Retken jutut

Monsenin vinkit

Monsen (1 of 1)

Youtubessa pyörii video, jossa Lars Monsen sytyttää nuotiota kuvausryhmän toiveiden mukaan. Nuotio ei oikein ota syttyäkseen, kunnes se lopulta roihahtaa liekkeihin sytytysnesteen avulla. Monsen osaa nauraa itselleen ja omalle, kovan erämiehen maineelleen.

101 erätaitoa –teos onkin mutkattoman suoraviivainen opas varusteiden valintaan, tehokkaaseen reittisuunnitteluun, leiriytymiseen ja ruokailuun. Monsenin lempilaji, kalastus, on saanut kirjassa kokonaisen luvun. Siinä kerrotaan vinkkeinä, ettei kalastajan kannata levittää hyttysmyrkkyä käsiinsä ja että mukaan otettuja matoja kannattaa tuulettaa muutaman päivän välein.

Erilaisia majoitteita käsittelevä osuus on kirjan mielenkiintoisin. Monsen ei pelkää yhdistellä perinteitä ja nykyaikaa, porontaljoja ja ultrakevyitä materiaaleja. Tärkeintä on varusteiden toimivuus vallitsevissa olosuhteissa, ei se, sopivatko ne tietynlaiseen retkeilyideologiaan.

101 erätaitoa. Retkeilijän parhaat vinkit. Lars Monsen.
135 sivua. 23 euroa. Karttakeskus 2015.

Monsen2

Lue myös

Tunnetko varusteidesi alkuperän? Suomalaisen verkkokaupan valikoimasta löytyy vain vastuullisia tuotteita

Suomen luonnon päivää juhlitaan 31.8.

Petri Laine

Kesän tuplanumero ilmestyy 14.6.

Petri Laine