Metsähallituksen Luontopalvelut kunnostaa retkeilyrakenteita ja reittejä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Kunnostukset tulevat tarpeeseen kansallispuistokävijöiden lisääntyessä. Rakennusmateriaaleja on alettu jo viedä lumia pitkin maastoon odottamaan kesää. Tavallista vauhdikkaampaan palveluvarustuksen uudistustyöhön on saatu rahoitusta muun muassa eduskunnan myöntämistä lisätalousarvio- ja tulevaisuusinvestointivaroista sekä EU:n maaseuturahastosta.
Tänä vuonna kunnostetaan muun muassa hiihtäjien iloksi Tammituvan päivätupa. Aakenustunturin kainaloon rakennetaan kokonaan uusi autiotupa, ja vanhoista taukopaikoista Kotamajan avoin kota korjataan uuteen kuosiin. Ojanlatvan vanhan hirvikämpän lähelle rakennetaan uusi laavu lisärakennuksineen. Sarvijärven vanha laavu saa seuraajakseen tuliterän kodan.
Käymäläkunnostusten vuosi
Kansallispuiston kasvavien käyntimäärien takia ja huollon helpottamiseksi tarvitaan käymäläkapasiteetin parannusta. Retkeilijöiden Hotelli Helpotuksia rakennetaan ja kunnostetaan nykyvaatimuksia vastaaviksi. Vuoden 2021 voisikin nimetä käymälävuodeksi, sillä kunnostettavia tai uusittavia käymälöitä on Tunturi-Lapin alueella yli 20.
Reittien parantamista jatketaan
Suomalaiset ovat löytäneet poikkeusvuonna luontoon ja kulkeneet kansallispuiston poluilla ahkeraan. Jotta reittien eroosio ja leviäminen saadaan estettyä, kestävöidään reittejä monessa kosteassa ja kivikkoisessa paikassa. Tämän vuoden kohteita ovat osa Hetta-Pallas-reittiä, Pallaksella Koirarovan ja Keimiöjärven väli, Ylläksellä Latvamajan ja Kesängin väli, Totovaara-Vasalaki-väli, Keskisenlaenkuru sekä Ruoppakönkään reitti. EU:n Maaseuturahastohankkeessa saadaan Torassiepin ja Pallaksen väli kunnostettua siihen malliin, että sitä voidaan polkea maastopyörällä.