Elossa! – Eloonjäämiskurssilla syödään muurahaisia ja palellaan pressun alla
Kurssilla pääasia ei kuitenkaan ole temppujen oppiminen, vaan henkisten valmiuksien kehittäminen.
Edellisestä ateriasta on kulunut 48 tuntia, mutta nälkä ei enää tunnu. Olo on jokseenkin turta.
Ei ole edes kylmä. Ei tunnu oikeastaan miltään. On kuin aivoja peittäisi sumukuori, jonka alta ajatusten on vaikea virrata ulos.
Liikkuminen on raskasta. Jokainen teko vaatii harkintaa, sillä vähiä voimavaroja ei kannata tuhlata. Hakisinko vettä purolta vai etsisinkö lisää polttopuita? En jaksaisi tehdä kumpaakaan, mutta paikoilleen ei saa jäädä makaamaan.
Syön ensin vähän koivun silmuja ja sitten nousen ylös. Selviän kyllä.
Ihminen selviää, jos hän haluaa. Henkiinjäämistilanteessa 80 prosenttia kyvystä selvitä riippuu henkisistä ominaisuuksista.
Tiedoilla ja taidoilla on vain viidenneksen rooli, kertoo eloonjäämiskursseja Ruotsin armeijalle räätälöinyt Ingvar Krancher. Yli 80 vuoden iässä hän järjestää koulutuksia edelleen sekä Ruotsissa yrityksensä kautta että Suomessa ruotsinkielisille eräopasopiskelijoille.
Kursseilla opetellaan erätaitoja, mutta tahdonlujuuden kasvattaminen on neljän päivän rääkin tärkein anti.
”Ihminen selviää kolme minuuttia ilman happea, kolme tuntia alijäähtyneenä, kolme vuorokautta ilman vettä ja kolme viikkoa ilman ruokaa”, Krancher luettelee sotilaalliseen tyyliinsä.
Kurssilaiset laskevat kuinka monta uhkaa ehtii toteutua. Aikaa on varattu kolme yötä ja neljä päivää, joten ainakaan nälkäkuolema ei ole todennäköinen. On siis keskityttävä lämpöön ja nesteytykseen.
Ihmisen eloonjäämiskeinot ovatkin Krancherin mukaan kehittyneet jo kivikaudella. Tärkeintä onosata hankkia vettä ja ravintoa, tehdä tulta ja hakeutua suojaan.
Parhaiten ovat selvinneet ne kansat, jotka ovat oppineet toimimaan yhteistyössä muiden kanssa. Yhteiskunnat kehittyivät tarpeesta selvitä hengissä.
Turhat riisutaan
Eräopasopiskelijoille kurssi järjestetään marraskuussa eteläsuomalaisessa metsässä. Tällöin luonnossa on sopivan kosteaa, kylmää ja niukalti ruokaa.
Mukaan opiskelija saa ottaa päällä kantamansa vaatteet ja sadeasun, puukon, henkilökohtaiset lääkkeet, vaihtohanskat ja sukat. Lisäksi lähtiessä jokainen saa solumuovisen makuualustan, villahuovan ja säkin, sekä tulukset ja onkivieheen.
Ryhmä saa mukaansa sahoja ja kirveitä, peltipurkkeja ja erikokoisia kevytpeitteitä, jätesäkkejä ja narua. Tällä retkellä kantamus ei kohtuuttomia paina.
Jotta vähiä varusteita voisi kantaa vaivatta (metsässä on aina hyvä kulkea molemmat kädet vapaina), rakennetaan lähtiessä säkistä, jätesäkin suikaleista ja nuorista lehtipuista kantoväline. Jätesäkistä leikatuista suikaleista saa letitettyä kestävää punosta, josta syntyvät kantohihnat.
Kepeistä tehdään kolmion mallinen kantoteline, johon kevytpeitesäkki punotaan kiinni. Narukiinnitys säkin suulla viimeistelee ”rinkan”. Omien mittojen mukaan tehty kantolaite on yllättävän mukava ja kestävä, joten muutaman kilometrin matka leiripaikalle sujuu reippaasti.
Päivä on marraskuussa lyhyt, joten suojan tekeminen yöksi on etusijalla. 16 hengen ryhmä valmistaa yhteisen makuusijan puunrangoista ja kevytpeitteistä.
Kurkihirret sidotaan kahden puun väliin, niitä vasten kattoruoteet. Ylös jätetään säädeltävä savuaukko.
Pitkä tulisija kasataan kivistä majoitteen keskelle. Polttopuuta on tehtävä paljon, jotta se riittää koko yöksi kahteen nuotioon.
Käytössä on muutama saha ja kirves, joten ryhmä jakaantuu polttopuun kerääjiin, pilkkojiin ja majan rakentajiin. Polttopuuta yritetään tuoda leiriin niin paljon kuin mahdollista ennen pimeän tuloa, pilkkoa voi vielä pimeässäkin.
Muurahaisia ja islanninjäkälää
Ilma on sakeana savusta, mutta jos makaa litteänä makuupatjalla, sitä ei joudu hengittämään yhtä paljoa. Kaksi nuotiota loimottaa tunnelmallisesti pressuteltan keskellä. Tulta saa kohentaa koko vahtivuoron ajan, jotta märkä puu jaksaa palaa.
Kolmijalassa roikkuu vanhaan kurkkupurkkiin tehty kuusenneulasjuoma. Juominen auttaa täyttämään vatsaa, vaikkei siitä juuri energia saakaan. Ja tuleepahan juotua.
Muistelen kolmen tunnin sääntöjä. En ole kuolemaisillani, mutta jo kahden prosentin nestehukka johtaa keskittymiskyvyn menettämiseen.
Juomalla voi myös kompensoida ruoan puutetta: jollei syö, tulisi juoda kolme litraa vuorokaudessa. Otan vielä kupillisen neulasteetä. Tunnin vahtivuoro on mennyt niin nopeasti, että luulen katsoneeni kelloa väärin.
Nälkä on pahimmillaan ensimmäisen vuorokauden aikana. Eniten siitä kärsivät ryhmän hyväkuntoisimmat ja lihaksikkaimmat osallistujat.
Toiset se saa hermostuneiksi, osa vetäytyy seurasta. Kaikki pysyvät kuitenkin nahoissaan ja huumori kuittaa heikot hetket. Nälän seuralaisia ovat väsymys ja kylmä.
Kiireinen ohjelma ei anna sijaa eristäytymiselle tai kiukuttelulle. Sitä paitsi seuraavaksi on vuorossa ruokaretki!
Marraskuisesta metsästä löytyy kokonainen menu. Kahden tunnin samoilun tuloksena on kurkkupurkkiin tai suoraan suuhun kertynyt puiden ja mustikoiden kehittyviä silmuja, islanninjäkälää, voikukan lehtiä, muurahaisia, vadelmapensaan vartta, nokkosta jasuppilovahveroita.
Kilokaloreita olisi saatava vähintään 500 vuorokaudessa, eli viiden perunan verran, joten kaikkea löytynyttä on kokeiltava.
Islanninjäkälä on löydetyistä aineksista ravinteikkainta, mutta sen valmistaminen on työlästä. Sisältämänsä happojen takia sitä tulee ensin keittää hetki ja sitten huuhdella tunnin ajan.
Sen jälkeen sen voi syödä tuoreena salaatin tapaan tai kiehauttaa kypsäksi. Huuhteleminen onnistuu parhaiten kuusenoksista sidotussa viuhkassa. Nippu laitetaan puroon ja sen päälle kiviä, ettei eväs karkaa.
Vuorokauden paaston jälkeen islanninjäkälä-nokkos-sienimuhennos kelpaa ruoaksi, mutta ilman suolaa ja rasvaa sitä on vaikeaa kuvailla maittavaksi. Se antaa kuitenkin hieman energiaa, jotta seuraavan yön puutalkoot onnistuvat.
Edellisyöstä opitaan, että mänty ja kuusi kelpaavat, mutta savuttavat, maassa maanneet koivut jätetään metsään. Pahiten palelleet ottavat vilttinsä alle kuumia kiviä nuotiosta. Ne ovat nokisia, mutta niin ovat leiriläisetkin. Puhtaus ei ollut listassa ylimpänä.
Leiriläisen vihollinen, sade
Miten väärässä olemmekaan. Aamulla menemme armeijan tyyliin kaikki joukolla purolle aamupesulle.
Hampaat ”harjataan” pureskelemalla lehtipuusta tehdyllä ”harjalla” ja hammasvälit huolitellaan katajaisella hammastikulla. Sitten peseydytään rahkasammalella – ensin ylävartalo, sitten alavartalo. Olo kieltämättä kohenee, vaikka purovesi on viileää.
Aamutoimillaan jokaisen tulee tarkkailla virtsan väriä. Siitä voi päätellä onko juonut tarpeeksi. Mitä vaaleampaa neste on, sen parempi. Keltaisesta sopii huolestua, ruskeaa nestettä pissivällä tilanne on jo huono.
Koska ruoanlaittoon, syömiseen tai tavaroitten kanssa tuhtaamiseen ei käytetä aikaa, tuntuu sitä riittävän yllättävän paljon kaikkeen muuhun.
Aamupäivällä teemme lähimaastoon retken, jonka aikana opettelemme tekemään erilaisia hätämajoitteita. Nopean taukotilan saa kyhättyä kääntämällä kaksi ohutta puunrunkoa toisiaan vasten, sitomalla ne yhteen ja heittämällä pressun päälle.
Teemme laavun kolmesta rimasta kallioseinämää vasten ja tutkimme, miten tuulen kaataman puun rungon alle voi majoittua. Metsä alkaa tuntua melko kodinomaiselta.
Vaikka nälkään on jo tottunut, tuntuu seuraava tehtävä erityisen miellyttävältä: opettelemme kalastamaan. Saamme pätkän siimaa ja vieheen.
Jokainen veistää itselleen pulikan, jonka ympärille siiman voi kelata, kun sen on lingonnut järveen. Yksinkertainen heittouistin onkin valmis.
Lähdemme järvelle toiveikkaina, mutta palaamme sieltä yhtä nälkäisinä kuin ennen: ei sintin sinttiä. Lisäksi sade painaa päälle, joten haluaisimme jo vetäytyä polttopuun tekoon ja kodiksi muodostuneeseen laavuumme.
Tehtäväkäsky on kuitenkin toinen. Puramme laavun ja jakaannumme kolmen hengen vartioihin, jotka saavat omat alueensa, joilla yöpyä.
Mukaan kukin vartio saa yhden pienen kevytpeitteen, retkisahan ja peltipurkin. Ilta alkaa jo hämärtää ja polttopuita ei ole.
Puren hammasta: tätä en ollut ennakoinut. Nyt tarvitsen nopean elpymisen, sillä negatiiviset ajatukset vievät energiaa ja sitä ei ole nyt muuhun kuin selviytymiseen. Lähdemme tonttijakoon.
Pettymykseni hälvenee, kun löydämme omalta alueeltamme luolan. Yömme olisi suojaisa! Aluksi idea näyttää hyvältä, mutta sateen jatkuessa vesi alkaa valua yhä pidemmälle luolan kattoa pitkin.
Joudumme vetäytymään luolan kapeaan osaan, jossa tilaa on vain kahdelle. Ratkaisemme asian tekemällä kipinämikolle istumapaikan nuotion viereen, ja jatkamme polttopuiden hakua.
Luolamme on varsin mäkisessä lohkareikossa, jossa kulkeminen pilkkopimeässä ei ole helppoa. Kaikki tavarat on pidettävä yhdessä paikassa, sillä maahan jättämänsä työkalun tai hanskat voi laskea menetetyiksi.
Järjestelmällisyys on valttia. Ylläni on sadepuku, mistä olen kiitollinen, sillä kollegojeni kalvoasut ovat alkaneet päästämään veden läpi. On korkea aika yrittää päästä kallionkoloon suojaan.
Illalla on määrä käydä ilmoittautumassa ”päämajaan”. Sieltä tulee päivän toinen hyvä uutinen: saamme sittenkin kalaa! Jokaiselle on luvassa illalliseksi yksi ahven. Suolaton, keitetty ahven ei ole koskaan maistunut yhtä hyvältä.
Saamme pidettyä tulta yllä aamuun saakka, vaikkemme olekaan ehtineet sahata valmiiksi kaikkia noutamiamme puita. Kosteus tuo kuitenkin kylmyyden, joten saamme muistella Krancherin edellispäivänä kertomia oppeja: takki lämmittää paremmin, jos sitä käyttää peittona, kuin päälle puettuna.
Hiostavat (sade)vaatteet lämmittävät aluksi, mutta aamuyöstä palelet märkänä entistä enemmän. Älä jätä niitä päälle yöksi.
Kääri jalat yhteen, älä eristä niitä toisistaan. Sikiöasento suojelee sisäelimiä, nuku siinä.
Kuusenhavut ja kanerva luolan pohjalla pitävät lämmön ja kuivuuden hyvin altapäin. Nuotio ja kaveri lämmittävät sivusta.
Olo onkin yllättävän siedettävä. Kipinämikolla on lämmin, kun vuoro menee puita sahaillessa.
Olemme tyytyväisiä suoritukseemme, mutta aamulla koko luokkaa ripitetään, koska olemme myöhässä. Se tuntuu nyt hieman yhdentekevältä. Olemme sulia ja sade on lakannut.
Suunnistusta aivosumussa
Ingvar Krancher kertoo jotain ”ruotsalaisen kompassin” käytöstä ja muurahaiskekojen asennoista. Kuulen hänen sanansa, mutten oikeastaan rekisteröi niiden merkitystä.
Mietin eniten sitä, jaksanko vielä seistä vai pääsisinkö jonnekin istumaan. Katselen luokkakavereitani, enkä usko että moni keskittyy sen enempää. On kotiinlähtöpäivä ja Otavan asennolla ei nyt ole väliä.
Selviämme kuitenkin suunnistustehtävästä, jossa käytetään apuna viisi metriä pitkää riukua, jonka avulla koetetaan kävellä mahdollisimman suoraan. Tiheässä metsässä tämä Ruotsin armeijan suunnan pitämistä edistävä keino tuntuu lähinnä kiusanteolta.
Vai johtuuko se kolmesta valvotusta yöstä ja neljän päivän paastosta? Emme todellakaan päädy riukuinemme sinne minne haluamme, mutta löydämme halutun maalipaikan.
Siellä teemme vielä kerran tulet. Tällä kertaa tavoitteena on tehdä niin paljon savua kuin mahdollista.
Haemme siis sekä tuoreita että kuivia kuusenoksia. Tuoreet asettelemme kahden vaakariman päälle, kuivat niiden alle.
Merkin saatuamme sytytämme kuivan risukimpun palamaan, mikä saa aikaan infernaaliset savumerkit viidestä eri nuotiosta. Aukio täyttyy savusta. Se yhtyy omaan aivosumuumme ja saa aikaan juhlavan tunnelman.
Olemme tainneet suoriutua tehtävästä. Olemme hengissä! On aika syödä, keittää makkarakeitot nuotiolla. Sade on taas alkanut, mutta sitä kukaan tuskin huomaa.
Kurjuussimulaatio
Hätäsuunnitelmia on hyvä tehdä silloin, kun aivot toimivat. Kun ne kylmenevät, kipeytyvät, väsyvät, hermostuvat, kyllästyvät ja pelkäävät, on myöhäistä.
Silloin on vain toimittava askel kerrallaan. Ajattelu hidastuu, päähän mahtuu kerrallaan vain yksi asia. Nälissään ja kylmissään ihminen joutuu helposti paniikkiin ja tekee huonoja ratkaisuja, viisaskin. Miten itse toimisit?
Vaikka eloonjäämiskurssilla järki sanoo, ettei todellista vaaraa ole – kotiin saa lähteä koska tahansa – pääsee siellä melko aitoon ”kurjuustunnelmaan”. Moni löytää itsestään uusia puolia.
Vetäydytkö syrjään vai alatko paasata? Löytyykö sinusta tarvittaessa se viides vaihde vai oletko luovuttaja?
Kurssi on oiva tilaisuus harjoitella henkisiä valmiuksiaan – niitä, jotka hätätilassa ratkaisevat selviytymisen. Temppujahan voi harjoitella myös nukkuneena ja maha täynnä.
Kurssi on järjestetty opetustarkoituksessa maanomistajan luvalla. Kaikki kurssin aikana tehdyt toimet eivät kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, eikä niitä tule kokeilla ilman tarvittavia lupia.
