fbpx

Uutiset

Oulankajoelle ennustetaan ennätystulvaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kansallispuiston luonto hyötyy tulvasta, mutta Karhunkierroksen osuuksia voi mennä poikki

Oulanka on tulviva joki, nimensä mukaisesti. Oulankajoen kevättulva on todellinen luonnonnäytelmä! Vesi ryöppyää, kohisee, vaahtoaa ja kuljettaa mukanaan monenlaista irtoainesta: mutaa, puunpalasia, oksia – ja joskus rakenteitakin. Tänä keväänä ennustetaan ennätystulvaa.
Oulankajoen vedenkorkeutta on seurattu jo vuosikymmenten ajan. Tämän keväisen tulvan ennustetaan nousevan yli keskimääräisen, koska vesistöalueen yläjuoksulla on lunta runsaasti vuodenaikaan nähden. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus ennustaa, että toukokuun puolessa välissä Karhunkierros-reitti tulee olemaan poikki useista paikoista.
Oulankajoen tulva saa alkunsa kansallispuiston pohjoisosissa sijaitsevilta laajoilta suoalueilta jokien ja purojen alkaessa sulaa. Äkillisesti nouseva vesi rikkoo joen jääkannen, ja jäät kulkeutuvat virran mukana alavirtaan. Oulankajoen kevättulvan aikana vesi nousee jokiuomassa tavallisesti pari metriä normaalin yläpuolelle, enimmillään jopa kolme metriä. Vuonna 2010 tulva katkaisi Karhunkierros-reitin ja siirsi reitin siltoja paikoiltaan. Tänä keväänä odotettavissa on suhteellisen näyttävä tulva.
Oulankajoki tulvii keväällä ja toisinaan myös pitkien sadejaksojen aikana syksyllä. Oulangan kansallispuiston luonto hyötyy tulvan vaikutuksesta mm. perinneniittyjen kasvillisuuden kannalta. Erityisesti kevättulva ja jäiden lähtö pitää kurissa ranta-alueiden vesakoitumista, tuo niityille runsaasti ravinteita ja kuljettaa kasvien siemeniä.
Perinneniittyjä ja niittylatoja on Oulangalla yli 40. Retkeilijä voi havaita tulvan jättämiä jälkiä kesällä veden nostamina aineksina parin metrin korkeudessa joen varren pensaikoissa erityisesti Oulankajoen alaosan vesiretkeilyreitillä.
Tulvaa voi seurata paikan päällä turvallisesti esimerkiksi Oulankajoen sillalla ja Kiutakönkään koskella. Välitämme tietoa tulvan etenemisestä Oulangan Facebook-sivuilla ja Luontoon.fi:ssä.

Kuvat: Metsähallitus/Tiina Laitinen. Isoniemen niittynevan tulva vuonna 2010, Oulangan kansallispuisto.
Metsähallitus/Mari Limnell: Kiutakönkään kevättulvaa.