Reppu selkään ja resiinaretkelle
Yksi viimeisistä resiinaradoista sijaitsee Porin seudulla. Resiinan kyydissä tavarat kulkevat kätevästi ja aikaa jää luonnon havainnoinnille. Resiinoita on yhdelle ja kahdelle tai vaikka pienelle ryhmälle. Nakkaa reppu selkään ja lähde resiinalla päivä- tai yöretkelle.
Satakunnan Elämysrautatie ry:n puuhamies Antti Mäkinen luovuttaa meille resiinan ja kertoilee samalla resiinoista sekä radan historiasta. Resiinat voidaan jakaa pumppu-, polku- ja vipuresiinoihin niiden toimintatavan mukaan.
Me otamme yön yli kestävälle retkellemme niin sanotun perheresiinan, johon sopii hyvin esimerkiksi kaksi aikuista ja kaksi lasta. Resiinan etuosassa on säilytystilaa tavaroille.
Se on hyvä, sillä meillä on tavaraa mukana kuin topparoikalla. Mukanamme on rinkat, teltta ja yöpymisvälineet, ruokakassi ja kylmälaukku.
Parisataakiloinen perheresiina liikkuu vipuamalla. Pomarkun mallissa vipuamisen hoitavat henkilöt istuvat resiinan sivuilla ja heidän väliinsä jää penkki kahdelle henkilölle.
Vipuresiinassa jaloilla työnnetään ja käsillä vedetään. Liike muistuttaa soutulaitteella soutamista.
Yhden hengen resiina painaa 50 kiloa ja on myös vipuresiina. Niillä liikkuivat aikoinaan ratavartijat, joiden tehtävänä oli huolehtia radan kunnosta ja tarvittaessa käydä käsin kääntämässä raiteiden vaihteet sopivaan asentoon tulevaa junaa varten.
Uudempaa resiinamallia edustaa yhdistyksen teettämä kahden hengen polkuresiina. Alumiininen menopeli on rautaisia kevyempi ja kumisten renkaiden ansiosta muita resiinoita hiljaisempi.
Selkänojalliset kuppipenkit lisäävät matkustusmukavuutta. Resiinan etuosassa on säilytystilaa tavaroille ja penkkien välissä juomapulloille teline.
Kohtaaminen radalla
Reitin varrella on taukopaikat Noormarkun Keskisjoella ja Kankaanpään Veneskoskella. Pomarkusta mainiolle Keskisjoen taukopaikalle on kymmenisen kilometriä, jonka taittaa resiinalla noin tunnissa.
Keskisjoen taukopaikka sijaitsee joen ylittävän sillan ja ratapenkan vieressä. Siellä on terassialue, nuotiopaikka ja polttopuita sekä siisti kompostoiva käymälä.
Pysähdymme Keskisjoella menomatkalla Noormarkkuun lounastauolle. Lämmitämme retkikeittimellä etukäteen tehdyn keiton ja paahdamme herkkutoastit.
Alkaa tihuttaa ja istumme koivun alle syömään. Harmaahaikara lentää vierestä jokiuomaa seuraten. Sillä riittänee kalastettavaa, sillä joen pinnassa tuikkii tiuhaan.
Nauttiessamme lounasta, saapuvat taukopaikalle vastakkaisesta suunnasta porilaiset Katja Hartman ja Ilkka -Hämäläinen. He ovat tällä kertaa päiväretkellä poljettavalla resiinalla ja palaamassa takaisin Pomarkkuun.
Kuuden tunnin reissulle tulee pituutta reilu 40 kilometriä. Heillä on kokemusta myös isommasta resiinasta, jonka kyydissä kulkivat myös neljä lasta. Melkoinen perheresiina siis.
Porilaiset resiinoitsijat juovat päiväkahvit ja jatkavat matkaansa. Sitä ennen toisen resiinoista on väistettävä ja annettava tilaa. Järkevintä on nostaa kevyempi resiina radan sivuun ja rullata toinen nostopaikan ohi.
Nostamme porukalla polkuresiinan sivuun, sillä se painaa 120 ja perheresiina parisataa kiloa. Työnnämme omaa resiinamme eteenpäin ja nostamme kaksikkoresiinan takaisin raiteille. Ilkka ja Katja rullaavat vauhtiin ja heiluttavat kättä mennessään.
Halki satakuntalaisen luonnon
Lounaan jälkeen jatkamme Noormarkun suuntaan. Tarkoituksenamme on käydä ihailemassa komeaa, vanhaa terässiltaa, joka ylittää Noormarkunjoen.
Puolitoista kilometriä Keskisjoen taukopaikalta Porin suuntaan pidämme lyhyen tauon. -Aivan radan varressa on lähde, josta saa raikasta ja puhdasta juomavettä. Lähde on merkitty selkeästi kyltillä.
Matka etenee varsin leppoista vauhtia, sillä pysähtelemme tuon tuosta poimimaan metsämansikoita radalta ja sen sivusta. Resiinan matkavauhti on sopivan hidasta ympäröivän luonnon seuraamiseen.
Merikotka liitelee taivaalla, sudenkorennot ja perhoset liihottelevat ratalinjalla. Metsätyypit vaihtelevat tiuhaan reitin varrella. Välillä tuoksuu mesiangervo ja seuraavaksi ratapölkkyjen välit ovat yhtenäistä jäkälikköä. Matkan varrelle mahtuu niin metsää, peltoa kuin joki- ja suomaisemaa.
Ratapenkka nousee välillä lähes viisi metriä ympäröivää maastoa korkeammalle ja ajoittain sen ympärillä kohoavat monen metrin korkuiset vallit.
Radan rakentajilla on ollut valtava urakka saada ratalinjaus tasaiseksi mies- ja hevospeleillä 85 vuotta sitten. Radalla on loivia ylä- ja alamäkiosuuksia, joita ei silmällä juurikaan erota.
Sen sijaan ne tuntuvat kropassa. Ylämäessä on tehtävä enemmän töitä käsillä ja jaloilla. Alamäessä käsien voi antaa levätä vauhdin kiihtyessä ja pumpata vain jaloilla.
Sillalta toiselle
Sade väistyy ja aurinko alkaa paistaa saapuessamme Noormarkunjoen ylittävälle vanhalle sillalle. Se on vuosikymmenten saatossa patinoitunut kauniin ruosteiseksi ja istuu hyvin satakuntalaiseen jokimaisemaan.
Ajamme sillalle kuin vihreässä tunnelissa, sillä rataa vierustavien puiden oksat kaartuvat osin raiteiden ylle. Noormarkun retkeilyreitti kulkee sillan kautta ja se on suosittu paikallisten keskuudessa.
Lyhyen matkan päässä sillalta olisi ollut Noormarkun vanha rautatieasema, mutta se purettiin parisen vuotta sitten. Resiinaradan viereen on jätetty toinen raidepari, josta näkee kuinka luonto ottaa omansa.
Liikennöinnin loppumisesta on kulunut nelisenkymmentä vuotta ja nyt keskellä raiteita kasvaa jo paksuja puita ja tuuheita pensaita.
Nautimme kesäillasta ja aikamme ihastelemme komeaa siltaa, kunnes on aika kääntää resiina ja lähteä paluumatkalle. Palaamme takaisin Keskisjoen taukopaikalle ja pystytämme leirimme sinne.
Lankuista tehdyllä terassilla olisi hyvin tilaa toisellekin teltalle. Keskellä terassia on nuotiopaikka penkkeineen.
Kiitollisina mainioista olosuhteista ja polttopuista teemme tulet ja valmistamme myöhäisen illallisen. Kun ei tarvitse kaikkea kantaa selässä, voi mukaan pakata herkkujakin.
Pääruoaksi grilliherkkuja ja jälkkäriksi mansikoita vaniljajäätelön kera. Jäde oli säilynyt ruokatermoksessa viisitoista tuntia, kunnes katosi parempiin suihin.
Yö on lepakoiden
Ilta vaihtuu yöksi ja radan molemmin puolin olevien kuusenoksien kärjet näyttävät aivan sormilta, jotka kurottavat taivasta vasten. Joelta nousee kosteutta ja ilma viilenee, mutta onneksi nuotio lämmittää.
Vieressä virtaavan joen vesi on mustaa ja sen pinnalla on keltaisia ulpukoita. Seisomme vanhalla rautatiesillalla lepakoiden lentoa seuraten. Kehrääjälintu käynnistää jossain rukkinsa ja meidän on aika kömpiä telttaan.
Aamuaurinko paistaa lämpimästi ja kuivattelemme yön kosteuden teltasta samalla kun nautimme aamupalaa. Maukasta kahvia, paistettuja munia ja tuoreita kasviksia leivän päällä.
Myös yksinkertainen voi olla herkullista. Aamupalan jälkeen puramme leirin ja kiinnitämme pakatut rinkat resiinan penkkiin. Niistä saamme selkänojat, jotka antavat tukea ja helpottavat resiinan vipuamista jaloilla.
Poikkeamme Isonevan soidensuojelualueella ennen paluuta Pomarkkuun. Vuonna 1982 perustettu luonnonsuojelualue sijaitsee radan molemmin puolin.
Isoneva on Satakunnan mittakaavassa harvinaisen laaja ja luonnontilainen keidassuo sekä tärkeä osa länsirannikon suoverkostoa. Isonevan kokonaispinta-ala on noin 940 hehtaaria. Radalta lähdemme Kaakkurinlampien luontotornille vievälle retkeilyreitille.
Isonevan keidassuo on parhaimmillaan alkukesästä, jolloin suon tuoksut ovat voimakkaimmillaan. Isoista linnuista voi suolla nähdä kaakkurin lisäksi myös kalasääsken.
Nyt keskikesällä seuraa pitävät pienet perhoset ja sudenkorennot. Suolla on mukava kulkea helteisenä kesäpäivänä, sillä tuulen vire vilvoittaa ja pitää paarmat loitolla.
Ylhäällä luontotornissa on pieni pöytä ja penkit. Sen äärellä on mukava nauttia retkieväitä, ihailla eteen aukeavaa avaraa maisemaa ja taivaalla seilaavia pilviä.
