fbpx

Tiedot & taidot

Jäkälää ja majoitteiden rakentamista

Millaista on osallistua selviytymiskoulutukseen? Jenni Antinaho kertoo eräopaskoulutukseen kuuluvasta selviytymisleiristä. Retki-lehden numerossa 4 on lisää kertomuksia tosielämän selviytyjistä.

Jenni Antinaho:

Työskentelin aiemmin it-konsulttina. Kun sisähommat alkoivat kyllästyttää, päätin hakea eräoppaaksi kaksivuotiseen koulutukseen Kruunupyyssä sijaitsevaan Outdoor Academyyn. Olen aina ollut ulkoilmaihminen.

Ensimmäisen vuoden lokakuussa opintoihini kuului viiden päivän mittainen selviytymisleiri. Suurin osa niin sanotuista survival-kokemuksistani on tullut sieltä. Kurssilla opeteltiin luonnossa liikkumista, kun kaikki varusteet on otettu pois ja pitää selviytyä ilman mitään.

Kurssi alkoi maanantaina. Kun Survival Kilta aloittaa heti ilman ruokaa, meillä oli ensimmäisiksi päiviksi ruokaa mukana, jota valmistimme tulilla. Meillä oli myös makuupussit ja makuualustat mukana, kun opettelimme rakentamaan majoitteita. Ensimmäisinä päivinä oli hyvin energiaa ja pystyi keskittymään opiskeluun.

Yleensä syön parin tunnin välein. Kun ravinto karsittiin keskiviikkona pois, kokemus muuttui rankaksi. Jotkut porskuttivat ilman minkäänlaista ongelmaa. Ajatuksena oli, että varusteet ovat sitä luokkaa kuin olisi lähtenyt sieniretkelle. Niillä varusteilla piti sitten selvitä keskiviikkoaamusta perjantai-iltapäivään. Yöksi rakensimme yhden ison majoitteen 18 hengelle ja toiseksi yöksi teimme majoitteet pienemmissä porukoissa.

Yöt olivat rankimpia, kun lämpötilat menivät pakkasen puolelle eikä ollut makuupussia. Nukuin pätkittäin molempina öinä; heti, jos lämpötila rupesi laskemaan, kylmyyteen heräsi. Kylmyys piti niin kauan hereillä, kunnes tuli isommat tulet. Mieleenpainuvin kokemukseni oli, kun minut herätettiin omaan kipinävuorooni. Se, miten istut säkkipimeässä ja pidät tulta yllä – kuinka tärkeää se on muille, että he kykenevät nukkumaan.

Söimme pääasiassa jäkälää. Löysimme myös jonkun verran sieniä. Puolukoita oli todella paljon, ja niitä söin ensimmäisinä päivinä, kunnes niiden happamuus alkoi etomaan niin paljon, etten enää kyennyt syömään niitä. Ainoastaan maitohorsman juuret maistuivat. Menin yllättävän huonoon kuntoon fyysisesti, kun en saanut säännöllisesti ravintoa. Puhdistimme juomavettä rahkasammaleella. Koivunkaarnasta teimme siivilän, jonka avulla suodatimme vettä.

Lisätietoa: www.kvarnen.fi

Teksti: Pauliina Toivanen

Jokamiehenoikeutemme eivät anna lupaa avotulen tekoon maastoon ja polttopuiden ottoon, vaan niihin tarvitaan maanomistajan tai Metsähallituksen lupa. Sen sijaan Pohjois-Suomen laajoissa luonnonsuojelu- ja erämaa-alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmissa tulenteko-oikeus on määritelty vapaammin. Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Pohjois-Karjalan erämaissa tulenteko on pääsääntöisesti sallittua ja polttopuiksi sekä tilapäismajoitteisiin saa kerätä maasta kuivia oksia, risuja ja pieniä juurakoita. Jos huollettu tulentekopaikka on alle puolen kilometrin etäisyydellä, nuotio tulee tehdä sinne. Näiden alueiden eteläpuolella tulenteko edellyttää Metsähallituksen tai maanomistajan luvan. Luonnonsuojelualueilla noudatetaan niiden järjestyssäännöissä tai hoito- ja käyttösuunnitelmissa annettuja ohjeita.