Etelä-Konneveden kansallispuiston maisemiin voi tutustua hyvällä säällä myös SUP-laudalla.
Aurinko lämmitti poskipäitäni. Väreilevä vedenpinta tuuditti minua kuin lastaan rauhoitteleva äiti.
”Wou, mä melkein nukahdin just”, ystäväni Eemilin sanat kantautuivat järven pintaa pitkin.
Makoilimme selällämme SUP-lautojemme päällä Etelä-Konneveden kansallispuiston vesillä. Vaikka juhannukseen oli vielä viikko, sää tuntui jo varsin heinäkuiselta. Ilmatieteen laitoksen Paikallissää-sovellus oli lupaillut jopa 30 asteen hellettä Rautalammille, missä olimme.
Etelä-Konneveden kansallispuisto saa nimensä Konnevedestä, varsin laajasta keskisuomalaisesta järvestä. Kansallispuisto painottuu järven eteläosaan ja sen rannoille, tästä myös nimen etuliite.
Kuivin jaloin kansallispuistossa voi käydä patikoimassa esimerkiksi mahtipontisesti nimetyn Kolmen vuoren vaelluksen, joka johdattaa kulkijan komeissa maisemissa yli kolmen varsin jyrkän kukkulan laelle. Reitillä on pituutta 14 kilometriä ja sen kiertämiseen on syytä varata hyvin aikaa.
Oma retkemme suuntautui kuitenkin puiston vesialueille. Tarkoituksemme oli meloa SUP-laudoilla 19 kilometrinen Kodanovisen melontareitti.
Kansallispuistoon kuuluu lukuisia saaria, joiden välistä valitsemamme reitti kiertäisi.
Ilmaa lautaan!
Helteen kuivattaman hiekkatien pinta pöllysi automme perässä kaartaessamme Hanhitaipaleen rantaan. Nousimme autosta viruttelemaan ja tutkailimme pientä poukamaa, josta matkamme alkaisi.
Parkkipaikalla olleen asuntoauton omistajapariskunta pakkaili omia SUP-lautojaan karavaaninsa katolle. Olin miettinyt vielä ajomatkalla, olisimmeko ainoat SUP-lautailijat täällä kajakkien valtakunnassa.
Autonaapurimme kiristellessä kiristysliinoja katollaan, vedimme omat kulkupelimme takakontista ulos. Levittelimme ilmatäytteiset SUP-lautamme pumppuineen pienelle nurmea kasvavalle kaistaleelle laiturin ja parkkialueen välissä.
Ilmatäytteisiä SUP-lautoja on vaivatonta kuljettaa mukana vaikkapa auton takakontissa. Pumppaaminen sen sijaan ei ole täysin vaivatonta.
Oli vasta aamupäivä, mutta kaunis aurinkoinen sää oli lämmittänyt ilman jo varsin miellyttäväksi. Ryhdyimme pumppaamaan lautojamme.
Reilun kymmenen minuutin hikijumpan jälkeen laudat alkoivat olla täynnä. Paria muoviseen kanteen annettua kopautusta ja siitä seurannut kumiseva ääni vahvistivat pumpun ilmanpainemittarin lukemat -oikeiksi. Laudat olivat valmiina, enää vettäpitävät reput ja ihan vain varmuudeksi toinen pumpuista kyytiin ja vesille.
Kesän ensimmäiset kunnon suppailut saivat tasapainon hakemaan varmuutta omaan asentoon. Pelko laudan kippaamisesta alkoi kuitenkin hälvetä jokaisen melan vedon jälkeen.
SUP-lautailulla on mielenkiintoinen historia. Varhaisimmat suppailua muistuttavat melan vedot on ilmeisimmin otettu jo 3 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.
Lajin moderni, 1940-luvulla Havaijilla alkunsa saanut muoto on suoraa sukua surffaukselle. SUP-lautailun, eli tuttavallisemmin suppailun, kehittäjänä pidetyn, ikääntyneen John Ah Choyn kerrotaan kaivanneen helpotusta surffilaudalle nousemiseen, joten hän alkoi käyttämään apunaan melaa, jolla meloi itsensä aaltojen tahtiin. Lajin modernin versio sai syntynsä.
Tätä nykyä suppailu ei rajoitu vain valtameren aalloille. Suppailu on saanut myös uusia ulottuvuuksia, kuten SUP-joogaa, -kalastusta ja tietenkin myös retkeilyä.
Paskoniemi ja koskeloita
Matkanteko alkoi sujua nopeasti ja etenimme hyvää vauhtia. Laskeuduin laudalle melomaan polviltani. Tämä on yksi SUP-laudan hienouksia. Mahdollisuus vaihtaa melomisasentoa on ehdoton plussa tämän kulkupelin kanssa.
Vilkuilin vedenkestävässä pussissa kaulallani roikkuvaa kännykkääni. Luin paikannimiä maastokartasta.
Vieressämme oli alueen suurimpiin saariin kuuluva ja reitillemme nimen antava Kodanovinen. Edessä häämötti Paskoniemi. Kenellä lie ollut hätä nimetä tämä paikka?
Etelä-Konneveden kansallispuiston merkissä komeilee sääksi eli kalasääski. Alueella pitäisikin pesiä useampia pareja.
Tähyilin taivasta jatkuvasti. Suurimpiin petolintuihimme kuuluvia kalastajia ei kuitenkaan näkynyt missään.
Sen sijaan tukkakoskelopoikueita tuntui tulevan vastaan joka nurkan takaa. Pienet untuvapallot kiiruhtivat emonsa kintereillä, joskus avarammillakin selillä.
Siinä missä pienet koskelon poikaset kelluttelivat kevyesti selkiä pitkin, hakeuduin itse aika ajoin istumaan laudalle. Laudalla istuminen vakauttaa menoa huomattavasti. Myös jalkojen vilvoittelu vedessä tuntui virkistävältä kuumana päivänä.
Yritimme erottaa niemennokkien joukosta sitä oikeaa. Repaleiset saaret kaikkine koukeroineen tarkoittivat jatkuvaa kartan lukemista.
Kaiturin saaressa oleva laavu on ainoa kansallispuiston tässä osassa sijaitseva suositeltu yöpymispaikka, emmekä halunneet välttämättä tehdä turhia lenkkejä.
Pujahdimme melontareitistä poiketen jo aikaisemmasta saarten väliköstä. Paahtava aurinko ja kirkas vesi näyttivät kapean Lohisalmen pohjia myöten. Siellä täällä allamme näkyi valtavia kivenlohkareita. Tuntui kuin ilmassa olisi leijunut.
Kiertäessämme Kaiturin eteläkärkeä kohti saaren lounaiskulmassa olevaa laavua, veden pintaan ilmestyi siitepölyä. Paikoin sitä oli niin paljon, että se sai veden pinnan näyttämään ruskean keltaiselta marmorilta.
Katselin hypnoottisesti pyörähteleviä kuvioita järven pinnassa. Yhtäkkiä takanani molskahti. Oikein kunnolla.
Käännyin vaistomaisesti ja olin tipahtaa veteen. Eemil nauroi vedessä lautansa vieressä.
“Putositsä?” kysyin, vaikka tiesin jo vastauksen.
“Joo, jäin kattomaan tota siitepölyä ja sit meni tasapaino jotenkin”, Eemil vastasi vivutessaan itseään takaisin laudalle.
Onneksi sää oli lämmin, joten putoaminen ei juuri haitannut. Lähinnä kuulemma virkisti.
Olimme myös noin sadan metrin päässä laavusta, joten kuivaa saisi piakkoin päälle. Etsimme sopivan rantautumiskohdan ja kipusimme kallioille.
Kevyt varustus
Lyhyen suppailureissun varusteet pakkaa pieneenkin reppuun. Omat varusteeni kulkivat Aquapacin 25-litraisessa Wet & Dry -repussa.
Kaiken olisi toki voinut pakata myös pelkästään kuivapussiin, mutta pidän ajatuksesta, että saan tavarani tarvittaessa myös selkääni kantoon. Tärkeintä vesiseikkailuihin pakkaamisessa on kuitenkin vedenpitävyys.
Kuivan ja kuuman sään takia voimassa ollut metsäpalovaroitus rajoitti ruokailumme kaasukeittimeen ja pussiruokiin.
Lyhyen reissumme ja kuuman sään takia mukanamme ei ollut hirveästi lisävaatteita. Ohut tuulitakki, aluskerraston paita ja pitkät pyjamanhousut tarjosivat lisälämpöä tarvittaessa. Majoitteena mukanamme oli varmuudeksi itse tehty kevyt laavu.
Koska Kaiturin rakennetun laavun lähellä oli myös toinen teltta, päätimme nukkua tuomassamme majoitteessa ja jättää laavun yhteiseen käyttöön. Viritimme laavun pystyyn ja nostimme tavaramme sisälle. Halusimme käydä vähän tutkimassa vielä ympäristöä suppaillen.
Eemil otti mukaan virvelinsä. Konnevesi on kalaisa vesistö, joten kalamiehen on vaikea olla heittelemättä uistinta edes muutaman kerran.
Kiersimme Kaiturin viereistä saarta, Tuohisaloa. Saaren keskelle kulkee pieni Tuohilahti-niminen poukama, johon meloimme. Kalaa ei kovasta yrityksestä tullut. Sen sijaan saimme nauttia myöhäisen iltapäivän lempeästä auringosta.
Palattuamme pulahdimme molemmat uimassa Konneveden kirkkaassa vedessä. Vaikka helle olikin lämmittänyt pintaveden, kovempi potku pyöräytti viileämpää vettä pintaan. Virkistävän uinnin jälkeen keitimme vettä kuivapakasteruokiamme varten.
Illasta aamuun
Illan “viilentyessä” reiluun pariinkymmeneen asteeseen, ilmestyivät hyttyset. Heinäkuussa ne olisivat todennäköisesti pakoilleet lämpöä ja kiusanamme olisivat olleet paarmat.
Juhannusta edeltävällä viikolla hyttyset olivat kuitenkin vasta päässeet veren makuun. Hyttysiä tuntuikin olevan aivan tolkuttomasti. Huidoimme Eemilin kanssa ympäriimme.
Olin vaihtanut ylleni istuvan aluskerraston paidan. Nyt hikoilin merinovillaisessa paidassani, jonka läpi hyttyset pääsivät syömään.
Halusin suhtautua asiaan huumorilla, mutta hyttyset ymmärsivät nopeasti, etten yletä huiskimaan niitä pois lapojeni väliin jäävältä alueelta selästäni. Ei naurattanut. Housuni olivat sentään löysät, joten kinttuni säästyivät.
Pelailimme Yatzya Eemilin puhelimella ajankuluksi. Useamman pelin jälkeen aurinko alkoi maalata taivaanrantaa pastellein ja työnsimme lautamme vesille vielä viimeisen kerran.
Tyyntynyt ilta loi taianomaiset puitteet pienelle iltalenkille Kaiturin vieressä. Kesäyön rauhaa hengiteltyämme vetäydyimme nukkumaan.
Lintujen laulu herätteli pitkin aamua. Tämä maailman miellyttävin herätyskello ei kuitenkaan haitannut. Kohta kaasukeittimeni röhinä rikkoi luonnonrauhan pariksi minuutiksi, kun keitimme vettä.
Vaikka olin mielestäni levittänyt aurinkorasvaa huolellisesti kasvoihini edellisenä päivänä vielä juuri ennen lähtöä, naamani punotti sieltä täältä. Nyt pyyhin aurinkorasvapuikolla naamaani kahta kovemmin, etten käräyttäisi itseäni enempää.
Aurinkorasva kuuluu vesillä retkeilevän tärkeimpiin varusteisiin.
Istuskelimme rauhassa nuotiopaikan penkeillä Eemilin kanssa aamulla. Kiirettä meillä ei ollut, koska olimme taittaneet eilisen päivän matkamme muutamassa tunnissa.
Aurinko alkoi lämmittämään varsin nopeasti ja minun oli luovuttava ylläni olleesta tuulitakista. Kyllä lämmin kesäpäivä on jotain aivan ihanaa!
Purimme majoitteemme ja pakkailimme tavaramme reppuihimme. Laudoissa oli edelleen hyvin ilmaa, aivan kuten toivoa sopii.
Pudotimme laudat läiskäyksen saattelemana järveen kiinnitettyämme nilkkoihimme laudan putoamistilanteessa tallessa pitävät joustonarut. Nousimme lautojen vaappuessa allamme seisaalleen ja käänsimme nokkamme kohti etelää.
Rauhassa
Meloimme Hämeenniemenselän ja Kodanovisenselän välisen kohdan istuen, sillä kevytkin tuulenvire sai aikaan pientä aallokkoa. Tähtäsimme kohti rikkonaista pienten saarten ryhmää.
Saarilla pesii paljon lintuja, joten niistä tuli pysyä tarpeeksi etäällä. Päästyämme lähemmäs aallokko rauhoittui ja nousimme jälleen seisaalleen. Livuimme rauhallisesti saarten välissä katsellen metsäisiä rantoja.
Vilkuilin karttaa puhelimestani suunnistaessamme saarten väleissä. Rikkonaiset saaret ja niiden tyynnyttämä vesi helpottivat matkantekoa, mutta tarkoittivat tarkempaa kartan lukemista.
Käännyimme lopulta kohti itää, eilisen tulosuuntaamme. Kelluttelimme hitaasti kapeikoissa, syöden silloin tällöin eväitämme.
Jossain vaiheessa kävimme kumpikin makuulle laudallemme. Lämmin päivän ja hellästi keinuttava vesi olivat käsittämättömän rauhoittava yhdistelmä. Taivaalla leijui pari hassua poutapilveä.
Tällä osalla reittiä rannoilla on myös kesämökkejä. Alkukesällä ja keskellä viikkoa mökeillä ei kuitenkaan juurikaan näkynyt elonmerkkejä. Hetkellisesti tuntui kuin olisin ainoa ihminen lähimaillakaan. Sitten Eemil muistutti olemassaolostaan tokaisullaan melkein nukahtamisesta.
“Päiväunien” jälkeen nousimme taas laudoille ja jatkoimme matkantekoa lihasvoimin. Ihmettelimme pientä jyrkkäkallioista Varpusenlinna-saarta Viitaniemenselän itäpäässä, kun käännyimme kansallispuistoon kuuluvaa Käpynänvuorta sivuten. Olimme menossa kohti viimeistä osaa matkastamme: Saukkosaarta.
Saukkosaari
Lähestyessämme umpikujaa muistuttavaa Saukonsaaren nurkkaa näimme noin kymmenen melojan porukan. Joukkion käytöksestä päätellen meneillään oli jonkinlainen koulutus.
Yhden melojan jakaessa ohjeita ja muiden niitä parhaan kykynsä mukaan toistellessa, hipsimme takavasemmalta ohi. Etelä-Konnevesi vaikutti olevan kelpo paikka melonnan harjoitteluun.
Saukkosaari on saari vain muutaman metrin turvin. Kapeimmalta kohdaltaan saaren erottaa mantereesta vain reilun metrin levyinen matala kanava. Sen ylitse oli kaiken lisäksi kaatunut puu, jonka alitse melojan, olipa liikkeellä SUP-laudalla tai kajakilla, piti kyyristellä.
Livuimme vuoron perään kaatuneen puunrungon alitse. Veden syvyys oli tässä kohtaa hyvin matala ja hetken jo pelkäsin laudan peräsimen nappaavan kiinni kiveen ja nytkäyttävän minut laudalta. Samalla sisäinen lapseni hykerteli tästä seikkailusta.
Olimme jo melkein takaisin retkemme aloituspisteessä. Matkallemme osui vielä yksi mielenkiintoinen nähtävyys.
Saukkosaaren itälaidan kalliossa olevat kolmiomaiset jäljet näyttävät ihmisen tekemiltä, mutta ovat luonnon jättämiä jälkiä. Samassa kalliossa on kapea luola, johon ei mahtunut edes SUP-laudalla.
Hetken kallioita ihmeteltyämme meloimme viimeiset metrit takaisin Hanhitaipaleen rantaan. Kodanovisen reitti osoittautui hienoksi melontareitiksi. Myös suppaillen.
