Oksalla ylimmällä
Puukiipeily on aikuisellekin hauskaa puuhaa. Geokätköjä harrastavalle puukiipeily on myös hyödyllinen taito.
Kukapa ei olisi haaveillut korkean puun oksalla istumisesta? Mikäpä sen parempaa kuin lämmin tuulenvire, alhaalla aukenevat maisema ja kutkuttava tunne siitä, että on ylhäällä omissa maailmoissaan. Tällä kertaa ei rakennettu puumajaa, vaan keskityttiin nauttimaan aurinkoisesta aamupäivästä latvuksen paksuilla oksilla.
Kuinka puuhun kiivetään, ja kuka puuhun edes päätyy? Metsurit ja arboristit ovat työkseen puuhun kiipeäviä ammattikuntia, mutta harrastajista puuhun päätyvät useimmiten geokätköilijät ja kiipeilijät.
Saimme oppaaksi puukiipeilytaitaja Tom Brunbergin, joka päätyi kalliokiipeilyn kautta puuhun, ja löysi sitä kautta korkeiden paikkojen geokätköilyn. ”Olen ollut kiinnostunut kehittämään pääasiallisesti taitoja ilman tarkkaa ajatusta siitä, mihin niitä käyttäisi. Sitten kun taitoja lähtee soveltamaan, löytää itsensä välillä yllättävistäkin paikoista”, monipuolisesti action-urheilua harrastava Brunberg kertoo.
Geokätköille köyden varassa
Myös geokätköily alkoi kiinnostaa Brunbergia vasta kun hän kuuli köysien avulla saavutettavista kätköistä. ”Kokeilimme geokätköilyä vaimon kanssa Espanjassa, ja se oli mukava tapa tutustua uuteen paikkaan. Toden teolla aloin kiinnostua vasta kuultuani, että on olemassa geokätköjä, joihin pääsee vain köysin”, kertoo Brunberg.
Brunberg arvioi, että kiipeilykätköillä käyvä väki on koko geokätköharrastajien massaan nähden pieni: ”kätköjen lokikirjoissa toistuu noin 20 vakionimeä, joten kovin moni ei korkeilla kätköillä käy”. Kun tekniikat ovat hallussa, käy puukätköjen noutaminen nopeasti. Brunberg kertoo käyneensä noutamassa 15 kiipeilykätköä yhden päivän aikana. Kiipeilykätköjä voi löytyä puiden lisäksi esimerkiksi sillan alta. Tällaiset kätköt vaativat köysitekniikan hallintaa ja ongelmanratkaisukykyä.
Köysitoimintataidot auttavat myös Brunbergia työssään, sillä hän valokuvaa toiminnantäyteisiä hetkiä kuten liitopukuhyppyjä, surffausta ja kiipeilyä. Brunberg järjestää myös köysilaskeutumisia, joissa taidoista on hyötyä.
Maailman isoin ritsa
On aika tehdä pikkupojat kateelliseksi ja kiivetä korkeaan puuhun. Brunberg näyttää ensin menetelmän, jolla korkean oksan yli ammutaan heittopaino. Tätä varten hän taittelee esiin kaksimetrisen ritsan. Ritsa sinkoaa painon ja sen perässä lentävän heittoliinan oksan yli. ”Heittoliinan saaminen oikeaan kohtaan on usein homman haastavin osa. Sotkeutuneista naruista on oma termikin: heittoliina-blues”, kertoo Brunberg.
Kun heittoliina roikkuu oikealta oksalta, sen avulla vedetään kuorensäästäjä oikeaan kohtaan. Kuorensäästäjän avulla köyden hankaus ankkurioksaan saadaan estettyä, joten puulle ei koidu vahinkoa. Pieni heittoliina vetää ylös paksun kiipeilyköyden, joka solmitaan rungon tyveen. Kiipeily voi alkaa!
Marjamehua ja Aku Ankkoja
Lähden nousemaan köyttä pitkin jumaroimalla, eli nousukahvaa ja varmistuslaitetta vuoron perään köyttä pitkin ylös liu’uttaen. Maisemat alkavat avautua, ja tuen toista jalkaa puun runkoa vasten. Pienen ahertamisen jälkeen ollaan ylhäällä ankkurilla. Astun oksalle, ja kiipeän vielä nauhalenkkien varmistamana muutaman metrin ylemmäs. Pihka tuoksuu nenässä. Istahdan jykevälle oranssille oksalle, ja heiluttelen jalkoja tyhjän päällä. Miten mahtavat maisemat avautuvatkaan edessäni!
Heitän jalat oksan päälle ja nojaan runkoon. Lempeä tuuli käy kasvoilla, ja haaveilen. Tänne oksalle voisi rakentaa pienen laverin, jonne voisi kiivetä juomaan marjamehua ja lueskelemaan Aku Ankan taskukirjoja lämpiminä kesäpäivinä.
Maisemien ihastelun jälkeen on aika laskeutua maahan. ”Laskeutuminen on kuitenkin usein geokätköilijälle se vaikein osuus, ja usein laskeutumista harjoitellaan ennen puuhun kiipeämistä esimerkiksi kalliolla”, Brunberg kertoo. Lopuksi köysi vedetään pois, ja se nappaa ankkurin mukaansa alas tullessaan.
Ylös runkoa katsoessani jää jonkinlainen kaipaus. Alan jo ajatella kotipihan puita uudella tavalla. Onneksi tätä on mahdollista tehdä lähes missä vain!
