Näin ylität joen turvallisesti
Joen ylittäminen on vaelluksen yksi suurimmista riskeistä. Kylmään veteen kaatuminen ja hukkuminen voi koitua vaeltajan surmaksi. Hyvän ylityspaikan löytämiseen kannattaa siksi panostaa ja opetella mahdollisimman turvallinen ylitys. Tarvittaessa tulee este kiertää tai kääntyä takaisin.
Asiantuntijana eräoppaiden kouluttaja Henrik Jern
Milloin ylitystaitoja tarvitaan?
Jokia ja vesistöjä joutuu yleensä ylittämään ilman siltaa erämaa-alueilla, tai kun kulkee merkittyjen reittien ulkopuolella. Merkityillä reiteillä suurempien vesistöjen ylityskohdissa Suomessa ja Ruotsissa on useimmiten silta tai ainakin merkitty kahlaamo tai vaijeri, jota voi käyttää apuna.
Voiko kartalta päätellä hyvän ylityspaikan?
Kartta ei yleensä kerro, onko kahlauspaikka hyvä vai ei, mutta sitä voi käyttää apuna reittisuunnittelussa. Reitti kannattaa suunnitella niin, että suuria jokia on ylitettävänä mahdollisimman vähän – kulkea siis jokien suuntaisesti. Tarvittavat ylitykset tehdään mieluummin jokien latvoilla, missä vettä on vähemmän.
Ylityspaikkaa voi arvioida kartan avulla maaston muotoja lukemalla. Virtauksen kohdalta joki on yleensä kovapohjaisempi ja siksi helpommin ylitettävä kuin suomaastossa. Koskipaikat on merkitty karttaan usein sinisillä pallukoilla.
Jyrkkäreunaisten solien kohdalla ei kannata ylittää jokia. Suistoalueet, missä joet haarautuvat ja laskevat järveen, saattavat tarjota hyvän, matalan ja kovapohjaisen ylityspaikan.
Ylityspaikoista saa tietoa etukäteen tutkimalla satelliittikarttoja, jotka näyttävät koskipaikat, sekä lukemalla ja katsomalla muiden retkeilijöiden kertomuksia.
Miten lopullinen ylityspaikka valitaan?
Tärkeintä on miettiä, mitä tapahtuu, jos ylitys epäonnistuu, eli vaeltaja kaatuu ja lähtee ajelehtimaan veden mukana. Onko ylityspaikan alapuolella vaarallisia paikkoja, joihin hän voi ajautua, esimerkiksi vesiputous tai peräkkäisiä koskipaikkoja? Kun tämä riskitekijä on suljettu pois, ylityspaikka määräytyy veden syvyyden, virtaaman ja pohjan mukaan.
Mikäli vesi virtaa vuolaasti vaahdoten, niin että virtaaman tuntee, kun jalan laittaa veteen, ei yli polven syvyiseen veteen kannata lähteä. Täysin tyynessä vedessä voi kahlata vaikka vyötäisiin asti, kunhan tavarat on pakattu vesitiiviisti, eikä matka ole niin pitkä, että ehtii paleltua.
Yleensä joki on matalampi, eli helpompi ylittää leveämmästä kohdasta. Mikäli keskellä on saari, pääsee vaeltaja välillä levähtämään ja lämmittelemään jalkoja. Aina ei tarvitse kulkea viivasuoraan vastarannalle, vaan paras reitti saattaa kulkea siksakkia. Kylmässä vedessä pitää kuitenkin miettiä, kuinka kauan vedessä kannattaa oleskella.
Milloin ylittämistä ei kannata yrittää?
Mikäli vettä on virtaukseen nähden liikaa, tai virtaus on niin kova, että se liikuttaa mukanaan kiviä, ei veteen kannata mennä. Tämän kuulee usein äänestä. Jäätiköiltä tulevat vedet ovat sameita, joten niissä pohjaa ei näe ja veden syvyyttä ja muotoja on siksi vaikea arvioida. Niissä kivet ovat usein myös mudan liukastuttamia.
Uutta ylityspaikkaa kannattaa ensisijaisesti lähteä hakemaan ylävirtaan päin, koska siellä vesi vähenee. Jos joki päättyy jäätikköön, saattaa ylitys olla mahdotonta. Joskus ainoa keino on kääntyä takaisin tai odottaa matalamman veden aikaa. Turhaa riskiä ei kannata ottaa.
Miten ylittäminen kannattaa tehdä?
Apuna kannattaa käyttää tukevaa sauvaa, joka on vähintään kulkijan pituinen. Kävelysauvatkin menettelevät, mutta ovat tarkoitukseen hieman lyhyet ja kevyet. Sauva laitetaan yleensä ylävirran puolelle ja siihen nojataan niin, että kaksi tukipistettä on aina pohjassa. Kulkeminen hieman vastavirtaan on yleensä helpompaa.
Jalkaan kannattaa laittaa kengät (lenkkarit, Crocsit, neopren-tossut) tai vähintään villasukat. Kylmä vesi tekee jalat tunnottomiksi ja ne loukkaantuvat helposti kiviin. Tarpeen vaatiessa vaelluskengistä voi ottaa pohjalliset pois ja pitää ne jalassa, jos ylitys on vaativa.
Jalkaterät kannattaa asettaa hieman viistoon, eikä suoraan eteenpäin, jotta veden virtausta kohdistuu niihin vähemmän. Mikäli pääsee astumaan kivien viereen virtauksen alapuolelle, on siellä vähemmän painetta. Lyhyet askelet vievät varmemmin perille.
Rinkan remmit kannattaa avata ennen ylitystä. Mikäli virta vie mennessään, pääsee rinkasta vapautumaan, eikä se paina uijan päätä veden alle. Rinkan löytää yleensä alavirrasta.
Onko ystävästä apua ylityksessä?
Ylitys kannattaa yleensä tehdä yksi kerrallaan, ellei ryhmä ole harjoitellut yhdessä kävelemisen tekniikkaa (esimerkiksi kolme yhdessä). Ylittäjän vyötärölle voi kiinnittää narun, jonka toisesta päästä toinen pitää kiinni. Jos puu on välissä, saa siitä tukea. Kokeneempi ylittäjä voi tietysti auttaa muiden kantamuksissa.
Vaihteleeko veden määrä ajoittain?
Veden korkeus vaihtelee sekä vuodenajan, vuorokauden ajan että sääolojen mukaan. Keväällä ja kesällä vettä on runsaimmillaan ja monet joet, joista syksyllä pääsee helposti yli, ovat mahdottomia ylittää. Lisäksi vesi on vielä kylmää ja siksi riskit ovat suuremmat.
Tunturimaastossa, varsinkin jäätikköalueella, aamuisin vettä on yleensä vähemmän kuin iltapäivällä, jolloin aurinko on ehtinyt sulattaa lumia. Sateen jälkeen vesi voi olla muutaman tunnin korkealla ja laskea sitten taas normaalille tasolle. Vaihtelut riippuvat joen suuruudesta ja ympäröivistä maastonmuodoista.
Mitä muita keinoja joen ylitykseen on kuin kahlaaminen?
Mikäli joki on matala, pääsee sen usein ylittämään kiveltä toiselle astumalla. Veden pinnan alla kokonaan olevat kivet ovat usein vähemmän liukkaita kuin osittain näkyvät. Rinkan tuoma painopisteen muutos kannattaa huomioida, ettei joen törmällä kaadu taaksepäin.
Kapean joen voi ylittää kaatunutta puunrunkoa pitkin tai heittämällä puu joen yli. Uimista tai rinkkalautan rakentamista ei kannata harkita kuin tyynessä vedessä ja melko lämpimän veden aikaan. Tällöin kaikkien ylittäjien tulee osata uida.
Kevätkesällä jokien yli pääsee usein vielä lumisiltoja pitkin. Niitä arvioitaessa kannattaa miettiä, mitä tapahtuu, jos silta sortuu: putoanko matalaan veteen, vai joudunko vaaralliseen koskeen. Puolen metrin paksuiset, alta jäiset lumisillat, joissa sauva ei mene lumesta läpi, ovat usein kestäviä.
Henrik Jern kouluttaa ammatikseen eräoppaita. Hän on toiminut suomenruotsalaisen Axxell Vildmarksguide -opintolinjan vastuuopettajana sen perustamisesta alkaen, eli vuodesta 1995. Vuosittain Jern vie oppilaita vaelluksille niin Suomen kuin Ruotsin tuntureille. Kesäkuinen Sarek villeine jokineen on tullut hänelle tutuksi noin 25 vaelluksella. Jernin työ ja vapaa-aika eivät juuri poikkea toisistaan, sillä hänen mieliharrastuksia ovat vaeltaminen, tunturihiihto ja melonta.
