Vuoden retkikohde 2020 -kilpailu käynnistyy ehdokasasettelulla. Tämänkertaisen kilpailun teemana on ympäristömyönteisyys. Ehdotuksia Suomen parhaaksi retkikohteeksi voivat jättää kaikki retkeilystä kiinnostuneet osoitteessa www.goexpo.fi. Voittajakohde palkitaan 5000 euron stipendillä ja osastolla kevään 2020 GoExpo-messuilla.
Kilpailussa haetaan ympärivuotista luontoretkikohdetta, joka on viime vuosina parantanut ympäristömyönteisyyttä esimerkillisellä tavalla. Ympäristömyönteisyys voi näkyä esimerkiksi jätehuollon ja lajittelun kehittämisenä, julkisten liikenneyhteyksien parantamisena, energian ja raaka-aineiden valintana ja säästämisenä, luonnon kulumisen vähentämisenä tai retkeilijöiden ohjeistamisena ympäristömyönteisiksi. Kohteessa tulee olla konkreettisia toimenpiteitä tehtynä ympäristöasioiden parantamiseksi.
Ehdotuksia Vuoden retkikohteeksi voi jättää kuka tahansa retkeilystä kiinnostunut. Jokainen voi ehdottaa useampaakin retkikohdetta. Ehdokasasettelu päättyy maanantaina 3.10.2019.
Retkeilyalan ammattilaisista koostuva raati valitsee ehdokkaiden joukosta kymmenen finalistia. Raati painottaa kohteiden arvioinnissa kohteen viime vuosina tekemiä ympäristömyönteisyyttä parantaneita toimia sekä kohteen merkittävyyttä, saavutettavuutta ja palveluita.
Kilpailun raatiin kuuluvat:
– retkeilytoimittaja Mikko Lamminpää (raadin puheenjohtaja)
– viestintä- ja markkinointipäällikkö Panu Könönen (Suomen Latu ry)
– erikoissuunnittelija Tapani Mikkola (Metsähallitus, Luontopalvelut)
– vapaaehtoistyön koordinaattori Päivi Anttonen (Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry)
– päätoimittaja Petri Laine (Retki-lehti).
Voittaja valitaan 10 finalistin joukosta netissä järjestettävällä yleisöäänestyksellä osoitteessa www.goexpo.fi. Voittajakohde palkitaan Suomen Messusäätiön myöntämällä 5000 euron stipendillä sekä osastolla ensi kevään GoExpo-messuille, jotka järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 28.2.–1.3.2020. Voittaja julkistetaan messujen avajaispäivänä. Palkinto annetaan retkikohdetta hallinnoivalle organisaatiolle, jonka tehtävänä alueen virkistyskäytön kehittäminen.
Palkinto jaetaan nyt jo 16. kerran. Viime vuoden teemana oli maastopyöräilykohteet ja tittelin voitti Ylläs.