Nattasten lumoissa
Ruijanpolku on historiallinen parin päivän patikkareitti, joka alunperin yhdisti Suomen Lapin Norjan Ruijaan. Sompion luonnonpuiston osuudella kävelevä voi ihailla Nattastuntureiden huippuja.
Kaksi siniharmaata tunturia kohoaa rinnakkain suon toisella laidalla. Suku-Nattasen ja Terävä-Nattasen kartiomaiset profiilit tunnistaa helposti, ja olen ihaillut niitä monesti jostain etäämpää Saariselän alueelta. Nyt olen patikoimassa Sompion luonnonpuistossa, ja pian pääsen katsomaan näkymiä myös 544-metrisen Terävä-Nattasen laelta.
Aurinko pilkottaa pilvenriekaleiden välistä. Valo saa suon hehkumaan keltaoranssina, ja myös oma mieleni loistaa. Mikä onni saada viettää tällaista päivää ulkona luonnossa! Auringonpaiste tuntuu erityisen makealta eilisen jälkeen.
Peruutetaan ajassa vuorokausi. Olen lähtenyt Ruijanpolulle yltä päältä sadetamineissa Kiilopään tunturikeskuksen pihalta. Vettä valuu taivaalta tunti toisensa perään, ja leveä polku on lätäköiden peittämä. Ympärilläni levittäytyy ikimännikkö harmaine keloineen ja kilpikaarnaisine aihkeineen, mutta en malta pysähtyä ihailemaan maisemaa.
Sateella minusta tulee laiska retkeilijä. Syön päiväeväät häthätää seisaaltaan polun varressa, sillä haluan päästä mahdollisimman nopeasti päivän määränpäähän, Ruijanpolun puolivälissä sijaitsevalle Kaptukaislammen laavulle. Onneksi polku on nopeakulkuinen.
Laavulla minua tervehtii kimakka pystykorvanhaukku ja kaksi metsästäjää. Jutustelen kaverusten kanssa pari tuntia, samalla kun heidän roihuava nuotionsa kuivattaa päälläni olevat litimärät sadevaatteet. Kun olen jo vetäytynyt yöksi omaan telttaani, kuulen toisen miehistä laulavan kaihoisia ikivihreitä sointuvalla äänellä.
Kohti luonnonpuiston huippua
Pakkailen telttaa kasaan seuraavan aamun poutasäässä. Äkkiä kuulen Etelä-Suomesta tuttua rääkymistä. Ihan kuin… kyllä: viereisen männyn oksalla hyppelee närhi. Olen lukenut, että ilmastonmuutos on saanut närhen levittäytymään Lapin perukoillekin, mutta itselleni kohtaaminen on ensimmäinen. Ennen olen tavannut näissä maisemissa vain närhen heimolaisia, monien rakastamia kuukkeleita.
Pian siirryn Urho Kekkosen kansallispuistosta Sompion luonnonpuistoon. Tästä lähin retkeilijän on pysyttävä tarkasti polulla, eikä maastosta saa poimia marjaakaan, paitsi jos sattuu olemaan kuntalainen.
Reitti kulkee vuoroin kuusikossa, vuoroin mäntykankaalla, ja suo-osuudet on pitkostettu. Sillat ovat kipeästi kunnostuksen tarpeessa, mutta kuljettavissa.
Sitten saavun reitin kohokohtaan. Jätän rinkan Terävä-Nattasen juurella olevalle tulipaikalle ja lähden kipuamaan louhikon peittämää rinnettä. Reittimerkinnät ovat satunnaisia, mutta niitä kannattaa etsiä, koska nousu on melko haastava.
Tunnin päästä saavutan laen. Minua nopeammin sinne ehtii sumupilvi, joka peittää lähes kaiken. Huipulla ei kuitenkaan tuule, ja tarkenen odotella pilvien poistumista ilman takkia, vain pipo päässäni. Hetken päästä pilvipeitteessä onkin rako yhteen suuntaan, kohta toiseen, ja lopulta maisema avautuu joka ilmansuuntaan.
Heti vieressä kohoaa naapuritunturi Suku-Nattanen, joka on vähän matalampi, eikä estä näkymiä. Pohjoista hallitsee ruskan värjäämän aapasuon ja metsäsaarekkeiden mosaiikki, ja kauempana erottuvat Saariselän tunturimaat. Etelässä loistaa puolestaan Lokan tekoaltaan järvilakeus.
Kaupustelijoiden jalanjäljissä
Laskeudun tunturista ja jatkan patikkaa Sompiojärven parkkipaikan suuntaan, jonne on runsas kuusi kilometriä. Ympäröivä iäkäs metsä tarjoaa jälleen silmänruokaa, ja muutama metso lehahtaa kovaäänisesti lentoon mäntykankaalta. Hetkittäin kuljen kivipellossa.
Ruijanpolun mielenkiintoa lisää sen historia. Polku on osa vanhaa Jäämerelle johtavaa kulkuväylää, joka tunnettiin jo 1500-luvulla. Se johdatti kulkijansa kairojen halki helppokulkuisinta reittiä – papit, kaupustelijat ja nälkävuosia pakenevat siirtolaiset. Ruijanpolun toisessa päätepisteessä Laanilassa sijaitsi niihin aikoihin kestikievari, ja nykyisinkin siellä tarjotaan matkailupalveluita.
Muistona menneisyydestä Ruijanpolun eteläpäässä on viitoiksi ladottuja kivikasoja. Ikävä kyllä joku hajotti suurimman osan näistä muinaismuistoista pari vuotta sitten.
Tiedä ja mene
- Ruijanpolku sopii 1–2 yön retkeilyyn. Polku on pituudeltaan 35 kilometriä, jos patikoinnin aloittaa Laanilasta. Polulle voi liittyä myös Kiilopään tieltä.
- Urho Kekkosen kansallispuiston puolella voi nukkua Kaptukaislammen, Kopsusjärventien ja Sivakkaojan laavuilla. Sompion luonnonpuiston alueella saa liikkua vain merkityillä reiteillä ja leiriytyminen on sallittu ainoastaan Sompiojärven rannalla.
- Sompiojärventien laidassa kohoaa Pyhä-Nattanen. Sille johtavan rengasreitin pituus on 7 km. Pyhä-Nattasen erikoisnähtävyys ovat huipun muurimaiset kivimuodostelmat, toorit, ja myös Terävä-Nattasen huipulla on vastaavia, mutta pienempiä eroosiojäänteitä.
- Monet tekevät Terävä-Nattaselle päiväretken Sompiojärveltä. He näkevät Ruijanpolusta sen hidaskulkuisimman osan.
- Kiilopäälle tai Laanilaan pääsee bussilla, mutta Sompiojärvelle on tultava omalla autolla tai esimerkiksi taksilla.
