Lumiluolan tekeminen onnistuu vaikka vapaalaskureissulla!
Lumiluola on sopiva koti vapaalaskijalle. Sen voi rakentaa hyvän laskurinteen juureen ja käyttää useamman päivän tukikohtana lähihuippujen valloituksiin. Opiskelijaryhmä kävi harjoittelemassa lumileiritaitoja Ruotsin Hemavanissa.
Missään ei ole niin hiljaista kuin lumen sisässä. Vaikka ulkona pauhaisi myrskytuuli, on lumiluolassa täysi hiljaisuus. Lämpötilakin on melko vakio, muutama pakkasaste. Materiaalia rakentamiseen löytyy luonnosta yllin kyllin. Miksi siis maksaa hotellista, kun voi rakentaa majoitteensa myös itse?
Kaksikymmentä tulevaa eräopasta lähti kokeilemaan lumileirin rakentamista Ruotsin Hemavanin takamaastoihin. Tavoitteena oli hakea samalla kertaa vapaalasku-, lumiturvallisuus- ja lumiluolakokemusta. Ensimmäiset kaksi päivää opiskeltiin teoriaa ja haettiin tuntumaa laskuihin rinteissä. Sen jälkeen sanottiin hyvästit sivilisaatiolle ja siirryttiin ahkioiden kanssa sähköverkkojen ulottumattomiin, lähituntureiden taakse.
Rinnetontti hakusessa
Sopivan rinteen löytäminen seitsemälle kolmen hengen lumiluolalle vie jonkin aikaa. Rinteessä tulee olla lunta yhtä kammia kohden vähintään kolme metriä sekä syvyys että korkeussuunnassa. Lisäksi olisi hyvä, että luolat saisi tehtyä niin korkealle rinteeseen, että lumen saa pudotettua alas. Sondaamme siis lähimaastoja, mutta korkeata paikkaa ei löydy. Joudumme tyytymään matalampaan töyrääseen, jossa lunta on kuitenkin riittävästi. Pääsemme aloittamaan varsinaiset kaivutyöt vasta iltapäivän puolella.
Kaivaminen tapahtuu kolmen hengen tiimeissä. Aluksi vain yksi henkilö kerrallaan voi kaivaa luolan suuaukkoa, toinen vie lunta kauemmas pressun avulla. Kolmas keittää vettä ja ruokaa. Vuoroja vaihdetaan tiheään, sillä keittäjä palelee ja lapioija hikoilee ja väsyy nopeasti. Pakkasta on 15 astetta, ja lapiointi on raskasta. Lumi on jäätynyt kerroksittain ja sitä joudutaan puhkomaan teräväkärkisellä lapiolla.
Lumiluolan piirustus on selvä. Aluksi kaivetaan kaksi ja puoli metriä sisäänpäin suoraan penkereeseen noin metrin levyistä käytävää. Sen jälkeen sisintä kahta metriä aletaan laajentaa ylös ja sivuille niin, että luolasta muodostuu puolipallo. Käytävän kolmelle sivulle jätetään vajaan metrin leveät ja korkeat pedit.
Käytännössä maasto saattaa haastaa arkkitehdin. Peruskallio voi tulla ennenaikaisesti vastaan ja kaivamista onkin jatkettava sivulle. Jos katto uhkaa jäädä liian ohueksi, onkin mentävä syvemmälle.
Kaivaminen on hidasta. Matalasta rinteestä joutuen lumi joudutaan kuljettamaan pois, jottei se tuki luolan suuaukkoa. Väsymys hiipii leiriin yhdessä pimeyden kanssa. Oviaukot pitäisi vielä peittää, mutta yö alkaa jo painaa päälle.
Lumesta sahataan kuutioita oviaukon suojaksi otsalamppujen valossa. Joidenkin luolakuntien on tyydyttävä ensimmäisenä yönä sulkemaan ovi pressulla. Se on aivan hyvä ratkaisu, kun on tyyntä. Lopuksi hinkataan vielä suksisauvalla hengitysaukko luolan kattoon, jotta happea riittää varmasti. Kaikki pääsevät lopulta luoliinsa nukkumaan. Luvattu hiljaisuus koittaa.
Hifistelyä myrskyssä
Leiriläisillä on käynyt onni. Sondaamalla, eli pitkällä metallisauvalla tökkimällä, on löytynyt juoksevaa vettä aivan leiripaikan vierestä. Se on toki muutaman metrin lumikinoksen alla, mutta lapioimalla puro on saatu auki, eikä kaikkea vettä tarvitse sulattaa lumesta. Tämä vähentää työtä huomattavasti. Silti veden keittäminen monipolttoainekeittimillä on yksi leirin perustehtävistä. Termospullot pidetään jatkuvasti täynnä kuumaa vettä, sillä jääkylmää purovettä ei ole hyvä juoda.
Tänä aamuna ei ole kiire, sillä sääennuste lupaa myrskyä, eikä huipulle ole asiaa. Niinpä päivä kuluu leirissä. Onkin hyvää aikaa viimeistellä asumukset. Lumipedit ovat liukkaita, joten moni veistelee niitä enemmän seinään päin kallistavaksi.
Eteiseen nousee keittokomeroita ja tavarat löytävät paikkansa sänkyjen alle kaivetuista kolosista. Suksille ja ahkioille rakennetaan suojia pihakäytäviltä. Nohevimmilla on jo ulkokatos. Kerran lumirakentamisen makuun päässyt ei meinaa malttaa lopettaa, vaikka eilen illalla olisi päättänyt, ettei koske lapioon enää koskaan.
Lisää lapiointia on kuitenkin tiedossa – kurssin ensimmäinen lumivyöryharjoitus. Se aloitetaan tutustumalla välineistöön: sondiin ja lumivyörylähettimeen eli piippariin. Lumeen merkitään 40 kertaa 40 metriä suuri alue, jonne kaivetaan reppuun piilotettu hälytin. Reppu paikannetaan piipparin avulla. Sen jälkeen sijainti varmistetaan sondilla tökkimällä ja reppu kaivetaan ylös. Alussa aikaa menee tuhottoman paljon, ja reppuraukat julistetaan ”kuolleiksi” kerta toisensa jälkeen. Vauhti kuitenkin paranee harjoittelun myötä.
Juuri kun kaikki luulevat kaivaneensa tarpeeksi, tehdään seuraava harjoitus. Tarkoituksena on kaivaa ryhmänä lumivyöryn uhri mahdollisimman nopeasti. Lumivyöryn alle jääneistä 90 % kuolee ensimmäisten 15 minuutin aikana. Yleensä vain paikalla olevat, eli toiset hiihtäjät voivat ehtiä pelastamaan kanssahiihtäjänsä.
Etsimiseen menee oma aikansa, joten kaivamisnopeudella on suuri merkitys sen kannalta, selviääkö uhri hengissä vai ei. Lumen kaivamista on siis syytä harjoitella.
Kaivajat asettuvat rinteeseen jonoon lapiot kädessä. Kypärät ovat päässä, jottei kukaan saa kolhuja lapioista. Ylin henkilö alkaa kaivaa kaikin voimin kuoppaa kohdasta, jossa uhrin oletetaan olevan. Muut lapioivat syntynyttä irtolunta rinnettä alas, jotta se saadaan mahdollisimman pian pois tieltä. Kun ylin väsyy, hän siirtyy jonon alimmaksi, ja jono siirtyy ylöspäin. Näin ryhmässä voidaan kaivaa tehokkaasti, sillä kaikkihan eivät voi kaivaa samasta kohtaa yhtä aikaa.
Puuteria!
Mikä valkeus! Yön laaksoa hyökyttänyt lumimyrsky on jättänyt jälkeensä valkoisen vaipan. Puuterilumi peittää allensa aikaisemman karhean lumipinnan ja nyt saa tarpoa satumaisessa kinoksessa. Vapaalaskijan unelma.
Aamupäivä menee vielä lumivyöryharjoitteiden merkeissä, mutta iltapäivällä päästään vihdoin hiihtämään. Leveiden suksien pohjiin kiinnitetään kokopitkät skinit eli nousukarvat ja päiväreppuihin pakataan hieman taukovaatetta, juotavaa, sondit ja kypärät. Nyt on aika pukea päälle lumivyörylähettimet, joiden käyttöä on harjoiteltu.
Murtsertoppenin huippu ei ole kaukana, se näkyykin leiriin, mutta silti sille kipuaminen pistää puuskuttamaan. Yhdessä jonossa kulkemalla syntyy nopeasti kuitenkin hyvä latu-ura, jota pitkin hiihtää. Monot ovat jäykät, mutta kanta nousee kivasti ja sopivasti luovimalla mäkikään ei tunnu liian jyrkältä. Pian nousukäännöksetkin alkavat sujua kaikilta.
Taivas vetäytyy sumupilveen, joten aivan korkeimmalle huipulle ei ole asiaa. Nousukarvat siis irti, monot kiinni ja siteet laskuasentoon.
Aloituslasku on riittävän pitkä siihen, että moni ehtii kaatua – montakin kertaa. Puuterilumen laskeminen vaatii oman tekniikkansa, eikä juuri auta, vaikka olisi hoidettuja rinteitä tampannut koko ikänsä. Pehmeä puuteri antaa kuitenkin anteeksi isommatkin köllähdykset, eikä kukaan loukkaannu. Sama nautinto on päästävä kokemaa vielä uudestaan, joten uusi kipuaminen on edessä.
Seuraavana päivänä puuteri on yhtä antoisaa ja sää kirkas, joten on vuorossa aamupäivän hiihtoretki. Suurimmalle osalle puuterilumen laskeminen on täysin uutta. Omin avuin harjanteelle kiipeämisen ja puuterissa rypemisen jälkeen lajin salaisuus alkaa hahmottua. Hissien kolinaan ei tämän jälkeen halua enää palata.
Viimeisenä iltana leirikadulla käy normaalia iloisempi säpinä. Loput kynttilät ja soihdut viritellään leirituliksi luolien ulkopuolelle, ja kavereita kutsutaan kylään. Omasta pikku luolarivistöstä on muodostunut jo jonkinlainen kylä.
Vinkit lumiluolan rakentamiseen
- Lumiluolan rakentaminen on noin päivän työ. Jos löytää pehmeää lunta ja sopivan jyrkänteen, jossa lumen saa pudotettua alas, voi kolmen hengen luolan kaivaminen sujua puolessa päivässä.
- Lunta tulisi kolmen hengen luolalle olla pystysuunnassa ainakin kolme metriä ja saman verran törmään sisäänpäin.
- Rakennusvälineiksi kannattaa ryhmälle ottaa pieni, teräväkärkinen, lyhytvartinen lapio ja pieni tasapäinen, lyhytvartinen lumilapio. Lumen poiskuljettamiseen on hyvä olla suuri, pitkävartinen lapio sekä kevytpeite. Peite myös suojaa makuupussia kosteaa seinää ja petiä vasten.
- Eteiskäytävän pituudessa ei kannata tinkiä, sillä mitä pitemmän käytävän jaksaa kaivaa, sitä vähemmän lunta tupruttaa sisään. Pitkässä eteisessä voi myös huonolla säällä kokata. Tällöin vesihöyry tiivistyy eteisen, eikä makuutilan kattoon. Vähintään eteistä tulee tehdä 50 cm.
- Nukkumatilan tulee olla sen verran korkea, ettei makuupussi ota kattoon kiinni. Muuten makuupussi kostuu. Suositeltavaa on kahden makuupussin käyttäminen päällekkäin: untuvapussi sisempänä ja kuitupussi päällä.
- Katon on hyvä olla tarpeeksi kupera (kohota keskeltä riittävän ylös ja laskea tasaisesti reunoja kohden), jotta kantavuus on parempi.
- Katon sisäpinnan tulee olla sileä, jotteivät vesipisarat ala tiputella ”nystyröistä”. Ongelma ilmenee varsinkin suojasäällä tai mikäli keittää sisällä. Kattoon muodostuu tällöin jääpinta, joka ei hengitä. Muodostunut pintajää kannattaa hioa lapiolla pois kahden, kolmen päivä välein.
- Tuuletusreikä katossa tulee olla aina auki. Siihen voi jättää suksisauvan, jolla sen voi avata aika ajoin. Reikää ei kannata tehdä nukkujan kasvojen kohdalle.
- Sänkyjen tulee olla korkeammalla kuin oven alareunan, jottei kylmä nouse petiin.
- Lattian tulee olla hieman kalteva ulospäin, jotta kylmä ilma pääsee virtaamaan ulos.
- Lumiluolaan on hyvä tehdä pieni hylly, jossa voi polttaa kynttilää. Kun kynttilä palaa, on tilassa riittävästi happea.
