Kotimaa

Kiilopäälle uudet portaat

 

 

 

 

 

 

 

Urho Kekkosen kansallispuiston Kiilopään huipulle johtaa noin kahden kilometrin polku, jossa on aiemmin ollut puiset portaat. Portaat olivat kuluneet ja osin tunturiin nousijoille jo turvattomat. Osaan rinnettä rakennetaan uudet puiset portaat, mutta suuri osa polusta sorastetaan kulumisherkän tunturirinteen suojelemiseksi. Nyt maa-aineksen kuljetus rinteeseen on aloitettu.

Maa-aineksen kuljetus on tehtävä nyt, kun maassa on vielä routaa ja lumipeite. Näin tehtynä työ aiheuttaa mahdollisimman vähän maastovaurioita kansallispuistossa. Työn arvioidaan kestävän noin kaksi viikkoa. Varsinaiseen reitin ja portaiden tekoon päästään kesällä.

Kuljetukseen joudutaan valitettavasti käyttämään myös latu-uraa, mikä haittaa hiihtäjiä. Hiihtäjiä opastetaan ja varoitetaan paikan päällä liikennemerkein. Hiihtäjiltä toivotaan kärsivällisyyttä poikkeuksellisessa tilanteessa ja varovaisuutta työkoneiden takia.

Reitti estää rinteen kulumista

Reittisuunnitelman kaksi keskeisintä tavoitetta on asiakasturvallisuus ja ympäröivän luonnon suojelu. Murskepintainen polku on turvallinen, se ei ole sateella liukas, kuten pitkokset ovat. Polun rakentamisella tähdätään myös rinteen kulumisen loppumiseen.

Kiilopään reitin lähtöpaikan ja huipun välillä on 214 metrin korkeusero. Kiilopäälle johtavat, nyt jo huonokuntoiset portaat rakennettiin noin 15 vuotta estämään rinteen kulumista.  Rinteessä oli jo portaiden rakentamisvaiheessa merkittäviä kulumisen merkkejä, kuten useita polkuja rinnakkain. Uudessa suunnitelmassa on huomioitu myös polun lisääntynyt ympärivuotinen käyttö. Lumipeitteisenä aikana polulla voi liikkua lumikengillä ja polun tamppautuessa jopa kävellen.

Kiilopään reitin kunnostamiseen käytetään myös Partioaitan 365 Klubilaisten kerryttämää ympäristöbonusta, jota Kiilopäälle kertyi 22 671 €.

Lue myös

Timo Polari: Murhenäytelmä Grönlannissa

Petri Laine

Retken lokakuun numero

Petri Laine

GoExpo Winter tekee talvilajit tutuiksi lapsille

Petri Laine