Hiljaisinta hiihtämässä – Retkellä Perämeren kansallispuistossa
Perämeren kansallispuisto on Suomen vähiten vierailtu kansallispuisto. Talvella kansallispuisto on helppo kohde sukset jalassa.
Ahkio liukui kevyesti perässä helmikuisella hangella. Tuuli oli kovertanut Perämeren kansallispuiston merijäällä makaavan lumipeitteen kovaksi. Lumen syvyyttä oli vaikea arvioida, Ilmatieteenlaitoksen jäätilannekartta sen sijaan oli kertonut jään paksuudeksi etukäteen yli 50 senttiä.
Päivänvaloa oli tarjolla vain muutamaksi tunniksi, mutta se riittäisi hyvin Leton venesatamasta Vähä-Huiturin saareen hiihtämiseksi. Matkaa jäätä pitkin kertyisi reilut kuusi kilometriä. Vähä-Huituri sijaitsee Perämeren kansallispuiston pohjoislaidalla. Se on yksi merellisen kansallispuiston muutamista saarista.
Saarella sijaitsee myös Vähä-Huiturin vuokratupa, joka toimisi hiihtoretkemme yöpymispaikkana.
Hiljaista ja vilkasta
Leton satamassa oli hetki sitten ollut hiljaista. Veneet nököttivät laumana talvisäilytyspaikassa. Pressujen ja peitteiden alta kurkotti mastoja. Veneiden määrästä päätellen kesäisin täällä olisi vilkasta. Mutta juuri nyt, ei ketään.
Laskeuduimme rantatörmältä jäälle ja katselimme jäistä maisemaa. Vähä-Huiturin saarta ei näkynyt horisontissa. Se jäi kartasta päätellen lähimmän saaren, Kuusiluodon, taakse. Suuntasimme suksemme kohti Kuusiluodon länsikärkeä ja lähdimme liikkeelle.
Länsi-Lapin alueella sijaitsee vain kaksi kansallispuistoa, jotka ovat keskenään hyvin erilaisia.
Perämeren kansallispuisto sijaitsee Tornion ja Kemin edustalla, Perämeren pohjukassa.
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto levittäytyy Muonion, Kittilän, Enontekiön ja Kolarin kuntien alueelle.
Siinä missä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa pääsee nauttimaan jylhistä tunturimaastoista, Perämeren kansallispuistossa on mahdollista tutustua ainutlaatuiseen saaristoympäristöön.
Kävijämääriä vertaillessa kohteet ovat hyvin erilaisia.
Metsähallituksen mukaan Pallas-Yllästunturin kansallispuisto oli vuoden 2021 eniten vierailtu kansallispuisto 669 200 vierailulla.
Perämeri löytyy saman listan viimeiseltä sijalta. Suomen hiljaisimpaan kansallispuistoon tehtiin vain 6 300 vierailua vuonna 2021. Perämerellä kävijöitä oli siis alle kymmenes siitä, mitä alueen toisessa kansallispuistossa Pallas-Yllästunturilla.
Selittäviä tekijöitä on useita. Pallas-Yllätunturin kävijämääriin vaikuttavat esimerkiksi alueen laskettelukeskukset ja niiden ympäristöissä kulkevat hiihtoladut. Perämeren kansallispuisto sen sijaan kuuluu maamme vaikeasti saavutettavimpiin kansallispuistoihin.
Tiettömän taipaleen päässä
Sukset suhisivat kovalla lumella. Aurinko yritti tunkeutua harmaan pilvipeiton läpi. Vastaan tuli yllättäen moottorikelkan jälkiä. Kyllä täällä joku muukin oli. Jäljet näyttivät kaartavan Vähä-Huiturin ohitse, pidemmälle kansallispuistoon. Käännyimme seuraamaan reittiä, sillä ajatus siitä, että jää oli kantanut moottorikelkankin painon tuntui turvalliselta.
Jäättömään aikaan kansallispuisto on saavutettavissa lähinnä omalla veneellä tai kajakilla.
Samanlaisia säännöllisiä yhteysaluksia kuin esimerkiksi Saaristomeren kansallispuiston saariin ei ole. Ilman vesikulkupeliä kansallispuisto onkin helpoin tavoittaa jääpeitteen aikaan.
Jäätä pitkin hiihdettäessä on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota Tornion Röyttän sataman laivaväylään, joka erottaa Maa-Sarven ja Selkä-Sarven saaret muusta kansallispuistosta.
Näihin saariin hiihdettäessä liikkeelle on lähdettävä Röyttän sataman pohjoispuolelta tai Ruotsin puolelta. Parhaita paikkoja aloittaa hiihtoretki ovat Leton venesatama tai Kemin sisäsatama.
Jäällä liikkuessa on syytä perehtyä etukäteen niin jäänpaksuuteen kuin sääennusteeseen. Merijäällä hiihtäjällä on yhtä vähän suojaa kuin tunturissa ja tuuli voi yltyä melkoisiin lukemiin.
Puhelin kuuluu alueella varsin hyvin. Röyttän sataman eteläpuolelle rakennetut tuulivoimalat helpottavat suunnistamista. Niiden valot erottuvat vielä melko huonollakin säällä.
Jäänmurtajien mailla
Vähä-Huiturin saari näkyi edessämme. Avoimessa maastossa etäisyyksiä on vaikea arvioida. Saari tuntui vuoroin olevan kolmen kilometrin päässä, vuoroin sadan metrin. Etäisyyttä arvioidessamme saaren takaa ilmestyi yllättäen laiva.
Sen täytyi olla jo kauempana, laivaväylä kulki kuitenkin kilometrien päässä Vähä-Huiturista. Ensimmäistä laivaa seurasi toinen. Jäänmurtaja ja rahtialus.
Vuosittain satamaan kurvailee noin 500 alusta. Näillä leveysasteilla meri on jäässä viitisen kuukautta vuodesta, mutta tehokas jäänmurtokalusto pitää meriyhteyden auki.
Hiihtäminen kevyen ahkion kanssa tuntui hyvältä. Vaihdoimme vaimoni kanssa vetovastuuta vähän ennen varaustuvalle saapumistamme. Ongelmia alkoi ilmetä, kun nousimme kohdesaareemme.
Pienimuotoinen nousu ja upottava hanki tarjosivat uuden haasteen. Ahkio pyörähti kyljelleen. Nostin ahkion ja vaihdoimme taas vetäjää. Muutaman metrin päästä sain ahkion taas kyljelleen. Pienen tuskailun jälkeen pääsimme tuvalle.
Aloitimme lämmityspuuhat ja niiden valmistelut päivänvalossa. Teimme lisää polttopuita tuvan edellisen käyttäjän tekemien kaveriksi.
Vettä, saunomista ja tupapelejä
Sulattelimme kiukaan vesiastiaan vettä ja laitoimme vuokratupalaisten käytössä olevan saunan lämpenemään. Ruuaksi lämmitimme Haaparannan puolelta ostamaamme Soldatens Ärtsoppaa – länsinaapurin suosittua hernekeittoa. Hernekeittoon tarvittavan vesimäärän sulattamiseen meni yllättävän paljon aikaa. Toki talven lyhyissä päivissä aikaa riittää.
Talvella leirielämä pyöriikin hyvin pitkälti käyttöveden valmistelussa. Höttöinen pakkaslumi sulaa yllättävän pieneksi vesimääräksi, vaikka sen kuinka pakkaisi kattilaan.
Ruuan jälkeen napostelimme toista Ruotsin tuliaista, Haaparannan megalaareista kalastamiamme irtokarkkeja. Saunan lämmettyä riittävästi kävimme kylpemässä päivän hiet pois.
Pilvinen iltataivas heijasti Röyttän sataman valoja uskomattoman paljon. Perämeren kansallispuistossa oli kirkasta kuin kaupungin keskustassa.
Tuvassa alkoi olla parikymmentä astetta lämmintä, joten aloimme himmailemaan lämmittämisen kanssa etukäteen. Yksi sauna riitti tälle illalle.
Pelailimme tuvan pöydän ääressä korttia ja Yatzya, lumien sulaessa taustalla.
Whiteout-aamu
Aamulla heräilimme tuvan valaistuessa aamunkajosta. Lämpötila tuvassa oli laskenut reiluun kymmeneen yön aikana. Ulkolämpötila pyöri juuri pakkasen puolella ja tuiskutti lunta.
Siivottuamme tuvan lähdimme palailemaan kohti Leton venesatamaa. Jäälle siirtyessämme lumisade hämärsi horisontin rajan. Mantereelle päin katsoessa näkyi vain valkoista.
Whiteout-olosuhteet tekisivät paluumatkasta mielenkiintoisen. Onneksi olimme ottaneet mukaan laskettelulasit. Niiden avulla silmät sai sentään pidettyä auki tuiskussa.
Kuljettuamme tovin kompassisuunnalla kohti sataman ja lähtöpisteemme välissä olevaan Kuusiluotoa saimme välietapin näkyviimme. Saaren länsirantaa reunustaen kuljimme kohti satamaa.
Viimeiselle pätkälle sää aukeni ja lumisade helpottui. Röyttän satama ja tuulivoimalat ilmestyivät näkyviin. Lyhyt retkemme Suomen hiljaisimmassa kansallispuistossa oli tulossa päätökseensä. Perämeren kansallispuisto olisi hienoa nähdä seuraavaksi kesäaikaan.
