Länsi-Lapin huiput – retkeilijän seitsemän tunturia
Katse yltää tunturin huipulta kymmenien kilometriä päähän. Huimat näköalat ovat saavutettavissa päiväretkinä.
Otan lyhyitä askeleita toinen toisensa perään. Vierelläni kulkevan tyttären askel on vielä lyhyempi. Ylämäki tuntuu loputtomalta ainakin kilometrin koulumatkaan tottuneelle tytölle. Tiedän, että mäki loppuu aikanaan, mutta onhan neljän kilometrin nousu Taivaskerolle pitkä.
Taival alkoi Pallastunturin luontokeskuksen pihasta. Ensimmäinen loiva kilometri meni joutuin, kun laiduntavat porot piristivät kulkua. Nyt puolimatkassa tyttäreni kaipaa vähän kannustusta. Äiti ja isosisko jaksavat paremmin edellä, ja nuorin kolmesta tyttärestäni saa nukkua kantorinkassa.
Polku on jyrkkä, mutta helppo. Onhan se sorastettu Taivaskeronsatulaan asti. Sama taival on osa maamme vanhinta vaellusreittiä Hetasta Pallakselle.
Polku on viitoitettu nuolella varustetuin puuseipäin. Ne viittovat suuntaa, kun pilvet ja sade kietovat tunturin sumuiseen syleilyyn. Olen joskus etsinyt katseella seuraavaa tolppaa sumuverhon takaa, mutta nyt aurinkoisessa säässä näkyvyyttä on kymmeniä kilometrejä.
Joudumme hypähtämään kiireellä pois kapealta polulta, sillä mäkeä ylös rynnii vauhdilla kaksi sähköpyörää. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa retkeillä, mutta sähköpyörät retkeilyreiteillä herättävät minussa ristiriitaisia tunteita.
Sähköavusteinen menopeli lisää useiden ulkoilijoiden retkeilymahdollisuuksia, mikä on erinomainen asia – mahtavaa! Toisaalta niillä pääsee tunturiin kovempaa kuin ammattipyöräilijä pystyisi polkemaan ja kävelijät joutuvat väistelemään kapealta uralta pomppien sivuun. Etenemisnopeus ylämäessä on muihin retkeilijöihin nähden aivan liian suuri – alamäessä tilanne on vielä vaarallisempi.
Muutama ruuhkaisin polku olisi ehkä parempi pyhittää pelkäksi kävelyreitiksi, kuten on tehty Kiilopäällä. Typerää sekin on, sillä pelkkä pyöräilynopeuden suhteuttaminen oikeaksi muuhun liikenteeseen nähden riittäisi. Toisten huomioiminen on tärkein retkeilytaito.
Huipulla tuulee
Polku tasoittuu Taivaskeron ja Pyhäkeron välisessä satulassa. Nyt jo avautuu näkymä tunturijonon pohjoispuolelle, Hetta–Pallas-reitin maisemiin. Etelästä puhaltava tuuli saa takit pullistumaan ja lakit on otettava käteen, jotta ne eivät lähde vihurin matkaan.
Painaudumme Taivaskeron loppurinteen louhikon koloihin. Siinä on vähän tuulensuojaa ja sopiva hetki nauttia eväät. Nuorimmaiselle on pakko pukea haalarit pipon ja kintaiden kaveriksi.
Viimeinen töyräs laelle ei ole enää helppoa polkua, vaan kivikkoa. Siitä huolimatta lapset jaksavat paremmin – voitto näkyy jo!
Laella on muistomerkki 70 vuoden takaisesta tapahtumasta, kun Helsingin olympialaisten soihtu sytytettiin paraboloidipeilin avulla. Muistolaatta on kiinnitetty laen kivikasaan metallitangolla. Sen vierellä kädet nousevat tuuletukseen.
Oloksen tuulimyllyt, Ylläksen hiihtorinteet, Aakenuksen sirppi ja Levin rinteet piirtyvät selvinä eteläisessä horisontissa. Idässä metsäiset vaarat loppuvat vasta Saariselän tuntureilla. Pohjoiseen kiemurtelee kerojen ketju, jonka päätteenä kohoavat Outtakka ja Pyhäkero. Läntiset laet ovat minulle tuntemattomampia, sillä parin kymmenen kilometrin jälkeen katse pyyhkii kolmen kruunun kuningaskuntaa.
Hieno sää on houkutellut Taivaskerolle paljon päiväkävijöitä. Valitsemme paluumatkalle pääreittiähieman hankalamman mutta hiljaisen polun. Kapea ura laskeutuu Liisansatulasta Vatikurunkukkaniityille. Vähemmän kulkijoita tarkoittaa enemmän luonnonrauhaa: lapset ihastelevat kiirunaemoa poikueineen.
Tavoitteeksi Saana
Koko Pallas–Yllästunturin kansallispuisto jää suuren matalapaineen alle. Tunturien huiput piiloutuvat harmaisiin pilviin näkyvyyden kadotessa olemattomiin. Maisemien vuoksi huippuja on mukava huiputtaa. Sateella jäljelle jää vain suorittaminen.
Ennakoimme ennusteet, joten tänään nuorimmainen nukkuu kantorinkassa Kilpisjärvellä. Muutaman sadan kilometrin siirtymä muutti sään: Saanalle on luvattu vaihtelevaa pilvisyyttä.
Mallan luonnonpuiston parkista sorapolku johdatti meidät tunturikoivikon kautta avotunturin rajaan. Nyt tankataan jo ensimmäiset eväät ja hyödynnetään kodan käymälää. Tästä alkaa puuton avotunturi.
Jos Taivaskero tuntui tunturilta, nyt olemme vuoristossa. Polku kapuaa kallioista rinnettä yhä ylemmäs. Vähän väliä on pakko vilkuilla taakse. Mallan luonnonpuisto, Kilpisjärvi ja niiden takana kohoavat Norjan ja Ruotsin lumihuippuiset vuoret saavat vilunväreet iholle. Taitaa siinä olla osansa myös tuulella ja lämpötilan laskulla. Nyt tarvitaan jo pipoja ja kantorinkkaan viritetään sadesuojus tuulen purevuutta hillitsemään.
Nousumetrejä Saanalle kertyy yli 500, sillä kurkottaahan sen huippu yli kilometrin korkeuteen. Ylämäki on keskimmäiselle tyttärelle ainakin henkisesti rankka. Muutamalla lupauksella herkuista laahustaminen vaihtuu juoksuaskeliksi. Huipulla saamme raapustaa nimet vieraskirjaan.
Ylämäki vie seurueeltamme kolmisen tuntia, mutta alamäki taittuu tuplanopeudella. Ylös mentäessä katse laahasi kengänkärjissä, pumppu hakkasi ja hengitys puuskutti. Nyt alamäessä vain huimat maisemat salpaavat hengityksen. Tämä on päiväretkeilyn aatelia.
Seitsemän huippua
Keimiötunturi
- Jylhä männikkö vaihtuu nummimaiseen paljakkaan ennen huippua, jolta avautuvat huimat näkymät Pallaksen keroille ja etelän tuntureille sekä alla siintävälle Jerisjärvelle. Italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi tähysti Lappia samalta huipulta vuonna 1799.
- Korkeus 610 m, yhteen suuntaan 2,8 km, nousua 355 m
- Reitin lähtöpaikka: Jerisjärventie 306, Muonio
Kukastunturi
- Loivarinteinen ja laakealakinen Kukastunturi tarjoilee upeat näkymät Ylläksen lähikeroille ja kauempana siintäville maamerkeille. Tänne pääsee myös pyörällä: vuokraa sähköavusteinen maastopyörä Äkäslompolon kylältä ja nauti ajosta leveällä uralla.
- Korkeus 475 m, yhteen suuntaan 8 km, nousua 255 m
- Reitin lähtöpaikka: Äkäslompolo, Kolari
Kumputunturi
- Levin kaakkoispuolella sijaitseva yksinäinen Kumputunturi nousee muutaman kymmenen metriä hiihtokeskusta ylemmäs. Aiemmin vaativalle tunturille noustiin lännestä, mutta uusi linjaus alkaa itäpuolelta. Osin haastavan polun varrelle on tehty uusi kota, mutta huipulla ollut autiotupa on muuttunut palovartiotupana lukituksi nähtävyyskohteeksi.
- Korkeus 575 m, yhteen suuntaan 4,3 km, nousua 320 m, puolivälissä kota
- Reitin lähtöpaikka: Eksymäseläntie 1495, Kittilä (500 m tietä osoitteesta pohjoiseen)
Kätkätunturi
- Aivan Levin naapurissa sijaitseva Kätkätunturi yltää juuri vaarasta tunturiksi – vain huippu on puuton. Merkitty retkeilyreitti alkaa Levin eli Sirkan kylän keskustasta. Lähestymismarssia seuraa jyrkkä nousu, joka loivenee vähitellen pitkäksi huippuharjanteeksi.
- Korkeus 505 m, yhteen suuntaan 5 km, nousua 310 m, huipun takana laavu
- Reitin lähtöpaikka: Kätkänrannantie 1, Kittilä
Saana
- Kilpisjärven rantaa reunustava Saana on ainoa yli tuhanteen metriin yltävä päiväretkihuippumme. Nykyinen linjaus huipulle alkaa Mallan luonnonpuiston pysäköintialueelta, josta ensimmäinen kilometri taivalletaan sorapolkua tunturikoivikon ja avotunturin rajalle. Loppumatka on haastavampaa kallioista polkua, mutta huimat maisemat ovat vaivan arvoiset.
- Korkeus 1 029 m, yhteen suuntaan 4,5 km, nousua 550 m, puurajassa kota
- Reitin lähtöpaikka: Käsivarrentie 14854, Enontekiö
Särkitunturi
- Jerisjärven lounaispuolella kohoavalle Särkitunturille nousee sorastettu polku. Mäntymetsä loppuu vasta juuri ennen huippua, jolta avautuvat upeat näkymät Pallaksen keroille ja lähiseudunvesistöille.
- Korkeus 490 m, yhteen suuntaan 3,5 km, nousua 200 m, puolivälissä kota
- Reitin lähtöpaikka: Rovaniementie 1506, Muonio
Taivaskero
- Taivaskero eli Himmelriiki on ikoninen Pallaksen kerojen korkein huippu. Pallastunturin luontokeskukselta nousee helppokulkuinen sorastettu polku Taivaskeronsatulaan. Viimeinen 50 korkeusmetriä kavutaan kivikkoista uraa laakealle huipulle. Paluumatkan voi tehdä Laukukeron tai Vatikurun kautta kulkevia pikkupolkuja välttäen perusreitin ruuhkat.
- Korkeus 809 m, yhteen suuntaan 4 km, nousua 350 m
- Reitin lähtöpaikka: Pallastunturintie 559, Muonio
