Uutiset

Hyvinkään Terveysmetsä on avattu

Hyvinkään kaupungin Terveysmetsä avattiin virallisesti torstaina 10. lokakuuta. Terveysmetsän tarkoituksena on mahdollistaa luonnon hyvinvointihyödyistä nauttiminen keskellä rakennettua kaupunkia. Terveysmetsä sijaitsee laajalla, pääosin lähes luonnontilaisella suoalueella, jonka puusto muodostaa vaihtelevan ja arvokkaan kokonaisuuden. Alue on aivan kaupungin keskustassa, vain 800 m päässä kauppakeskus Willasta, osoitteessa Jousikatu 3.

Terveysmetsä kattaa 52 hehtaarin kokoisen alueen ja metsässä sijaitsevan polun pituus on noin 2,4 km, jonka kiertämiseen jalan menee noin tunti.

”Terveysmetsässä voi kokea luonnon kauneuden ja nauttia kiireettömästä ympäristöstä. Lumoavalla ja houkuttelevalla luontoympäristöllä, jossa on tilaa myös turvalliseen yksinoloon ja rauhoittumiseen, saadaan aikaan myönteisiä terveysvaikutuksia”, sanoo hankkeen alun perin käynnistänyt Hyvinkään kaupungin liiketoiminnanjohtaja Annukka Lehtonen.

Rentoutumista, virkistymistä ja mielialan kohottamista metsässä kiertäen

Terveysmetsässä olevan jalankulkijoille tarkoitetun polun suunnittelua edelsi terveysmetsätutkimus, jossa selvitettiin terveysmetsäpolun rakennetta ja sisältöä sekä ohjattujen hyvinvointipalvelujen terveysvaikutuksia. Tuloksia käytettiin hyödyksi polun toteutuksessa.

”Keskeinen ajatus polun suunnittelussa oli, että luonto pitää säilyttää luontona, eikä metsään saa rakentaa liikaa opasteita”, kuvaa luontomatkailun asiantuntija Antti Tähkäpää Hyvinkään kaupungilta.

Polulle on sijoitettu kahdeksan luonnon aistimiseen ja tuntemiseen liittyvää opastetta. Opasteet on piilotettu avattaviin ”linnunpönttöihin”. Opasteet voi halutessaan jättää kokonaan huomiotta ja nauttia luonnosta parhaaksi katsomallaan tavalla.

Lue myös

Timo Polari: Murhenäytelmä Grönlannissa

Petri Laine

Retken lokakuun numero

Petri Laine

GoExpo Winter tekee talvilajit tutuiksi lapsille

Petri Laine