälkiä.
”Suden jälki on yleensä selvästi leveyttään pidempi, kun taas koiran tassunpainauma on pyöreä. Yksittäisistä tassunjäljistä on kuitenkin hankala täysin varmasti sanoa, onko kyseessä koira vai susi. Sen sijaan eläimen kulkutapa ja käyttäytyminen paljastaa lajin”, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestari Antti Härkälä.
Sekä eläinten jälkien että äänten tunnistamista voi opetella osoitteessa suurpedot.fi. Myös eläimen ulosteesta voi tehdä lajimäärityksen.
Kuva: Suden uloste. Kuvaaja Antti Härkälä/Luke
”Koska susi syö lihaa, sen uloste on tummaa ja kiinteää. Teollisesti tuotettua muonaa popsivan kotikoiran kakka taas on vaaleampaa ja mössömäisempää. Suden ulosteessa näkyy usein myös saaliseläimen karvaa, Härkälä summaa.
Suurpedoista tehtävät havainnot voi ilmoittaa Riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilölle, joka käy tarkastamassa havainnon ja kirjaa sen suurpetohavaintojärjestelmä Tassuun.
”Havainnoista ilmoittaminen on tärkeää, sillä niiden perusteella määritellään suurpetojen levinneisyyttä ja määriä. Tassu-järjestelmä on myös viranomaisten käytössä ja sen pohjalta tehdään lupamenettelypäätöksiä”, Härkälä sanoo.
Suurpetohavainnosta ilmoittaminen ei siis suinkaan tarkoita, että esimerkiksi jälkensä jättänyttä sutta lähdettäisiin jahtaamaan.
”Kyse on tiedonkeruumenetelmästä, jolla pyritään keräämään suurpetohavainnot kattavasti koko Suomesta. Mitä enemmän eläimistä tiedetään, sitä paremmin pystytään tekemään päätöksiä myös esimerkiksi niiden suojelusta ja metsästyksen mitoittamisesta”, Härkälä korostaa.
Kaikkien luonnossa liikkuvien suurpetohavainnot ovat tärkeä osa kannanarviointia. Lisäksi suurpetojen liikkeistä ja määristä saadaan tietoa pantaseurannan, pentuhavaintojen ja erillislaskentojen avulla sekä seuraamalla metsästyssaalista. – Nykyaikaisella tekniikalla vaikkapa suden ulosteesta pystytään eristämään dna:ta, jolla kyseessä olevalle eläinyksilölle saadaan määriteltyä yksilökohtainen tunniste. Dna-näytteiden avulla niin yksittäisen eläimen kuin laumojen liikkeistä saadaan tarkkaa tietoa.
Kevät on suurpetojen elämässä uuden aikaa
Karhunpennut ovat jo syntyneet talvipesään, susien kiima-aika on ohi ja pennut syntyvät toukokuun alkupuolella. Myös ilves synnyttää touko-kesäkuussa. Talviunilta kömpineen karhun tai sammalikossa telmineen susipentueen perään ei kannata lähteä, vaikka suurpeto ei ihmistä väijykään, vaan väistää.
”Sudet ja karhut huomaavat pääsääntöisesti ihmisen ensin. Välttämättä ihminen ei näe suurpetoa lainkaan, sillä se on jo ehtinyt luikkia pois paikalta. Jos suurpeto ja ihminen kohtaavat, jokin on mennyt vikaan. Ihminen on esimerkiksi törmännyt karhun talvipesään tai jäänyt vahingossa emon ja pentujen väliin”, Härkälä sanoo.
Jos luonnossa sattuu osumaan silmäkkäin suurpedon kanssa, kannattaa poistua rauhallisesti paikalta.
Kuva: Ilveksen jäljet puukasan päällä. Kuvaaja Antti Härkälä/Luke
