Ammattilainen tunnistaa kasvit niiden tuntomerkkien perusteella ja tarkistaa havainnon tieteellisestä julkaisusta. Älypuhelimeen ladattavat uudet sovellukset avaavat kasvien maailman niillekin, jotka ennen ovat tunnistaneet vain päivänkakkaran ja valkovuokon.
Asiantuntijana tässä artikkelissa toimii Hanna Jalkanen.
FM biologi Hanna Jalkanen on opettanut kasvien tunnistamista jo kolme vuosikymmentä, nykyisin ammattiopisto Liviassa Kaarinassa. Luonto ja kasvit ovat kiinnostaneet Jalkasta pikkutytöstä alkaen, jolloin hän aloitti harrastuksen kasveja keräämällä ja prässäämällä. Kasvit eivät jätä Jalkasta rauhaan Ruotsin ja Norjan Lapin retkilläkään, joita hän tekee patikoiden ja meloen.
Perinteisesti kasveja on tunnistettu – ja tunnistetaan edelleen – tutkimalla kasvin tuntomerkkejä ja tarkistamalla tarvittaessa kasvikirjasta, täsmäävätkö ne lajiin.
Jotkin kasvikirjat, kuten Luonnontieteellisen keskusmuseon Retkikasvio, on viety myös sähköisiksi sovelluksiksi, joten niitä on helppo käyttää myös maastossa. Käytän paljon myös Suomen Lajitietokeskuksen laji.fi–sivustoa.
Näillä sivustoilla määrittäminen perustuu kasvin nimeen, ja kasvitieteellistä sanastoa on tunnettava, jotta pääsee eteenpäin.
Luontoportti.com-sivusto on harrastajallekin hieman helpommin käytettävä, mutta myös asiantuntijoiden tekemä. Sieltä löytyy myös paljon muuta tietoa kasvista kuin sen nimi.
Testasin puhelinsovelluksista paria tunnettua, PlantNetia ja iNaturalistia. Molemmissa kasvista otetaan puhelimella kuva.
PlantNetissä pitää valita, mistä kasvin osasta kuva on (kukka, varsi, lehdet). Sen jälkeen sovellus ehdottaa lajeja, jotka voivat olla kyseessä.
PlantNet antaa havainnolle todennäköisyyden, iNaturalist asettaa vahvimman veikkauksen ensin. Omaa kasviaan voi verrata muiden käyttäjien ottamiin kuviin ja halutessaan voi tallettaa havainnon.
Sovellukset kertovat sekä kasvin tieteellisen että suomenkielisen nimen.
Testasimme PlantNet ja iNaturalist -sovelluksilla noin kymmentä kukkaa, puuta, heinää ja sammalta. Molemmat sovellukset tunnistivat oikein lähes kaikki.
Virheitä tapahtui silloin, kun kuva oli jäänyt epätarkaksi tai se oli otettu sellaisesta kohdasta, josta kasvin tunnistaminen ei ole mahdollista.
Esimerkiksi huojuvan heinän, lehtotesman, tunnistaminen oli sovellukselle vaikeaa ja valkolehdokin sijaan sovellus ehdotti ensin keltalehdokkia, kunnes sai tarpeeksi yksityiskohtaisen kuvan kukasta.
Yllättävän moni havainnoista meni kuitenkin oikein heti kerralla, yhden kuvan perusteella.
Usein kasvin tunnistamiseksi tarvitaan tietoa kasvin olemuksen lisäksi lehtimuodosta, kukasta, kasvin koosta ja haaroittumisesta. Näitä tietoja on siis hyvä tarjota myös sovellukselle ottamalla useita kuvia kasvin eri osista.
Paikannus on hyvä laittaa päälle, jotta sovellus voi ehdottaa juuri alueella esiintyviä kasveja. Kuvaustaustan tulee olla rauhallinen.
Mikäli ei halua tai saa (esimerkiksi luonnonsuojelualueilla) poimia kasvia, voi sen taakse laittaa yksivärisen kankaan, jotta kasvi erottuu paremmin taustasta.
Saatuaan vastauksen yhdestä sovelluksesta, voi käydä esimerkiksi laji.fi -tai luontoportti-sivustoilla tarkistamassa, vastaako lajikuvaus löydettyä yksilöä.
Joskus lajin tuntomerkit ovat hiuksenhienoja, kuten miten lehti on kiinnittynyt tai mihin suuntaan karvat sirottavat. Tällöin sovelluskaan kasvia tuskin tunnistaa.
Suomessa putkilokasveja – mikä käytännössä tarkoittaa heiniä, varpuja kukkia, puita ja sanikkaisia – on reilut kolme tuhatta erilaista, sammalia lähemmäs tuhat lajia. Sieniä ja jäkäliä löytyy yli kahdeksantuhatta lajia.
Biologikaan ei tunnista kaikkia lajeja ulkoa, eikä se ole tarkoituksenmukaistakaan. Monet lajit ovat tunnistettavissa vain mikroskoopilla.
Jalkanen on erikoistunut sammaleisiin. Luontokartoittajille hän opettaa yleisimmät lajit, jotta heidän työnsä kentällä on sujuvaa.
Kasvien tunnistaminen on Jalkasen mukaan aina elähdyttävä kokemus ja lisäksi hyvää aivojumppaa, koska siinä joutuu keskittymään yksityiskohtiin. Siksi se on hyvä harrastus kaikille.
Kasvien avulla saadaan paljon tietoa ympäristön tilasta ja paikan historiasta. Kasvit voivat esimerkiksi paljastaa lähteikköjä tai uhanalaisia soita, lettoja, jotka tunnistaa omista lajeistaan. Perinnebiotooppien pluslajit kertovat alueen laiduntamisesta ja ilmentävät sen historiaa.
Apua kasvien tunnistamiseen
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Retki 7/2023 -lehdessä.