Tunturin tarina -elokuvan ensi-ilta on 3.12. Pandemian takia esityksiä on pariin kertaan jouduttu siirtämään mutta joulukuussa tunturien ystävät pääsevät ihastelemaan Marko Röhrin luontoelokuvien trilogian viimeistä osaa.
Nykykatsoja on tottunut laadukkaisiin luontokuvauksiin. Eläinten kuvaaminen luonnossa on kehittynyt 2000-luvulla huimasti, kiitos droonien, minikameroiden ja ennen kaikkea osaamisen.
Tunturin tarina on loisteliaasti kuvattu elokuva. Lumipukuisen kärpän vikkelyys, metsämyyrän puuhastelut lumionkalossa ja tunturipöllön vaaniminen kertovat tarinaa, joka kiinnostaa ja herättää tunteita.
Tunturin tarina ei ole dokumentti, vaan ”myyttinen kertomus, jonka tarina alkaa miljardien vuosien takaa, aikakaudelta jolloin maa-planeetan ensimmäiset vuoret syntyivät”, kuten elokuvan tarinat kirjoittanut Antti Tuuri elokuvaa luonnehtii. Pöllön lisäksi iso osa on karhulla, ahmalla, porolla ja kotkalla.
Elokuvan on ohjannut Markö Röhr, joka aloitti omat hiihtoretkensä Lapissa jo viisivuotiaana. Tunturin tarina on jatkoa Metsän tarina ja Järven tarina -elokuville. Röhrin mukaan luontoa ei elokuvan teossa voi ohjata: ”Kyllä luonto ohjaa meitä ja sen armoilla tätä tehtiin. Meille korvaamaton apu oli tutkijoiden ja eräihmisten verkosto, joka kertoi kun vaikkapa ahmaperhe liikuskeli tietyssä paikassa ja lohet alkoivat nousta Tenoon”.
Elokuvan kuvasi Teemu Liekka. Kuvauspaikat olivat tuttuja erämaita Kaldoaivissa, Kevolla ja Paistuntureilla. Parhaat lumikuvat saatiin Kuusamossa. Iso osa elokuvaa kuvattiin lumessa ja pakkasessa ja sopivien olosuhteiden odottaminen olikin joskus stressaavaa.
”Kun sain soiton kotiin Porvooseen, että tietty eläin oli nähty tai keli oli muuten sopiva, saman tien piti lähteä ajamaan kohti pohjoista.”