Uutiset

Retkikarttojen kustantaminen Suomessa jatkuu

Karttakauppa Suomi Oy on julkaissut ensimmäiset retkeilykarttansa kansallispuistoista ja erämaa-alueista. Verkkokaupan osoite on karttakauppa.net.

Maanmittauslaitos lopetti peruskarttojen painamisen vuonna 2018, ja Tapio Karttakeskus luopui painettujen retkeilykarttojen ja retkikirjojen kustantamisesta vuonna 2024.

Karttakeskuksen entiset työntekijät perustivat uuden yrityksen, Karttakauppa Suomen, jatkamaan perinteistä karttojen kustannustoimintaa ja elokuussa se julkaisi neljä uutta karttaa.

Halti Kilpisjärvi Pältsan -kartta ulottuu pohjoisimmassa Käsivarressa Kilpisjärveltä Haltille saakka. Kartalla näkyvät myös Norjan ja Ruotsin puolen alueet. Kartan mittakaava on pääosin 1:50 000, mutta Kilpisjärven keskuksesta on tarkempi kartta 1:25 000.

Saariselkä Sokosti -retkeilykartta johdattaa kulkijat Saariselän, Kakslauttasen ja Kiilopään tunturikeskusten ympäristön lisäksi itään Urho Kekkosen kansallispuistoon aina Sokostille ja Suomen itärajalle saakka. Kartan mittakaava on 1:50 000.

 Pallas Hetta Olos -retkeilykartta kattaa suuren osan valtavasta Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta. Pääosa kartasta on mittakaavassa 1:50 000, mutta Pallaksen ja Hetan alueista on suurennokset mittakaavassa 1:25 000.

 Nuuksio Luukki -retkeilykartta tarjoaa yksityiskohtaisen kartan Nuuksion järviylängöllä liikkuville. Nuuksion kansallispuiston lisäksi kartalla näkyvät lisäksi muun muassa Luukin, Pirttimäen, Salmen ja Oittaan ulkoilualueet. Kartan mittakaava on erittäin tarkka 1:15 000.

Kartat noudattavat Karttakeskuksen aiemmin julkaisemien karttojen ulkoasua ja aluerajauksia, ja retkeilytiedot on päivitetty vastaamaan vuoden 2025 tilannetta.

Karttakaupan retkeilykartat ovat vedenkestäviä ja repeämättömiä. Ne on painettu suositulle Tyvek-materiaalille, joka on erittäin kevyttä ja kestävää. Maastokarttapohjan päälle on koottu retkeilijöitä kiinnostavaa tietoa taukopaikoista, majoituspalveluista ja esimerkiksi vesistöjen ylityksistä.

Kustantaja Aino Wuolijoki kertoo Retki-lehdelle, että retkeilykarttasarjan laajuutta ei ole vielä päätetty: ”Seuraamme tilannetta ja julkaisemme karttoja muutamien karttojen erässä. Ensi vuoden alkupuolelle on suunnitteilla useamman kartan erä.”

Karttakaupan karttoja voi ostaa osoitteessa karttakauppa.net, josta löytyy myös Calazon kustantamia Norjan ja Ruotsin vaelluskarttoja. Retki-lehdessä 8/25 verkkokaupan osoite on virheellisesti fi-loppuinen.