fbpx

Uutiset

Maisematupa Pyhä-Luostolle valmistunut

Metsähallituksen Luontopalvelut on kehittänyt ja kunnostanut Pyhä-Luoston kansallispuistoa viiden vuoden aikana liki kolmella miljoonalla eurolla. Viimeisimpänä Luostolle on valmistunut Ukko-Luoston maisematupa

Pyhä-Luoston kansallispuisto on suosittu retkikohde ja uusi Ukko-Luoston maisematupa on toivottu lisä Luoston lähireiteille. Alle 2 km päässä Luoston kylältä sijaitseva maisematupa sopii hyvin myös aloitteleville retkeilijöille ja kansainvälisille matkailijoille, jotka haluavat turvallisesti ihailla luonnon valoilmiöitä. Omatoimisten retkeilijöiden lisäksi maisematupa palvelee alueen matkailuyrityksiä. Tupa reitteineen mahdollistaa yrityksille uusia, ympärivuotisia elämystuotteita esimerkiksi lumikenkäillen tai kävellen.

Maisematuvassa voi vierailla kaikkina vuorokaudenaikoina, mutta päivätupana sitä ei ole tarkoitettu yöpymiseen. Valaistussa rakennuksessa on peruslämpö ja sen pihapiiristä löytyy käymälä ja liiteri. Ympäristöystävällisestä lamellihirrestä rakennetun tuvan on suunnitellut LUO arkkitehdit Oy:n arkkitehti Miia Mäkinen. Maisematupa toteutettiin Euroopan Unionin Maaseuturahastosta sekä valtion budjetin erillismäärärahoista.

Uusi maisematupa sijaitsee Ukko-Luoston huipun pohjoispuolella ja se toimii taukopaikkana Ukko-Luoston huippu -reitillä, jonka rakenteita on kunnostettu viime vuosina monin tavoin. Uudet Luoston portaat valmistuivat 2020 ja huipulla olevan näköalatasanteen rakenteet uudistettiin vuonna 2021. Lisäksi osia reitistä on kestävöity vuosien 2020 ja 2021 aikana. Kokonaisuus muodostaa 6,5 km pituisen ympyräreitin, joka tarjoaa upeita näkymiä kansallispuistoon. Sulan maan aikana maisematupa toimii taukopaikkana myös Luoston vaellusluontopolulla ja talvisin tuvalle pääsee lumikenkäilyreittiä pitkin Luostonportilta Tikkalaavun kautta.

Lisätietoa luontoon.fi -sivustolla.