Kaamoksen sininen hämärä on laskeutunut Lappiin. Lumisen tunturimaiseman on jättänyt taakseen myös reissumies Olli Järvenkylä. Elokuussa alkanut sadan päivän retki Urho Kekkosen kansallispuistoon päättyi itsenäisyyspäivän jälkeen. Päällimmäisinä tunteina Järvenkylällä on sekä helpotus että haikeus. 100 päivän reissusta on tavoitteena julkaista kirja.
Kesästä kaamokseen, 100 päivää kansallispuistossa vei tapahtumatuottaja-eräoppaan viiden kuukauden aikana toiseksi suurimpaan kansallispuistoomme. Projekti oli paitsi antoisa, myös raskas. Päätös retkestä syntyi viime vuoden marraskuussa ja sadas vaelluspäivä merkittiin retkipäiväkirjaan joulukuun yhdeksäntenä.
Sadan päivän annin Järvenkylä arvelee avautuvan vasta jonkin ajan kuluttua, mutta monia asioita tulee jo mieleen. –Puistossa viettämäni aika vahvisti mielipidettäni siitä, että Urho Kekkosen kansallispuisto on luonnon monipuolisuudeltaan ja palvelutarjonnaltaan maamme ykkösiä. Siellä on suurtuntureita, jokilaaksoja, metsiä ja suoalueita silmän kantamattomiin, hän kertoo. Puistossa voi tehdä viikkojen vaelluksia tai keskittyä päiväretkeilyyn. Yösijan voi valita teltasta, kämpästä tai lähistön tasokkaista hotelleista, ja aterian voit tehdä retkikeittimellä tai nauttia keittiömestareiden herkuista.
Erämaassa Järvenkylälle kirkastui myös, kuinka suuren työn Metsähallituksen luontopalvelut tekee retkeilijöiden eteen. – He tekevät mahtavan määrän työtä, jotta kämpät, tulentekopaikat ja reitit pysyvät kunnossa. Huippuporukkaa opastuspisteiden asiantuntijoista huoltomiehiin, hän suitsuttaa. – Me suomalaiset pidämme tätä ehkä liian itsestäänselvyytenä, mutta puistossa tapaamani ulkomaiset vaeltajat osasivat todella arvostaa tupa- ja reittiverkostoa. Myös Lapin luonto, avaruus, puhtaus ja rauha saivat heiltä ylistystä.
Luonnossa koettujen elämysten lisäksi ”sajanpäivänäijä”, kuten Järvenkylän tapaamat poromiehet häntä nimittivät, nostaa esille kairassa kohtaamansa ihmiset. Loppukesällä ja etenkin ruska-aikana puistossa liikkui paljon vaeltajia, joista Järvenkylälle on erityisesti jäänyt mieleen Luirojärvellä tavattu köyliöläinen vanhempi herrasmies, Rauli. Erityisen vaikutuksen teki hänen vaatimattomuutensa ja omatoimisuutensa – vastoinkäymisten ei pidä antaa masentaa, vaan miettiä niille ratkaisu. Neuvokkaana vaeltajana Rauli korjasi niin rikkoutuneet vaelluskenkänsä kuin housunsa.
Sadan päivän projekti eteni suunnitelmien mukaan ilman isompia vastoinkäymisiä. Toki mukaan mahtui heikompiakin hetkiä, mutta reissun keskeyttäminen ei käynyt Järvenkylän mielessä. -Etukäteen arvelin tiukkojen hetkien tulevan lumen, pakkasen ja pimeyden kera, sillä en ole erityinen talviretkeilyn ystävä. Ja niinhän siinä kävi. Hiihtäminen ei sujunut, ja muistan myös hetken, kun tarvoin lumikengillä polvia myöten lumessa tunturituiskussa. Silloin ajattelin, että onko tässä mitään järkeä, mutta nyt tuo hetki jo naurattaa.
Ilman tukijoiden ja ystävien apua projektin toteutus olisi ollut hankalaa tai miltei mahdotonta. -Olen saanut materiaali- ja varustetukea, neuvoja ja kannustusta yhteistyökumppaneilta ja yksittäisiltä henkilöiltä, Järvenkylä kertoo. Iso merkitys on ollut myös vuorovaikutuksella sosiaalisessa mediassa. – Olen saanut paljon palautetta reissuani seuranneilta eri puolelta maailmaa.
Järvenkylä vietti vuodesta lähes kolmasosan eri puolella Lapin tuntureita. Joko suomalainen luonto riittää? – Nyt on pienen hengähdystauon paikka, mutta luontojutut jatkuvat ensi vuonna. Minut on kutsuttu itsenäisyyden juhlavuoden Luonnon päivien luontolähettilääksi, ja siihen liittyvien tapahtumien suunnittelu on jo käynnissä.
100 päivän projekti jatkuu vielä, sillä Järvenkylän suunnitelmissa on julkaista kirjana reissun valokuvia, blogikirjoituksia ja päiväkirjamerkintöjä. Kirja julkaistaan yhteisörahoituksen avulla. Kirjasta kiinnostuneet voivat osallistua sen rahoittamiseen joulukuun puolivälistä alkaen mesenaatti.me-palvelussa.
